Olen muutamaan otteeseen kertonut remonttiprojektistamme, jonka vuosi sitten keväällä nimesin ”vitsikkäästi” projektiksi jouluksi kotiin.
Tähän mennessä olen kirjoitellut projekstistamme varsin vähän blogin puolelle, sillä reilun vuoden aikana on projektimme monien vastoinkäymisten takia edennyt harmillisen hitaasti. Byrokratia on takkuillut, valitsemamme suunnittelutoimisto on hoitanut hommansa surkeasti, asunnon sijaan ostimmekin tietämättämme kaksi erillistä liikehuoneistoa ja olemme joutuneet turvautumaan useamman kerran juridiseen apuun. Herkullisia blogiaiheita, mutta en ole kokenut varsinaista someavautumista mielekkääksi ennen kuin koko sotku on onnellisesti ohi.
Nyt alkaa vihdoin näkyä valonpilkahduksia tunnelin päässä, joten tässä ensimmäinen osa fiaskosta nimeltään #projektijouluksikotiin. Jatkoa seuraa perästä.
Kaupat uudesta kodista
Uusi kotimme sijaitsee vuonna 1949 rakennetussa viiden asunnon pienkerrostalossa. Ensimmäisellä näytöllä en haltioitunut ja suin päin rakastunut asuntoon, mutta näin siinä potentiaalia: korkeat huoneet, suuri määrä ikkunoita (pesin ne jo kerran ja totesin, että vähempikin määrä olisi riittävä), oma sisäänkäynti ja pihalla kasvavat omenapuut ja marjapensaat. Ostimme samalla huoneiston alla sijaitsevan, aiemmin työtilana toimineen, kellarin ajatuksena yhdistää se asuntoon. Niinpä vuoden 2013 joulukuussa teimme asunnosta ja kellaritilasta ehdollisen tarjouksen, johon sisältyi silloisen asuntomme myyminen hyväksyttävään hintaan. Kauppa kävi, ja kauppakirjoja allekirjoiteltiin puolin ja toisin.
Remonttilupa taloyhtiöltä
Kaupanteon jälkeen aloimme selvittää, mitä kellarin yhdistäminen asuntoon käytännössä tarkoittaisi. Otimme yhteyttä Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston aluearkkitehtiin, joka näytti projektillemme alustavasti vihreää valoa. Seuraavaksi kirjasimme remonttisuunnitelmat paperille ja selvitimme taloyhtiön kannan projektiimme. Asunto-osakeyhtiölain mukaan kaikki vähääkin suuremmat remonttitoimenpiteet vaativat taloyhtiön luvan. Pienessä yhtiössämme kaikki suhtautuivat yhdistämisajatukseen positiivisesti, ja saimme taloyhtiöltä luvan jatkaa projektia.
Missio rakennuslupa ja mistä löytää suunnittelijat
Kellariin vievän reiän lisäksi halusimme muuttaa asunnon huonejärjestystä, suurentaa keittiötä, tehdä muutoksia yläkerran märkätiloihin sekä rakentaa kellariin kodinhoitohuoneen sekä saunallisen kylpyhuoneen. Pelkän taloyhtiön luvan varassa tällaista projektia ei saa tehdä, vaan esimerkiksi kantavien rakenteiden muutokset vaativat aina viranomaisluvat ja rakennesuunnitelmat. Tarvittavia suunnitelmia ja rakennuslupahakemusta varten tarvitsimme pääsuunnittelijaksi sekä lupaprosessin hoitajaksi arkkitehdin. Lisäksi meidän oli palkattava lvi-suunnittelija sekä rakennesuunnittelija. Aika nopeasti huomasimme, että on varsin haastava löytää kolme erillistä ammattilaista ja saattaa heidät yhteen projektimme pariin.
Aikamme selvitettyämme löysimme Helsingissä toimivan yrityksen, jolta on mahdollista saada kokonaisvaltaiset suunnitelmat. Varsin hämmentävää oli huomata, että koko Suomessa taitaa olla tasan yksi tällainen suunnittelutoimisto, jonka palkkalistoilta löytyvät niin arkkitehdit, lvi-, rakenne- kuin sähkösuunnittelijatkin. Punnittuamme vaihtoehtoja päätimme teettää suunnittelutyön ja lupasuunnittelun kyseisellä toimistolla. Ajattelimme, että keskittämällä kaiken suunnittelun yhteen toimistoon – viisinumeroisesta tarjouksesta huolimatta – maksamme suunnittelusta vähän enemmän, mutta pääsemme itse helpommalla ja säästämme sekä aikaa että vaivaa – onhan toimiston slogankin ”hyvin suunniteltu, paljon säästetty”.
Suunnittelutoimiston toimitusjohtaja teki meille tarjouksen huhtikuussa 2014. Toimitusjohtaja arvioi suunnitteluprosessin työmääräksi sata työtuntia ja kertoi heidän olevan erittäin hyviä työmäärän arvioinnissa. Työ oli määrä aloittaa kahden viikon kuluessa tarjouksen hyväksymisestä, ja toimitusjohtaja piti mahdollisena, että saisimme rakennusluvan jo ennen kesälomia. Toisin kävi, mutta siitä lisää kirjoitussarjan seuraavassa osassa.
Fiasko nimeltään #projektijouluksikotiin käsittelee vuonna 1949 rakennetussa pienkerrostalossa sijaitsevan huoneiston rakennuslupa- ja remonttiprosessia, jossa kaikki – laasteja ja maaleja lukuun ottamatta – tuntuu menevän päin seiniä.
