Gloria Blog Awards 2012

Kotimaisissa sisustus- ja ruokablogeissa kuhisee. Glorian Ruoka&Viini sekä Glorian Koti -lehdet järjestävät lokakuussa blogigaalan, jossa skoolataan valtakunnan sisustus- ja ruokablogeille. Tänään on julkistettu yhteensä kuudessa eri sarjassa ehdolla olevat blogit. Hämmentyneenä, mutta kunniasta kovasti otettuna, saanen kertoa Vatsasekaisin Kilinkolin -blogin olevan ehdolla kahdessa hienossa sarjassa. Blogi kisaa sekä kauneimman ruokablogin tittelistä huimankauniiden blogien kanssa että lukijoiden suosikkiruokablogin arvosta. Jälkimmäisestä tittelistä pääsette äänestämään oheisesta linkistä tai oikean sivupalkin Gloria Blog Awards 2012 -kuvakkeen kautta. >> Klik klik! Yhteystietonsa äänestämisen ohessa jättäneiden kesken arvotaan Gloria-lehtien vuosikertoja.

Kahden sortin kirsikkahilloa

Kirsikkahillon valmistaminen vaatii hieman vaivannäköä, mutta palkitsee pitkäpinnaisen keittäjänsä. Loistavan makuparin hillo saa hyvin kypsyneestä brie-juustosta.

Kesäpaikkamme kirsikkapuu tuotti mukavasti satoa, ja onnekseni ennätin puuhun ennen rastasparvea. Marjat ovat hieman turhan happamia sellaisinaan syötäviksi, mutta taipuvat oikein makoisaksi hilloksi. Kirsikoiden keräämisessä on oma vaivansa, sillä kaikista suurimmat ja mehukkaimmat yksilöt tuntuvat kypsyvän korkealle latvustoon. Keräämisen lisäksi myös kivien poistaminen marjoista vaatii vaivannäköä, mutta lopputulos on vaivan veroinen.

Puntaroin aluksi kahden eri hillovaihtoehdon välillä. Mielessäni pyöri Soul Kitchenin Annan taannoin keittelemä herkullisen kuuloinen vaniljainen kirsikkahillo. Toisaalta tätini kertoi tehneensä valtavan hyvää kirsikkahilloa, jonka salaisuus piili manteliliköörissä. Useamman tunnin kestäneen kirsikankivien putsausoperaation jälkeen (voitte vain kuvitella, miltä keittiömme näytti kaikkine vereltä näyttävine roiskeineen) kirsikoita oli yhteensä kaksi kiloa, joten päätin tehdä hilloa molemmin konstein.

Kirsikankivissä oli sen verran sattumia jäljellä, että päätin keittää niistä ensin mehumaisen pohjan hilloille. Laitoin kivet ja muutaman desilitran vettä kattilaan ja annoin seoksen porista kymmenkunta minuuttia, minkä jälkeen siivilöin kivet pois. Sokeria lisäämällä siitä olisi saanut kyllä makoisat mehut tai, jälkiviisaana ajatellen, kiviä olisi voinut liottaa muutaman vuorokauden alkoholissa, jolloin olisi saanut  aikaiseksi kirsikkalikööriä.

HILLO NUMERO UNO: VANILJAINEN KIRSIKKAHILLO

(Valmista hilloa noin 1 litra)

• 1 kg kirsikoita kivet poistettuna (n. 2 litraa perkaamattomia kirsikoita) 
• ½ dl kirsikkamehua (keitelty kirsikankivistä) tai vettä 
• 1 (pieni) vaniljatanko 
• 500 g hillosokeria 
• ½ dl Galliano-vaniljalikööriä

HILLO NUMERO DOS: KIRSIKKAHILLO AMARETOLLA 

(Valmista hilloa noin 1 litra)

• 1 kg kirsikoita kivet poistettuna (n. 2 litraa perkaamattomia kirsikoita) 
• ½ dl kirsikkamehua (keitelty kirsikankivistä) tai vettä 
• 500 g hillosokeria 
• ½ dl Amaretto-mantelilikööriä

Poista kirsikoista kivet. Tämä tapahtuu helpoiten peukalonkynsiä apuna käyttäen. Suosittelen perkaamisen suorittamista ulkotiloissa, mikäli mahdollista.

