torstai 17. joulukuuta 2015

LUUKKU 17: KORISTEPIPARIT


Nämä joulukoristeet näyttävät pipareilta, mutta puraisemaan ei kannata ryhtyä. Piparit sopivat koristamaan kuusta tai lahjakääreitä. Askartelumassan raaka-aineet löytyvät keittiön kaapista.


Ruispiparkakkujen lisäksi keittiössämme on leivottu muunlaisiakin pipareita. Näitä pipareita ei tosin kannata tarjota glögin kyytiläisenä tai lopputuloksena saattaa olla lohjennut hammas.  

Koristepiparit on valmistettu itse tehdystä askartelumassasta. Kaikki massan raaka-aineet löytyvät keittiön ruokakaapista tai vähintään lähikaupasta. Pipareiden ruskea väri tulee kaakaojauheesta, sen lisäksi taikinassa on ruokasoodaa, perunajauhoja sekä vettä. Myrkytön taikina sopii siis myös pienten lasten askarteluun. Massaa on myös yllättävän helppo työstää, kunhan sen ei anna kuivahtaa liikaa. 


Minun pipareistani tuli väriltään varsin tummia. Jos et halua ihan yhtä kärähtäneiltä näyttäviä piparkakkuja, voit vähentää kaakaojauheen määrää ja korvata sen lisäämällä perunajauhoja. 

KORISTEPIPARIT / ITSE TEHTY ASKARTELUMASSA


  • 1 dl ruokasoodaa
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 1 rkl perunajauhoja
  • 0,75 dl vettä


Mittaa ainekset kattilaan ja keitä seosta miedolla lämmöllä kunnes massa jäykistyy. Peitä kattila kostealla liinalla ja anna jäähtyä hetki. 

Kauli massa levyksi ja ota taikinasta muotilla pipareita. Tee pipareihin reikä cocktailtikulla ja nosta ne leivinpaperin päälle kuivumaan. 

Voit kuivattaa piparit joko huoneenlämmössä tai uunissa. Huoneenlämmössä piparit kuivuvat noin 10 tunnissa. Piparit kannattaa kääntää kerran kuivumisen aikana. 

Jos haluat kovettaa piparit uunissa, paista niitä 100-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Ota piparit pois uunista, käännä ja anna jäähtyä. 


Halutessasi voit koristella piparit valkoisella tussilla tai maalilla. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...