Sisällön tarjoaa Blogger.

LUUKKU 9: SAARISTOLAISLEIPÄ


Saaristolaisleipä on yksi joulupöydän suosikeistani. Smetanalla, joulukaloilla ja mädillä höystetty leipäsiivu kruunaa jouluherkuttelun.

Minulle perinteinen kinkku ei ole joulupöydän kunkku. Kinkun sijaan olen heikkona joulupöydän kylmiin kaloihin. Erityisen hyvältä kalat maistuvat maltaisen ja sopivasti makean saaristolaisleivän päällä.

Joulukalenterin yhdeksännen luukun resepti on itse asiassa toisinto vuoden takaa. Kaikessa herkullisuudessaan saaristolaisleipä kuitenkin ansaitsee oman joulukalenteriluukkunsa.

Saaristolaisleivän valmistaminen on helppoa. Taikinaa ei tarvitse vaivata, riittää että ainekset pyöräyttää sekaisin ja kaataa leipävuokiin. Vaivan sijaan leivonta vaatii kuitenkin hieman aikaa, sillä kohottamisineen ja paistamisineen aikaa kuluu yhteensä nelisen tuntia. Samalla vaivalla leipoo toki vaikkapa tuplasatsin leipiä. Valmis leipä säilyy hyvin viikonkin verran ja oikeastaan leipä vain paranee vanhetessaan.

SAARISTOLAISLEIPÄ (2 vuokaleipää)

  • 1 litra piimää 
  • 75 g (1 ½ pakettia) tuorehiivaa 
  • 2 dl siirappia 
  • 2 tl suolaa 
  • 3 dl kaljamaltaita 
  • (1 dl auringonkukansiemeniä) 
  • 2 dl ruisrouhetta 
  • 1 dl ruisleseitä 
  • 3 dl ruisjauhoja (joista osa riihiruisjauhoja) 
  • 10 dl vehnäjauhoja


  • lisäksi leivinpaperisuikaleita vuokien vuoraamiseen

Anna piimän lämmetä huoneenlämpöiseksi. Murenna hiiva piimän joukkoon ja sekoita. Lisää muut aineet sekoittaen siinä järjestyksessä, kuin ne ovat ainesosalistassa lueteltu. Sekoita taikina tasaiseksi.
Vuoraa kaksi, vähintään puolentoista litran vetoista, leipävuokaa leivinpaperisuikaleilla. Näin valmiit leivät on helpompi irrottaa vuoista.

Jaa taikina leipävuokiin. Peitä vuoat kelmulla tai leivinliinalla ja kohota leipiä huoneenlämmössä puolisentoista tuntia.

Paista kohonneita leipiä 170-asteisessa uunissa keskitasolla kaksi tuntia.

Kumoa leivät vuoista hieman jäähtyneinä.  

Säilytä valmiit leivät muovipussissa.

mitä tehdä joulumyyjäisiin, saaristolaisleipä resepti, joululeipä resepti, leipä ohje

12 kommenttia

  1. Oih. Saaristolaisleivän tuoksu, joka uunista leijailee, on aivan mahtava. Toki makukin on mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Vaikkakin saaristolaisleipä taitaa olla ainut leipä, joka ei ole parhaimmillaan uunituoreena, vaan vasta parin päivän päästä. :)

      Poista
  2. Tulipa sopivasti tämä luukku, kun juuri olimme ajatelleet, että jouluksi pitäisi löytää hyvä saaristolaisleipäohje. Tätä siis kokeillaan! Samaa mieltä muuten siitä, että joulukalat ne on joulupöydän parhautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaristolaisleivätkin voi muutes leipoa valmiiksi pakastimeen, jos joulun alla on kova kiire leipomusten suhteen. Mukavia leivontahetkiä sinne! :)

      Poista
    2. Nyt on testattu ihana reseptisi, yksi leipä meni pakastimeen ja yksi heti syötäväksi. Ja oikeassa olit, että parin päivän päästä leipä on parhaimmillaan. Teen tätä vielä satsin lahjaksi muutama päivä ennen aattoa, oli se vaan niin hyvää. Maistui makoisalle sienisalaatin kera, ja pitihän tästä yhdistelmästä pieni postauskin tehdä :)

      Poista
  3. Oijoi...Saaristolaisleipää! Ja joku vielä jaksaa haukkua meidän skandinaavista ruokaperinnettä. Meillä joulupöydässä on saaristolaisleivän sijasta perunalimppua, mutta onneksi tätä voi tehdä minkä tahansa päivän kunniaksi!

    P.S. 2 viikkoa. Siis 2 viikkoa!! *pikkupaniikki*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä alkaa olla iso paniikki, kun loput luukut ovat tekemättä. ;)

      Saaristolaisleipää meillä leivotaan ympäri vuoden, sopii loistavasti sekä kesään että talveen. :)

      Poista
    2. Niin ja samaa mieltä siitä, että aivan turhaan haukutaan, ettei meillä muka ole ruokaperinteitä! Meillähän on vaikka ja mitä!

      ps. Onko sulla hyvä perunalimppuresepti?

      Poista
  4. Hei,

    ensinnäkin kiitos aivan valloittavan ihanasta blogistasi! Käyn täällä melkein joka päivä hakemassa inspiraatiota kokkaamiseen ja - elämään ylipäätään.

    Saaristolaisleipä on joulun ykkösherkku täälläkin. Olen ennen tehnyt sitä venhäleseitä, mitä tuo ruisrouhe on? Olen joskus aiemminkin metsästänyt sitä ruokakaupoista tuloksetta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna Sofia ihanasta kommentistasi! :)

      Mä olen käyttänyt Korpelan myllyn ruisrouhetta, sitä löytyy ainakin ihan meidän lähikaupastamme. Kuvittelisin sen olevan rouhittuja rukiin jyviä. Mutta ne voi ihan hyvin korvata myös leseillä, jos ei kaupasta rouhetta löydy.

      http://www.korpelanmylly.fi/reseruis.html

      Poista
  5. Onnistuisiko tämä leipä myös kartonkiseen kertakäyttövuokaan, lahjana ajatellen? Siis mahtaakohan irrota nätisti. Milloin suosittelet leivän tehtäväksi jos se annetaan lahjaksi aattona? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu varmaan, mutta suosittelen laittamaan väliin leivinpaperia, sillä leipä saattaa tarttua aika tiukasti kiinni kartonkiin. Ehkä kätevämpää olisi kuitenkin paistaa leipä tavallisessa leipävuoassa ja laittaa se ensin muovipussiin ja sitten johonkin nättiin paperipussiin.

      Leivän voi hyvin tehdä pari päivää ennen aattoa, jotta ei tule kiirettä aaton alla ja jotta leipä säilyy vielä aaton jälkeenkin, jos kaikki ei silloin kulu.

      Poista