Keitä halutessasi mehua kirsikankivistä: laita kattilaan kivet sekä 2–3 desilitraa vettä. Keitä 5–10 minuuttia. Siivilöi mehu talteen.

Mittaa kirsikat ja mehutilkka kattilaan. Vaniljaista hilloa tehdessäsi halkaise lisäksi vaniljatanko, rapsuta siemenet veitsenterällä kirsikoiden joukkoon ja nakkaa myös tanko kattilaan.

Kuumenna seos höyryäväksi, lisää hillosokeri samalla sekoitellen ja anna keitoksen kiehua hiljalleen noin viisi minuuttia. Lisää lopuksi likööri. Mikäli haluat lapsiystävällisempää hilloa, voit lisätä liköörin jo keittämisen alkuvaiheessa, jolloin kaikki alkoholi ehtii varmasti haihtua pois.

Purkita hillo puhtaisiin kuumennettuihin purkkeihin ja sulje purnukat huolellisesti. Tarkemmat ohjeet purkkien käsittelystä löydät täältä.

Säilytä jäähtyneet purkit kylmässä.

Ostin Hakaniemen hallin Lentävästä lehmästä taivaallista brie-juustoa. Lentävän lehmän myyjä antoi juustosta maistiaispalan, ja juusto oli todellakin viedä minulta jalat alta! Juusto pysyi kääreessään juuri ja juuri ratikkamatkan ajan. 

Käy kurkkaamassa myös muut blogista löytyvät ajankohtaiset säilöntäreseptit:

• Ovatko mustaherukkapuskat vielä täynnä marjoja? Kokeile rommilla maustettua mustaherukkahilloa. Maistuu takuulla myös merimiehille.

• Vieläkö riittää mustikoita? Miten olisi taivaallinen mustikkahillo?

• Puskeeko minttupuskat satoa? Pursuavatko mojitot jo korvista ulos? Keittele minttuhyytelö valmiiksi pääsiäistä varten.

• Oletko liian vanha kutituspulverileikkeihin? Ei hätiä mitiä, ruusunmarjoista voi tehdä ihanaa hilloa omenan kanssa. 

• Syötkö C-vitamiinit purkista? Miten olisi purkillinen omena–aroniahilloa?

Hiiohoi ja rommilla maustettu mustaherukkahillo

Nyt on mitä parahin aika säilöä kesää purnukkaan tai puteliin. Pieni vaivannäkö kannattaa, sillä kokemukseni perusteella talvi tulee olemaan pitkä ja pimeä.

Vietin viikonlopun Kehä kolmosen ulkopuolella poimien kesän viimeisiä marjoja. Samalla nappasin talteen isoäitini mustaherukkahillon ohjeen. Hillon salaisuus piilee tilkassa rommia ja se sopii mitä mainioimmin linturuokien (kuten kashmirinkanan) kylkeen,  mutta maistuu hyvältä myös korpun päällä.

Vaikka monesti laitankin keittiössä mutkia suoriksi, olen oppinut olemaan hillonkeittopuuhissa tarkka. Alkajaisiksi pesen ja kuivaan purkit huolellisesti ja kokeilen, että kannet varmasti sopivat purkkeihin. Kietaisen purkit sanomalehteen ja laitan ne sata-asteiseen uuniin ja vasta sitten aloitan itse hillon valmistamisen.

Valmiin hillon purkitan kuumana kuumiin purkkeihin, aivan piripintaan. Suljen purkit tiiviisti korkeilla, joita olen keittänyt muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä. Välillä olen huuhdellut purkit ennen täyttämistä myös Atamon-säilönta-aineen ja veden seoksella, mutta ilman sitäkin hilloni ovat säilyneet hyvinä kylmässä säilytettyinä.

