Kaunis pussillinen pipareita tai muita syötäviä on
oiva joulunajan tuliainen tai lahja niin mummille, kummille kuin kerhotädillekin.
Kaunis kääre on usein puoli lahjaa. Lahjapussin taittelu on helppoa ja lahjapussukkaan
on helppo sujauttaa ne vähän hankalammankin muotoiset lahjat. A4-kokoisesta paperista
saa taiteltua näppärän lahjapussukan, johon voi sujauttaa niin
viipalepikkuleivät kuin villasukatkin. Toki isommankin pussin taittelu sujuu
yhtä helposti. Taiteltavalle paperille voi myös tulostaa haluamansa tekstin, kuvan tai
vaikkapa piparkakkureseptin. Itse leikkasin pakkauspaperirullasta A4-kokoisen
palan, jonka silitin suoraksi ennen tulostimeen syöttämistä. Helpointa on kuitenkin
käyttää valmista tulostuspaperia, sillä tulostin menee helposti tukkoon, mikäli
paperi on vähääkään vänkyrä.
Tämä tuli kuin tilauksesta! Juuri etsiskelin netistä paperipussin taitteluohjeita, mutta en löytänyt sopivaa. Nyt pääsee hommiin! :)
VastaaPoistaTää oli vieläpä tosi helppo ohje. Taittelin pusseja ensin toisella ohjeella, mutta se oli paljon monimutkaisempi. :) Vanhoista sanomalehdistäkin saisi kivoja lahjapusseja.
PoistaKiitos tästä! Näyttääpä pussin taittelu kovin helpolta, mahtaako onnistua itseltä ekalla kerralla noin hienosti :)
VastaaPoistaNo varmasti onnistuu, ainakin tällä ohjeella! :)
PoistaInspiroiva ohje ja kiva video, kiitos!
VastaaPoistaOle hyvä! Sitten vain taittelemaan! :)
PoistaHei, tämäpä näppärän näköinen ohje! Olen itsekin joskus paperipusseja askarrellut/ähertänyt, mutta tämä näytti paljon helpommalta ja kivemman näköiseltä. Ratkaisu kummallisen mallisille lahjoille löytyi! Kiitos tästä :)
VastaaPoistaTämä on tosi helppo ohje. Itsekin tein ensin paljon monimutkaisemmalla tavalla pusseja, mutta sitten löysin jostain netin syövereistä ohjeen tähän. :) Saumanhan voi tietty tehdä pussin sivuun, jos siitä ei halua niin näkyvää.
PoistaJee, kiitos tästä!
VastaaPoistaJee, kiitos tästä!
VastaaPoistaOlen ihan lumoutunut sinun joulukalenterista :) Ihanan upeita ideoita, että tämä jouluihminen sai paljon uusia vinkkejä jouluunsa. Kiitos <3
VastaaPoista