Onnistuimme
Apupojan kanssa syömään 27 annosta kahteen pekkaan taannoisen Taste of Helsinki
-ruokafestarin illalliskattauksessa. Jostain syystä Bistro O matin kehuttu
haukipurilainen jäi kuitenkin kokeilematta.
Helsingin kansalaistorilla järjestetty Taste of Helsinki oli kerrassaan mahtava
tapahtuma. Ensimmäisen festaripäivän illalliskattaukseen oli saapunut satapäin
hymyileviä ihmisiä, eikä tuuli tuivertanut viinilaseja kumoon, kuten seuraavana
päivänä oli kuulemani mukaan tapahtunut. Maistelimme Apupojan kanssa puoliksi
kunnioitettavat 27 annosta. Jotenkin, kirkkonummelaisen Bistro O mat
-ravintolan, houkuttelevalta kuulostanut haukipurilainen jäi kuitenkin
testaamatta.
Haukipurilainen jäi kummittelemaan takaraivooni, joten sellaista oli saatava. Oman purilaiseni välistä löytyy voissa rapeapintaiseksi paistettu haukipala sekä runsaasti tartarkastiketta. Idea niihin tuli Kirkkonummen sijaan lahden takaa tallinnalaisravintola F-Hooneesta, jossa söin alkuvuodesta taivaallisen, tartarkastikkeella höystetyn, turskaburgerin. Bistro O matin purilaisen välistä taisi sen sijaan löytyä haukimurekepihvi. Voissapaistetun haukipalan voi vaihtaa yhtä hyvin sellaiseen, varsinkin jos ei halua purilaiseensa, haukifileeseen helposti jääviä, ruotoja. Tartarkastiketta kannattaa kuitenkin lusikoida purilaisen väliin reilusti.
HAUKIBURGERIT
TARTARKASTIKKEELLA (kahdelle)
- 2 purilaissämpylää
- 1 pieni haukifilee (tai tee haukimurekepihvejä)
- suolaa
- 1 limetti
- voita paistamiseen
- salaatinlehtiä
- tomaattia
- kevätsipuli
- tartarkastiketta (ohje alla)
Valmista
ensin tartarkastike (ohje alla).
Siivuta
tomaatti ja sipuli.
Leikkaa
haukifilee neljään osaan. Paista kalapalat voissa rapeapintaisiksi. Mausta
suolalla ja limettimehulla.
Halkaise
hampurilaissämpylät. Paahda sämpylöitä hetki kuumalla, kuivalla paistin- tai
parilapannulla.
Lusikoi
sämpyläpuoliskoille tartarkastiketta. Asettele sämpylän väliin salaatinlehtiä,
tomaattisiivut, sipulirenkaat, paistetut haukipalat sekä vielä aimo annos
kastiketta.
TARTARKASTIKE
- 1 prk (200 g kermaviiliä)
- ½ dl majoneesia (ohje alla)
- 1 rkl kapriksia
- 2 kevätsipulin vartta
- 1 tl dijon-sinappia
- 1 limetin kuori
- (suolaa)
- (pippuria)
Valmista
ensin majoneesi (ohje alla) tai käytä valmismajoneesia. Silppua kevätsipulin
varret ja raasta limetistä kuori. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset sekaisin. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa hampurilaisten valmistumisen ajan.
MAJONEESI
- 2 kananmunankeltuaista
- 2 rkl omenaviinietikkaa
- 1 tl dijon-sinappia
- 1 ½ dl rypsiöljyä
- suolaa
- pippuria
Mittaa kaikki, mielellään
huoneenlämpöiset, ainekset korkeaan ja kapeareunaiseen kulhoon. Aja seos
sauvasekoittimella paksuksi, emulsiomaiseksi kastikkeeksi. Yleensä muutama
ylös–alas-liike riittää.
Avainsanat: majoneesi resepti, majoneesi ohje, haukiburger resepti, haukipurilainen resepti, hauki ohje resepti, tartarkastike ohje, helppo kastike kalalle, kylmä kastike kalalle, mitä hauesta