Hillosuppilo ja sanomalehdestä leikatut suikaleet ovat mainio apu hillojen purkittamisessa. Itselläni on tapana kauhoa hilloa ensin metalliseen maidonvaahdotuskannuun, josta hillo on helppo kaataa siististi purkkiin.

Kirsikkapuun saalis odottaa vielä perkaajaansa. Iltapuhteena siis luvassa lisää hillonkeittoa.

ROMMILLA MAUSTETTU MUSTAHERUKKAHILLO 

(Valmista hilloa noin 2 litraa)

• 2 litraa mustaherukoita 
• 9 dl hillosokeria 
• 2 tl sitruunamehua 
• 1 dl rommia (käytin tummaa kuubalaista, mutta kuulemma vaaleakin käy)

Perkaa mustaherukat ja kaada marjat kattilaan kerroksittain sokerin kanssa. Anna herukoiden ja sokerin mehustua viileässä yön yli.

Käsittele purkit yllä mainituiden ohjeiden mukaisesti ja laita ne uuniin.

Lisää marjojen joukkoon sitruunamehu sekä rommi. Kuumenna seos kiehuvaksi ja anna hillon kiehua hiljalleen kymmenkunta minuuttia tai kunnes marjat ovat pehmenneet.

Purkita hillo kuumiin purkkeihin ja sulje ne huolellisesti. Jäähdytä huoneenlämmössä ja nosta jäähtyneet purkit viileään.

Omenamurumuffinit

Viikonlopunviettomme alkoi tuoksuvalla kodilla. Huusholli olisi ollut myös viikkosiivouksen tarpeessa, mutta totesin leipomisen pesuaineita näppärämmäksi konstiksi saada koti tuoksumaan hyvältä. Leipomisen tuoksinassa ehdin tehdä inventaarion yhteen keittiökaappiin ja jäin pohtimaan, kuinka monta keittiöpyyhettä mahtaa olla liian monta kahden hengen taloudessa. Kaksikymmentä? Kolmekymmentä? Laskujeni mukaan meillä on niitä nelisenkymmentä. Alan ymmärtää, miksi jok'ikinen paikka on niin tupaten täynnä.

Kodin mahtavista perjantaiaromeista vastasivat omenamurumuffinit, joihin nappasin reseptiikan Pumkin jam -blogista. Toisin kuin Marin, ei minun tarvitse syödä kahden edestä, vaikka kaksin käsin näitä muffineita suuhuni pistelinkin. Muffinien rakenne oli ihanan kuohkea ja maku kohdallaan. Muffinivuokien sijaan taikinan voisi kipata myös piiras- tai kakkuvuokaan. Reseptissä on aika monta vaihetta ja tiskiäkin tuli puolikkaan astianpesukoneellisen verran, mutta maku on ehdottomasti vaivan väärti.

OMENAMURUMUFFINIT (12 isohkoa tai 18 pienempää muffinia)

Ohje poimittu Pumkin jam -blogista, mutta alun perin resepti on Leila Lindholmin teoksesta Pala kakkua – ja paljon muuta.  (Omat merkintäni kursivilla.)

Taikina:

• 100 g voita (tai leivontamargariinia) 
• 2 dl maitoa 
• 1 luomusitruunan kuori 
• 2 kananmunaa 
• 1½ dl sokeria 
• 1 tl vaniljasokeria 
• 4 dl vehnäjauhoja 
• 2 tl leivinjauhetta 
• ripaus suolaa

Omenatäyte:

• 4 omenaa (käytin 3 isoa hapahkoa Granny Smith -omenaa) 
• 2 rkl voita 
• 2 rkl sokeria 
• 1 rkl kanelia

Muruseos: (Tässä puolikas annos alkuperäisestä, mikä oli passeli määrä. Jos teet muffinien sijasta piiraan, voit tehdä annoksen tuplana.)

