Sisällön tarjoaa Blogger.

HURMAAVA OMENA–RAHKAKAKKU


Vanhan kansan mukaan omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Otan siis neuvosta vaarin ja toisen palan kakkua.



Kävimme Apupojan kanssa omenavarkaissa, ja sen jälkeen olen säilönyt omppuja sekä soseena pakastimeen että hillona purkkiin. Vielä olisi tarkoitus iskeä kiinni putsaamista odotteleviin ruusunmarjoihin ja kutituspulverileikkien lisäksi keitellä suosikkiani, omena–ruusunmarjahilloa.

Äitini teki lapsuudessani usein omenakakkua, jota hän muistini mukaan kutsui isäni hurmauskakuksi. Toisinaan omenat vaihtuivat myös säilykepersikoihin. Tämä ei ole alkuperäinen hurmauskakkuresepti, mutta maku oli hyvin samanmoinen. Maitorahkan ansiosta kakku ei ole liian tuhti, joten sitä voi syödä toisenkin palan ilman soimaavaa omaatuntoa. Tuleepahan samalla täytettyä päivittäinen omenatarvekin.


OMENA–RAHKAKAKKU 

(8–10 annosta, halkaisijaltaan noin 24-senttiseen irtopohjavuokaan)

Pohjataikina:
  • 100 g voita 
  • 1 dl sokeria 
  • 1 muna 
  • 1 dl kaurahiutaleita 
  • 2 dl vehnäjauhoja

 Täyte:
  • 400 g (2 purkkia) maitorahkaa 
  • 2 kananmunaa 
  • 1 rkl maissitärkkelystä 
  • 1 dl sokeria 
  • 1 tl vaniljasokeria

 Päälle:
  •  2–3 hapahkoa omenaa 
  • kanelia


Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Vuoraa irtopohjavuoan (= noin 24 cm) pohja leivinpaperilla. 

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää muna sekä kaurahiutaleet ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille jauhoja apuna käyttäen. 

Sekoita kaikki täytteen ainekset sekaisin. (Voit säästää tiskiä käyttämällä samoja välineitä, joilla teit pohjataikinan.) Kaada täyte pohjan päälle. 

Viipaloi omenat ja lado niitä vieretysten täytteen päälle. (Voit painaa omenat osittain täytteen sisään, jolloin saat mahtumaan enemmän omenaviipaleita.) Ripottele lopuksi pinnalle kanelia.

Paista uunin alatasossa 180 asteessa noin 60 minuuttia. Peitä kakku leivinpaperilla jos se uhkaa tummua paiston aikana liikaa. 

Jäähdytä ja irrota vuoasta. Tarjoa kakku jääkaappikylmänä, mielellään seuraavana päivänä. 

33 kommenttia

  1. Hurmaavan näköinen omenakakku! Myönnettäköön, että nyt alkoi kyllä melkein jo tehdä enemmän mieli mainitsemaasi omena-ruusunmarjahilloa... Kuulostaa taivaalliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Mulla odottaa saavillinen ruusunmarjoja putsaustaan!

      Poista
    2. Oma ongelmani on, että mistä saada ruusunmarjoja.... Pitää ilmeisesti lähteä ruusunmarjametsästykseen!

      Poista
    3. Siinä se vähän onkin, kun tuntuu, että kaikista komeimmat marjat kasvavat aina autoteiden varressa. :) Itse kävin erään tutun pihamailta poimimassa. Myös monien taloyhtiöiden, urheilukseskuksien ym. pihoilla kasvaa komeita ruusupuskia, joista varmasti luvan kanssa voi käydä poimimassa.

      Poista
  2. Ja minullakin heräs ruokamuistot. Haluaa opettaa Urholle kutituspulverin! Kuinka tuollaisen asian voi unohtaa? :)

    Kakku henkii perinteistä slaavilaisuutta, kuten omenakakun kuuluukin, eikös ne Tsehovin sisaruksetkin istuskelleet omenapuun alla (ja varmasti vetivät rahkaa, nehän oli niin hoikkiakin)? Kyllä tälläinen omenkakku on suomalaisen mieleen enemmän kuin ranskan tattipiiraat ja ameriikan murut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis omenAkakku, tuo omen oli kyllä jo tahatonta kikkailua...

