Ota kesäkana

Hesari kirjoitti 29.5.2011 kotikanalainnostuksen vallanneen varsinkin Britannian, ja artikkelin koekanatestaaja, kirjailija Mari Mörö suositteli hyötyaskaretta varsinkin lapsiperheille. Kanoja on leppoista hoitaa, eivätkä ne vaadi hirmuista vaivaa.

Minullapa oli yhtenä kesänä ikioma kesäkana! Ikää minulla taisi olla kolme, ja sisareni (silloin 5 vee) mielestä touhu oli sen verran tylsää, että sain hoitaa myös hänen kanansa. Kotkottajien nimet olivat Kukkakaali ja Hajuherne. (Taisi olla samaa aikakautta, jolloin ravintola Vatsasekaisin Kilinkolinkin sai alkunsa.) Muistan heränneeni joka aamu velvollisuus painaen: hain muutaman kourallisen jyviä ja yöpaitulin helmat hulmuten kipitin kanalaan, joka oli rakennettu talon sokkeliin, maakellarin viereen. Muistan irvistelleeni kellarin rappusilla lymyilleille sammakoille. Aamupuhteenani oli ruokkia kanat sekä kerätä joka-aamuiset kaksi munaa. Kanoille oli rakennettu pesät, joihin muniminen kaiken järjen mukaan olisi pitänyt tapahtua, mutta ainoastaan toinen kotkottajista muni pesäänsä. Toinen taas kävi tarpeillaan pesässä ja yritti piilottaa munan joka päivä eri paikkaan. Yleensä onnistuin löytämään toisenkin munan ilman päälleastumista. Taisin kyllä olla koko kesän varsin kanankakanhajuinen.

Kerran kanat pääsivät karkuun, ja puolen päivän verran niitä ajettiin takaa koko suvun voimin. Ehtivät sinä päivänä nauttia hetkellisestä vapaudestaan ja kuopsuttaa useamman kukkapenkin.

Jokapäiväisten munien keltuaiset olivat kirkkaan oransseja ja ihastuttavan maukkaita. Monissa oli kaksi keltuaista. Lettutaikinakin oli ihan keltaista.

Kanat olivat kesäpaikkamme läheisestä kanalasta, jonne taisimme palauttaa ne syksyn tultua. Olisin mököttänyt varmasti koko seuraavan vuoden, jos Kukkakaalini olisi heitetty pataan. Mutta verrattuna vaikka kesäkissaan, on kesäkanasta helppo päästä eroon laittamalla se lihoiksi. 

Tylsää keittiöelämää ja kahvilavinkki Wienistä

Tylsät veitset, astianpesukoneettomuus ja yksinsyöminen. Syyt hiljaiseloon siis. Viikonlopuksi sain kuitenkin vieraakseni ihastuttavan sisareni ja aika menikin hurahtaen: aamut aloitimme kuohuwienbrunsseilla ja kakut kelpasivat mainiosti lounaiksi.

Vaikka Wien on kuuluisa kahviloistaan, ei kunnollista kahvia ole lainkaan helppo kaupungista löytää.  Cappuccinot kuorrutetaan valmiskermavaahdoilla ja perinteikkään wieniläiskahvin, café melangen pinnalla on melkein poikkeuksetta pilalle höyrytetty saippuavaahtoa muistuttava maitokasa. Lähes kaikista kahviloista löytyy kyllä hyvät vehkeet, mutta henkilökunnan baristataidot ovat ilmeisen olemattomat. Olenkin siis todennut, että rahoille saa paremmin vastinetta valitsemalla kakkupalan kyytipojaksi kuohuviinilasillisen.

Erään mielenkiintoisen kahvilan kaupungista kuitenkin olen löytänyt. Yhdeksännessä kaupunginosassa sijaitsee vuosina 2008 ja 2009 Itävallan baristamestaruuden voittaneen Georg Brannyn kahvila CafféCouture. Oma kotibaristani kyllä pyöräyttää ehkä maultaan paremmat sumpit, mutta taitaa jäädä ainakin toistaiseksi vielä latte arteissa kakkoseksi. Sisustus kahvilassa on mukavan simppeli. Paikan erikoisuus lienee maukkaan juoman lisäksi siinä, että kahvista maksetaan omantunnon mukaan. Tämä on omasta mielestäni superärsyttävää. Perustavanlaatuinen hinnoitteluvastuu lykätään kokonaan ostajalle, ja niin kuin minä muka tietäisin paljonko kupposesta pitäisi maksaa. Kahvi verrattuna wieniläiseen perussettiin on huomattavasti maukkaampaa ja laadukkaampaa, mutta toisaalta kahvi tuntuu olevan täysin ylihinnoiteltu suurimmassa osassa kaupungin kahviloita, ja kupista saa monessa paikassa pulittaa lähemmäs viisi euroa. Taisin maksaa capustani neljä.