• n. 30 g kylmää voita 
• 1 dl kaurahiutaleita 
• ½ dl vehnäjauhoja 
• ½ dl sokeria

Työvaiheet on selostettu niin kuin minä tein.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. (Työvaiheisiin menee kaiken kaikkiaan noin 30 minuuttia. Jos uunisi kuumenee nopeammin, ei sitä tarvitse laittaa päälle ihan ensimmäisenä.)

Pese ja kuivaa sitruuna ja raasta siitä kuori. Sulata rasva kattilassa ja lisää sulan rasvan sekaan maito sekä sitruunankuoriraaste. Nosta kattila hellalta jäähtymään.

Kuori ja pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Sulata pannulla voi, lisää sokeri, kaneli sekä omenanpalat ja pyörittele niitä hetki kuumalla pannulla. Ota pannu pois liedeltä ja anna omenoiden jäähtyä.

Vaahdota kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, leivinjauhe sekä suola) keskenään ja lisää seos muna–sokerivaahtoon vuorotellen jäähtyneen rasva–maitoseoksen kanssa. Sekoita tasaiseksi ja lisää taikinaan omenanpalat. Säästä osa omenoista koristelemiseen.

Täytä muffinipellin kolot paperivuoilla tai leivinpaperipaloilla. Nostele taikina varovasti vuokiin. Jätä jokaiseen vuokaan hieman kohoamisvaraa.

Valmista muruseos: nypi kaurahiutaleet, vehnäjauhot, sokeri ja voi murumaiseksi seokseksi ja ripottele seos muffinien päälle. Asettele loput omenanpalat koko komeuden päälle.

Paista muffineita uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes muffinit ovat saanet hieman väriä ja ovat kypsiä. Voit testata kypsyyttä cocktailtikulla: muffinit ovat kypsiä kun tikulla pistettäessä tikkuun ei jää taikinajämiä.

Taivaallinen mustikkahillo

Eikä taivaallisuuteen tarvittu kuin vaniljatanko, jonka halkaistuna nakkasin kattilaan. Kaiken muun tein hillosokeripussin ohjeistuksen mukaan. 

Seuraa Vatsasekaisin Kilinkolin –blogia myös Facebookissa.

MUSTATORVISIENIÄ LIHAPULLISSA

Apupoika on varsin kyllästynyt vitsirepertuaariini. Hänen mielestään voisin varmaan opetella muutaman uudenkin. Siitä huolimatta tohdin valistaa häntä ennen sienimetsälle lähtöä seuraavin tärkein opein: 

1. Opettele tunnistamaan myrkkysienet.

2. Poimi vain sieniä, jotka tunnet.

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt...

Kuulin huhua, että suppilovahverot alkaisivat jo paikoitellen putkahdella maanpinnalle eteläisessä Suomessa, joten suuntasimme tänään Apupojan kanssa viimevuotisille sieniapajillemme. Kantarelleja olemme tänä kesänä poimineet, ja myös syöneet, varsin paljon. Tällä viikolla meillä ei tarjoiltu montaakaan keltavahverotonta ateriaa. Sienet löysivät tiensä ainakin keittoon, yhteen jos toiseenkin kastikkeeseen, peruna-sienipaistokseen ja piiraaseen.

Parin tunnin empiirisiin metsähavaintoihin perustaen linjaisin, että suppilovahverot ovat vielä maan uumenissa piilossa, ja ne yksittäiset pinnalle ponnahtaneet ovat vielä liian pieniä poimittavaksi. Iloiseksi yllätyksekseni Apupoika löysi kuitenkin aimo satsin mustia torvisieniä. Niillä herkuttelimme tänään. 

Minä kyllästyin parin tunnin jälkeen sienten etsimiseen, kun ei niitä kerta tuntunut kunnolla löytyvän, joten päätin kerätä piirakkaan tarvittavan määrän mustikoita. Olemme tänä kesänä poimineet mustikoita ämpäritolkulla, eikä pakastimeemme mahdu enää ainokaistakaan marjaa, mutta jotenkin metsässä kulkiessa minuun iskee mahdottoman huono omatunto. Näen sieluni silmin mätästolkulla lukemattomat määrät potentiaalisia marjapirtelöitä, mustikkapullia ja -piiraita, enkä tohtisi jättää yhtäkään marjaa mättäälle pilaantumaan.  Käykää nyt ihmeessä mustikassa te onnelliset, joiden pakastimessa on vielä tilaa!