      Poista
    2. Olisikin pitänyt nimetä kakku Tsehovittarien kaakuksi, hitsit kun en tajunnut! :) Nyt vain keräämään ruusunmarjoja ja jemmaamaan kutituspulveria Iso-Hoon tyynylle...

      Poista
  3. Hurmauskakku :) Suloista! Tällä kakulla voisinkin yllätyshurmata Armastuksen jonkun rankan työpäivän jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista vain, että kakku kannattaa ehdottomasti tehdä edellisenä iltana. :) Meillä Apupoika oli kovinkin näreissään, kun ottaessani kaakkua pois uunista ilmoitin, ettei sitä saa syödä vasta kuin seuraavana päivänä.

      Poista
  4. Ihanan kaunis ja rahkainen omenakakku... heti tekisi mieli alkaa sellaista leipomaan:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tällainen tosi simppeli ja nopea tehdä, mutta ainakin itse tykkään! )

      Poista
  5. Hesarin jutun mukaan hyvin hurmattu. Pakko testata, onko tällä kakulla yhtä vahva vaikutus puolentoista vuosikymmenen jälkeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken löi tyhjää, ennen kuin tajusin tuon Hesari-viittauksen. :)
      Pikaisen laskutoimituksen mukaan olette siis tavanneet ala-asteen ensimmäisillä luokilla. ;)

      Poista
  6. Kiitos, juuri tällaista omenarahkasysteemiä olen ollut vailla! Menee tänään uuniin ja huomenna vatsoihin.

    - Elma -

    VastaaPoista
  7. Samat maut kuului meidän suosikkikakkuun lapsina, olin jo ihan unohtanut koko kakun. Kiitos muistutuksesta :).

    VastaaPoista
  8. Työkaverilta saatuja omenoita pääse juuri kakkuun, en niin paljoa ennätä syödä, kun ovat menossa huonoksi. Huomenaamulla sitten maistelen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu! Aina tulee kauhea paniikki, kun kuulee, että joku testaakin näitä mun luomuksia. :)

      Poista
  9. Kivistön isoimman omppupuun omput sopis tähän just täydellisesti mutta vanhus ei jaksanut oikein tänä vuonna tuottaa satoa. Pitää turvautua kaupan omppuihin. Tai lähteä naapuriin varkaisiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen naapurin puita! Kaupassa kotimaiset omenat tuntuvat maksavan hävyttömän paljon. :)

      Poista
  10. Tällaisen juuri laitoin uuniin :) kaapissa oli kaikki aineet, ainoastaan toinen rahkapurkki vaihtui maustamattomaan tuorejuustoon. Saas nähdä millanen tulee, ihana tuoksu ainakin leijailee!

    VastaaPoista
  11. ...ja jatkoa edelliseen, oli aivan älyttömän hyvää! laitoin paiston jälkeen jääkaappiin ja illalla kun jumpasta kotiuduin, oli puoli kakkua jo kadonnut muun perheen jälkkäriksi. Tätä tehdään toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ihana kuulla, että maistui! :) Täytyy itsekin joskus kokeilla tuorejuustolisällä, se ei ainakaan voi huonontaa tätä! :) Ja kakku on yllättävän hyvää myös säilykepersikoilla. Ihanaa loppuviikkoa sinne!

      Poista
  12. Kiitos ohjeesta! Osui ja on uponnutkin jo pariin otteeseen =)

    VastaaPoista
  13. Oi, kun näyttää hyvältä. Rakastan syksyä ja omenapiirakkaa! Pitää varmaan skipata kesä välistä, jotta saa taas Suomi-omppuja. Taidampa ottaa varaslähdön jo nyt ja katsoa mitä päältä lopulta löytyy ;) Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista