Sisällön tarjoaa Blogger.

GRAAVISIIKA


LUUKKU 10: 
Eilisen luukun saaristolaisleipä suorastaan vaatii päälleen tuoresuolattua kalaa. Siian graavaaminen on helppoa ja nopeaa.


Suuri osa joulun perinneherkuistamme on kohtuullisen nuoria. Monia jouluruokiamme on alettu kokkailla kotikeittiöissä vasta 1900-luvulla. Jouluruoista monet, kuten lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikot,  ovat kuitenkin perinteisiä pitoruokia, joilla on ruokittu niin hää- kuin kekrivieraatkin jo 1800-luvun Suomessa.

Hieman yllättäen vanhimpia joulunajan ruokia ovat erilaiset kalat. Suolaamisen lisäksi kalaa on perinteisesti säilötty myös hapattamalla. Myös graavikalan (gravad fisk) nimitys juontaa juurensa haudattuun hapankalaan.

Graavaaminen eli tuoresuolaaminen onnistuu hyvin myös ilman hautaamisia ja hapatuksia. Omasta mielestäni graavattu siika on erityisen hyvää, kenties jopa parempaa kuin lohi. Siian graavaaminen on helppoa, sillä ohut kalafilee suolautuu nopeasti ja vaivatta. Samaa ohjetta voi toki hyödyntää myös lohen tuoresuolaamiseen. Paksun lohifileen suolaantumiseen kannattaa kuitenkin varata siikaa enemmän sekä aikaa että suolaa.



GRAAVISIIKA (kuudelle–kahdeksalle osana joulun alkupaloja)

  • kaksi siikafileetä (yht. noin 500 g)
  • 1 rkl karkeaa merisuolaa 
  • 1 tl sokeria 
  • 1 tl kokonaisia valkopippureita kevyesti murskattuna 
  • 1 tl roseepippuria 
  • tuoretta tilliä

Nypi fileistä tarvittaessa ruodot.

Kuivaa kalan pinta. Hiero suola molempien fileiden pintaan. Murskaa valkopippurit kevyesti, mutta älä jauha. Lisää  mausteet fileiden päälle ja aseta fileet vastakkain.

Kääri kala napakasti leivinpaperiin ja sujauta käärö muovipussiin.

Anna kalan graavautua jääkaapissa yön yli tai noin 12 tuntia.

Poista graavautuneen kalan pinnalta mausteet pois. Leikkaa kala ohuiksi siivuiksi. Ripottele halutessasi kalan päälle koristeeksi tilliä tai roseepippuria. 

graavikala ohje, graavattu lohi resepti, miten graavataan, graavisiika, tuoresuolaus, graavi resepti, graavaus resepti

17 kommenttia

  1. Graavisiika on parempaa kuin graavattu lohi! Sitten hävikistä herkuksi vinkki: Kun ostaa kokonaisen kalan, ja fileoi sen vaikkapa juuri graavausta varten, voi perkeet paistaa pannulla. Siis selkäruodon, kylkiruodt, evien paikat ja pään. Vähän suolaa ja pippuria! Poskilihat on herkkua, muuta en päästä osaa oikein syödä. Ja jos tuntuu näpertelyltä niin vasta-argumentoin yleensä kokonaisten katkarapujen syönnillä.
    Olipa kiva lukea graavikalan peruja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fileointi on ihan kivaa, kunhan on kunnon välineet. Tylsällä tai vääränlaisella veitsellä se menee kyllä näpertelyksi. Mä olen yleensä sen verran laiska, että heitän perkeet soppakattilaan ja keitän niistä joko liemen tai keittopohjan. :)

      Poista
  2. Oi mikä herkkukuva! Pitäisiköhän tänä vuonna korvata graavilohi graavisiialla joulupöydässä...? Joka tapauksessa jotain graavikalaa on saaristolaisleivän pariksi saatava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Toisaalta molempi parempi, sillä ainakaan minä en kyllästy joulukaloihin, vaikka niitä söisikin monta päivää putkeen. :)

      Poista
  3. Oi, graavisiika on oma suosikkini joulupöydässä erään italiansalaatin lisäksi (http://halftenspydderestendog.blogspot.fi/2012/12/italiansalaatti.html).