SIMPPELI MARJAPIIRAS

pohja:

• 100 g margariinia 
• ¾ dl sokeria 
• 1 kananmuna 
• 3 dl jauhoja 
• 1 tl leivinjauhetta 
• 1 dl kaurahiutaleita

täyte:

• 1 prk kermaviiliä 
• 2 kananmunaa 
• ½ dl sokeria 
• puolikkaan limetin kuori raastettuna 
• 1 rkl limetin mehua 
• 1 tl vaniljasokeria

• n. ½ litraa marjoja (esim. mustikoita ja metsävadelmia)

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Vaahdota pehmennyt rasva ja sokeri. Lisää muna sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi ja painele se piirasvuoan (halkaisija n. 24 cm) pohjalle ja reunoille. Taikina on helpointa levittää vedellä kostutetuin sormin.

Sekoita kaikki täytteen ainekset kunnolla sekaisin. (Tämän voi tehdä hyvin pohjataikinan kanssa samassa kulhossa, tulee vähemmän tiskiä.) Kaada täyte pohjan päälle. Ripottele lopuksi marjat täytteen pinnalle. (Yhtä hyvin voit toki laittaa ensin marjat pohjan päälle ja kaataa täytteen marjojen päälle.)

Paista 180-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.

Tarjoa jäähtyneenä. 

Psst... Seuraa Vatsasekaisin Kilinkolin –blogipäivityksiä myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!

Onk mittä ruakka Turuus?

Mää miettisi, et mihi helkkari mää oikkee meinnan mennä, hä?

 Noo sit mää menisi Pinella ja söisi hyvi.

Viimeisen mutkan kesälomareissuumme teimme hurauttamalla aurinkoisen Porissa vietetyn jazz-sunnuntain jälkeen Turkuun. Olimme Apupojan kanssa ehtineet haaveilla jo pienen ikuisuuden ajan illallisesta turkulaisravintola Mamissa. Edellisvisiitilläni kyseisessä ravintolassa oli illallinen kertakaikkisen täydellinen, joten tälläkin kerralla odotukset olivat korkealla. Tosin odotukset ammuttiin kertaheitolla alas, sillä huolettomana kesälomalaisena olin kyllä varannut Turusta hotellihuoneen, mutta mieleeni ei ollut tullut lainkaan tarkistaa ravintolan aukioloaikoja.

Sateisessa Turussa yritimme keksiä suunnitelma B:tä maanantaisin ovet kiinni pitävän Mamin tilalle. Aurajoen rannalla on muutama muukin kiva ja kehuttu paikka, kuten ravintola Smör, mutta harmiksemme myös sen ovet olivat maanantaipäivänä visusti lukossa. Samoin oli Martissa sijaitsevan viihtyisän bistron, Le Porcin, laita.

Onneksi lopulta sentään välähti. Tuomiokirkon kupeeseen jokivarteen, täl pual jokke, on lopultakin avattu uudelleen Pinella. Tarkemmin ottaen avaamisesta on aikaa jo reilu vuosi. Paikka ehti ränsistyä tyhjillään aivan liian kauan, koko sen ajan, kun itse asuin Turussa. Nyt yksi Suomen vanhimmista ravintoloista, yhdellä kaupungin parhaimmista ja kauneimmista paikoista sijaitseva pylväikköravintola, on taas kunnostettu ja avattu. Sinnepä siis.

Jostain oli tosin kantautunut korviini, ettei uusi ravintola ole alkuunkaan vanhan Pinellan veroinen. Ehkä tästä syystä eivät odotukseni olleet illallisen suhteen kovinkaan korkealla. Minä tosin en ollut koskaan käynyt vanhassa Pinellassa, vaikka konjakkilasimme ovatkin peräisin  ravintolan lopetusmyynnistä.