CafféCouture

Garnisongasse 18
1090 Wien

suljettu sunnuntaisin

Kesäkurpitsaomeletti feta-pinaattitäytteellä

Hetkellinen yksinasuminen on aiheuttanut notkahduksen kokkailuihini. Huijauspastan jäljiltä jääkaapissa oli lähinnä vain pinaattia, kesäkurpitsaa, jämät fetajuustopaketista sekä munia. Ajatukseni oli tehdä pinaattimunakas vihanneshöysteellä, mutta ehdin kumota munat pannulle kunnes tajusin unohtaneeni pinaatin ja fetan. En ole mikään suuri munaruokien fani, mutta tämä oli yllättävänkin hyvää ja sopi ihan hyvin lounaaksi. Ja onpahan tämä myös varsin vähähiilihydraattinen annos, kun siitä niin kovasti touhotetaan.

Näitä tarvitset (annos yhdelle suursyömärille):

• kevätsipuli varsineen
• öljyä kuullottamiseen
• neljännes keskikokoisesta kesäkurpitsasta
• 3 kananmunaa
• 2 rkl vettä
• mustapippuria
• ripaus suolaa

• valkosipulinkynsi
• 70 g pakastepinaattia
• 50 g fetajuustoa
• mustapippuria

Silppua sipuli ja kuullota silppua hetki öljyssä pienehköllä (teflon)pannulla. Koverra kesäkurpitsasta siemet pois ja suikaloi se kuorimaveitsellä ohuiksi suikaleiksi. Riko munat kulhoon ja sekoita niiden rakenne rikki haarukalla. Lisää munien sekaan tilkka vettä sekä ripaus suolaa ja pippuria. Lisää kesäkurpitsasuikaleet pannulle ja pyöräytä nopeasti. Kaada munaseos päälle ja peitä pannu kannella tai foliolla. Kypsennä reilu 5 minuuttia miedolla lämmöllä tai kunnes omeletti on hyytynyt myös pinnasta. Käännä omeletti lautasen avulla ja paista hetki myös toiselta puolelta.

Feta-pinaattitäytettä varten silppua valkosipulinkynsi ja paahda silppua hetki pannulla. Lisää pinaatti ja rouhi mustapippuria. Kuumenna ja murusta lopuksi fetajuusto sekaan.

Popsi omeletti napaan salaatin kanssa.

Parsafenkolikeitto

Pääsiäisen tienoilla jääkaapissa nökötti nippu parsaa ja fenkoli. Niistä syntyi maukas keväänvihreä alkukeitto lammasaterialle. Tein tämän aikalailla samalla kaavalla kuin taannoisen fenkolikeiton, mutta nyt korvasin osan perunasta vihreällä parsalla.

Kipparikallen vihreä huijauspasta

Kärsin sinkkusyöjän dilemmasta: yksin ollessa ei huvita panostaa kokkailuun. Oleiluni Wienissä on lisäksi sen verran tilapäistä, että yritän maustepuolella pärjätä suolalla, mustapippurilla ja parvekkeella kasvavalla rosmariinipuskalla. Suurta tuskaa aiheuttavat myös tilapäiskeittiöni surkeat veitset.  Kai Shun jälkeen olen joutunut toteamaan, että ruoanlaitto todentotta on välineurheilua.

Lähdin rakentamaan tämänpäiväistä lounastani yllämainituista lähtökohdista. Siis ylipäätään päätin kokkailla tänään jotakin. Lounaspastani ei ollut oikeaa pastaa nähnytkään, sillä korvasin pastan rapsakoilla kesäkurpitsasuikaleilla. Upposi kyllä nälkäiseen kitaan ja aika hyvin onnistuin hämäämään feikkipastalla itseäni: syömisen puolivälissä olin jo unohtanut, ettei lautasella olleet suikaleet olleetkaan perinteistä nauhapastaa.

KESÄKURPITSAPASTAA FETA-PINAATTIKASTIKKEESSA 

Annos kahdelle

• keskikokoinen kesäkurpitsa
• oliiviöljyä
• muutama kevätsipuli varsineen
• 2 valkosipulinkynttä
• 300 g pakastepinaattia
• 150 g fetajuustoa
• 1 rkl hunajaa
• mustapippuria
• yrttejä (käytin jotakin kuivasekoitusta, joka löytyi kaapinpohjalta, suosittelen käyttämään tuoreita)
• ripaus suolaa

Suikaloi kesäkurpitsa kuorimaveitsellä tai juustohöylällä. Halutessasi voit viimeistellä ne veitsellä kapeammiksi ja nauhapastamaisiksi. Älä suikaloi kesäkurpitsan keskiosaa, jossa on siemeniä.

Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä hetki öljyssä pannulla. Lisää loraus hunajaa, mausteet sekä sulatettu pinaatti. Pilko kesäkurpitsan keskiosa ja lisää pannulle. Paista hetki ja murustele joukkoon fetajuusto.

Kuumenna toinen paistinpannu kuumaksi ja lisää tilkka öljyä. Paista kesäkurpitsasuikaleet nopeasti. Niiden on tarkoitus olla rapsakoita ja al dente, joten ole nopea. Tarjoile suikaleet kastikkeen kanssa ja murenna päälle vielä fetamuruja. 

Välimerisävytteiset lihapullat

Tykkään hirmuisesti lihapullista. En laita lihapullataikinaan kananmunaa saatikka korppujauhoja tai ylimääräisiä nesteitä. Varmasti moni pitää minua hulluna, että sillä lailla uskallan uhmata mummojen ja mammojen perinteisiä ja niitä oikeita lihapullareseptejä. Korppujauhoilla tai kuivahtaneella leivällä on alun perin korvattu osa arvokkaasta ja vaikeasti saatavasta lihasta ja jostain syystä sen lisääminen taikinaan on vakiintunut. Omasta mielestäni lihapullat saavat olla kiinteitä ja täyttä tavaraa. Välillä tosin korvaan osan jauhelihasta soijarouheella.

Nämä välimerellisyyttä huokuvat lihapullat ovat Kilinkolinkeittiön vakkareita. Näitä voi pyöräytellä lounaaksi, illalliseksi tai vaikkapa naposteltavaksi tapaspöytään. Seuraksi sopii vaikkapa raikas salaatti.

Näitä tarvitset:

• 400 g lampaan-  tai karitsanjauhelihaa (puolet voi korvata naudanjauhelihalla)
•  2 shalottisipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• öljytilkka sipuleiden kuullottamiseen
•  100 g fetajuustoa (tai paketillinen Arla Apetinan Snack -juustoa, jossa on seassa aurinkokuivattua tomaattia, öljynkin voi hulauttaa sekaan)
• kalamataoliiveja
• muutama aurinkokuivattu tomaatti silputtuna
• 1 rkl tomaattipyreeta tuubista
• 1 tl dijonsinappia
• kourallinen tuoreita mintunlehtiä
• mustapippuria myllystä
• 1 rkl ranskankermaa

Ota jauheliha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Silppua sipulit, kuullota niitä hetki pannussa ja anna jäähtyä. Sekoita jauhelihan joukkoon mausteet, silputut mintunlehdet, oliivit, aurinkokuivatut tomaatit ja sipulit. Murenna feta ja sekoita kunnolla.  Pyörittele pieniä, halkaisijaltaan parisenttisiä palloja ja laita ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Nosta lihapullat heti uunistaottamisen jälkeen pois pelliltä, ettei pullista irronnut rasva jähmety niihin kiinni. 

Marjapuuromacaronit

Kun kaikki muut, niin siispä minäkin. Macaronvillitys iski myös Kilinkolinkeittiöön. Maustin osan macaronsatsista piparmintulla ja osan limenkuorella. Mutta ehdottomasti herkullisimmin onnistuivat macaronit, joiden taikinaan humpsautin reilulla kädellä puolukkajauhetta. Samaista jauhetta tyrkkäsin myös täytteeseen valkosuklaan joukkoon, ja olivat kyllä niin herkkua, että seuraava satsi piti tehdä jo vapuksi. Mukavasti maistuivat vispipuurolta, tietenkin jonkun mielestä voisi olla barbaarimaista yhdistää maalaismakuja ranskattarien suosikkileivonnaiseen. Kuitenkin kokeilemisen arvoisia.