    Graavaamisen meillä hoitaa pappa, tietenkin! Kalamies, kun on. Siika päihittää minunkin mielestäni lohen mennen tullen. Enpä muuten tiennyt, että kalat ovat vanhempi jouluperinne, kuin loorat. Kiva nippelitieto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy käydä kurkkaamassa salaattireseptisi! Vanhin joulun perinneruoista on ilmeisesti lipeäkala.

      Poista
    2. Jep, niin se taitaa olla. Ahvenanmaalla lipeäkalaa syödään perinteisesti myös pikkujouluna.
      Meillä Momi tapasi tehdä lipeäkalaa joulupäiväksi ja muistaisin, että hyvää oli, vaikka muut lapset sitä aina kauhistelivatkin :)

      Poista
    3. Meillä ei ole koskaan ollut kotona lipeäkalaa, enkä ole sitä kuin pari kertaa maistanut. Olisi kiva saada maistaa sitä pitkästä aikaa, mutta en ehkä itse rohkene tehdä, kun en edes muista, miltä sen tulisi parhaimmillaan maistua. :)

      Poista
  4. Meillä isäni tekee aina joulupöytään graavilohen ja nimenomaan roseepippurilla!

    Siika on kyllä hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roseepippurit ovat nätin punaisiakin – sopivat joulupöytään värinsäkin puolesta. :)

      Poista
  5. Onko sulla (tai Nannalla) mielikuvaa, milloin ja miksi tuo roseepippuri ilmestyi graavisiikaan? Kuten itsekin kirjoitat, se laitetaan koristeeksi eikä maustamaan kuten valkopippuri. Mutta (imho) minun suussani se vähän pilaa muutenkin herkän kalan maun ja kaikki rosepippurin murisetkin on pakko rapsutella pois kalasta. Tai ehkä mä vaan olen vähän kalkkis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mitään mielikuvaa, koska roseepippuria on alettu käyttää. Minä taas tykkään roseepippurista nimenomaan graavikalassa. :) Harvemmin sitä kyllä keittiössä muuten tulee käytettyä, vaikka kauniisti sillä saakin koristettua monet ruoat. Jotenkin ajattelen roseepippurin olevan kuitenkin vähän ysäriä :)

      Poista
  6. Siika on mun lemppari joulupöydässä! Ja roseepippuria lisäilen aina omaan annokseen, rakastan sitä makuyhdistelmää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja roseepippuri kaunistaa muuten vähän hailakanvärisen siian! :)

      Poista
  7. Oi, tulisipa jo jäät ja pääsisi virittämään verkot. Tuoretta siikaa voisin tilata joulupöytään. Kalakaveri oli jo käynyt kokeilemassa ja tippunut ensi metrillä jäihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, toivottavasti ei käynyt pahasti kalakaverille! Mistä saa tuollaisia kalakavereita, jotka toimittavat tuoreet siiat joulupöytään? Ottaisin mielelläni itsekin sellaisen kaveripiiriini. :)

      Poista
    2. Ei onneksi, vettä oli vaan puolisääreen. Mutta toivottavasti viisastui, kun joka vuosi pitää aina vaan aiemmin käydä kopaisemassa jäitä ;) Kyllä siellä verkoilla on jonkun meidänkin ruokakunnasta käytävä, ja on se kovaa duunia kahlata lumessa ja sohjossa pitkin järven selkää. Mä olen tuon talvikalastuksen jättänyt suosiolla Vesalle. Kesällä ihan mieluusti soudan verkkoja. Nyt ei kyllä näytä lupaavalta jäiden jäätyminen ennen joulua...

      Poista