Koko muun Suomen saunoessa, grillatessa ja tehdessä juhannustaikoja, pakkasimme Apupojan kanssa rinkat täyteen ja suuntasimme viettämään keskikesää sinne, missä aurinko ei laske edes pikkutunneilla.
Lapin kesäyöt pääsivät taas yllättämään etelän tytön. Napapiirin pohjoispuolella ovat keskikesän yöt todellakin yöttömiä. Aurinko sen kuin porottaa yötä päivää. Viimekesäisen vaelluksen tavoin eräreissumme suuntautui tälläkin kertaa itäiseen Lappiin, Urho Kekkosen kansallispuistoon. Tällä kertaa reissumme alkoi puiston eteläpuolelta, Marivaarasta. Matkalla lähtöpisteeseen ohitimme myös Paskalomavaaran, mikä ei pienestä uumoiluista huolimatta osoittautunut enteeksi, vaan vaellusreissumme oli oikein onnistunut. Reittimme oli pääpiirteissään seuraava: Marivaara–Siulanruoktu–Vongoivan kammi–Anterinmukka–Kielitunturi–Lokan Alen Muurivaara–Vongoiva–Tahvontupa–Marivaara.
Lähdimme matkaan sen verran kiireisellä
aikataululla, että suunnittelu- ja pakkausvastuu jäivät Apupojan harteille. Muutama
päivä luonnon keskellä, kännykkäverkon ulottumattomissa, oli kuitenkin mitä parahin tapa irtautua arjesta ja aloittaa kesäloma.
Neljään päivään mahtui muun muassa vajaat kahdeksankymmentä
talsittua kilometriä, kymmeniä silmänkantamattomalla suolla suollettuja
kirosanoja, kaksi huiputettua tunturia, kadonnut – loistavana vaellussauvana
toiminut – mieronkeppi sekä maltillinen määrä hyttysenpuremia. Paarmoihin meinasi
mennä hermo, muu seura oli oikein mainiota.
Avainsanat: Lappi vaellus, UKK-puisto, Urho Kekkonen puisto vaellus, eräretki, lappiin vaeltamaan