Alkuun otimme lasilliset samppanjaa, listalla ollutta Moët & Chandon Ice Imperialia, eli näin kavereiden kesken möttöstä. Juoma kuulosti varsin epäilyttävältä, sillä tarjoilija kertoi samppanjan tarjottavan jääpalojen ja mintunlehden kanssa. Että sillä lailla pilataan hyvä juoma, ajattelin, mutta epäluuloistani huolimatta samppanja maistui oikein mainiolta aperitiivina.

Valitsimme Apupojan kanssa kumpainenkin tarjolla olleen Rose Menun sekä menuuseen kuuluvan viinipaketin. Alkuruoka-annos, sokerisuolattua lohta, uuden sadon perunaa ja tillikreemiä, tarjoiltiin kuohuvan roseviinin kanssa. (Tässä vaiheessa tajusimme, että alkusamppanja oli vähän hassu valinta.) Annos oli kaunis ja lohi täydellisen kimmoisaa. Näin jälkikäteen hatarilla loma-aivoilla muisteltuna annos oli ehdottomasti menun parhain.

Pääruokana nautimme paistettua siikaa, rapukastiketta ja kukkakaalipyretta. Lasiin kaadettiin saksalaista Toni Jost Spätburgunder -roseta. Loma-aivojen muistikapasiteettiin vedoten annoksesta mainittakoon ainoastaan ihanan rapsakaksi paistettu nahka. Muut muistikuvat ovat jo painuneet unholaan. 

Pääruoan jälkeen eteemme kannettiin kauniit jälkiruoka-annokset: valkosuklaa-ganachea ja mansikkasorbettia. Lasit täytettiin Piero Gatti Bracettolla. En muista aiemmin nauttineeni jälkiruokaroseta.  Jälkiruoka mukaili kivasti menun keveähköä linjaa, vaikka pöydästä nousikin kaikkea muuta kuin kevyesti illastanut pariskunta, sillä annoskoot olivat varsin suuria.

Kaiken kaikkiaan ruoat olivat huolella tehtyjä, maukkaita ja kauniita. Ainokaiset risut tulevat siitä, että annokset kannettiin pöytään vähän turhan rivakkaan tahtiin; uusi lautanen kiikutettiin pöytään, vaikka edellisestä viinilasillisesta oli vielä  puolet juomatta.

Yleisesti valitsen mielelläni ravintolassa valmiin menun sekä siihen suunnitellun viinipaketin. Sillä oletuksella, että molemmat on harkitusti valittu tukemaan toisiaan. Pinellan menu oli mielenkiintoisesti rakennettu roseviinien ympärille, tosin en ollut täysin varma, oliko sittenkin ensin keksitty ruoka-annokset ja vasta sitten alettu miettiä viinejä ja keksitty ajatus rosemenusta. Ja kuinka hyvin siinäkään oli lopulta onnistuttu. Ainakaan mitään riskejä ei keittiössä oltu uskallettu ottaa, vaan viinit oli yhdistetty kepeähköihin kalamakuihin.

Myös ravintolan sisustus oli minusta kiva, tosin ei mitenkään erityisen persoonallinen. Tietysti turkulaisten mielestä paikka on remontilla täysin pilattu. Terassia emme päässeet testaamaan, sillä vettä tuli taivaalta lähes kaatamalla. Muutenkin tuntui, että ihmiset olivat kaikonneet koko kaupungista. Ehkäpä se selittääkin sen, miksi turkulaisravintoloitsijat pitävät pääsääntöisesti maanantaina lepopäivänsä. (Myöhemmin illalla selvisi, että kaikki olivatkin Tintåssa.)

Loppulasku kahdelta alkusamppanjoineen ja viineineen oli kohtuulliset 144 euroa (menu 38 euroa + viinipaketti 24 euroa). Rosemenuta tarjoillaan Pinellassa 1.9. asti.

Pinella, Vanha Suurtori 2, Turku

Psst... Seuraa Vatsasekaisin Kilinkolin –blogipäivityksiä myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!