Taikinan tein monessa blogissa seikkailevan macaronien perusohjeen mukaisesti:

• 110 g munanvalkuaista
• 25 g hienoa sokeria
• 100 g mantelijauhetta
• 200 g tomusokeria 
• n. 2 rkl puolukkajauhetta

Täyte:

• n. 50 g valkosuklaata
• loraus kuohukermaa
• n. 2 rkl puolukkajauhetta

Ensimmäisessä satsissa vanhensin valkuaisia reippaasti yli vuorokauden. (Valkuaiset olivat siis puolittain unohtuneet pöydälle.) Joka tapauksessa useimmat macaron-ohjeet kehottavat seisottamaan valkuaisia huoneenlämmössä vähintään puoli vuorokautta. Mantelijauhe ja tomusokeri tulee sihtailla muutaman kerran. Erehtymisen (kaunisteltu ilmaisu itkupotkuraivareille) kautta opin, että ensin kannattaa sihdata pelkkä mantelijauhe ja suosiolla jättää käyttämättä sihtiin jäävä jauhe. (Ja niitä ei kannata siis ajaa tehosekoittimessa pieneksi, ei nääs onnistu.) Sihtaa siis tomusokeri ja mantelijauhe sekaisin. Mikäli koko satsi on tarkoitus maustaa puolukkajauheella, voinee sen lisätä tässä vaiheessa.

Vatkaa munanvalkuaiset paksuksi ja kiiltäväksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan vaahdottamisen alussa. Sekoita nuolijalla mantelijauhe–tomusokeri–puolukkajauheseos kolmessa osassa valkuaisvaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Pursota leivinpaperille (helpoiten hoituu ilman tyllaa) halkaisijaltaan noin kolmesenttisiä pyörylöitä. Kopauta peltiä pöydänreunaa vasten ja jätä lepäämään tunniksi. Paista 150-asteisessa tunnissa kymmenisen minuuttia. Pursotusvaiheessa taikina oli kauniin punertavaa, mutta jostakin syystä paistamisen jälkeen ne muuttuivat hieman rusehtaviksi, mutta olivat sisältä mukavan marjapuuromaisia.

Täytettä varten suklaan sulattaminen hoitunee helpoiten mikrossa. Lorauta joukkoon kermaa ja kuumenna settiä parikymmentä sekuntia alhaisella teholla. Sekoita tasaiseksi ja lisää puolukkajauhetta. Anna macaron-kuorien jäähtyä ennen täyttämistä. Sujauta täyte pursotinpussiin (tai pakastuspussiin ja leikkaa yksi kulma auki). Pursota täytettä macaron-kuorelle ja tyrkkää toinen kuori kanneksi.

Espressokoneemme Andreja kiukutteli taas, joten iltapäiväkahvini oli jokseenkin lattea. 

Vappu tuli, vappu meni

Pääsiäinen, vappu ja loma kotona hurahtivat turhankin rivakasti. Nyt olen takaisin Wienissä ja kokkailuni rajoittunevat aamupuuron- ja pastankeittoon. Muutamia viimeviikkoina kokkailtuja juttuja on kuitenkin vielä blogattavana. Vappuviikonloppu sujui hyvässä seurassa hyvästä ruoasta nauttien. Vappupäivänä piknikin sijaan nautimme kuohuvasta brunssista.

LOHIPARSAKAALIPIIRAAT (n. 12 muffinivuokaan tehtyä minipiirasta tai yksi iso)

Jo useampana vappuna piknkikkoristamme on löytynyt pieniä kylmäsavulohella, parsakaalilla ja vuohenjuustolla maustettuja pikkupiirakoita. Nämä piirakat tulevat syödyiksi korkeintaan kahdella puraisulla.

Pohja:

• 100 g pehmeää margariinia
• 1 dl ruisleseitä
• 3-4 dl vehnäjauhoja
• 1 rkl kylmää vettä

Täyte:

• purkillinen kermaviiliä
• 1 muna
• 1 tl dijon-sinappia
• mustapippuria
• timjamia ja ruohosipulia
• ripaus suolaa
• punasipuli
• öljyä sipulin paistamiseen
• 150 g kylmäsavulohta
• keskikokoinen parsakaali
• 100 g vuohenjuustoa

Tee pohjataikina: sekoita keskenään rasva, leseet ja jauhot. Lisää tilkka kylmää vettä ja sekoita taikinasta pehmeä, mutta kiinteä pallo. Sujauta taikina muovipussiin tai peitä kelmulla ja laita hetkeksi jääkaappiin. 

Leikkaa parsakaalista kukinnot ja keitä tai höyrytä ne lähes kypsiksi. Silppua sipuli ja paista silppua hetki pannulla. Leikkaa lohi paloiksi. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja lisää lohipalat ja sipuli joukkoon. 

Vuoraa muffinipellin kolosten reunat taikinalla (tai isompi piirasvuoka) ja asettele niihin parsakaalikukinto sekä täytettä. Asettele päällimmäiseksi vuohenjuustosiivu. 

Paista 220-asteisessa uunissa viitisentoista minuuttia.