Sisällön tarjoaa Blogger.

Hävikistä herkuksi


Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) julkaisi jokin aika sitten tutkimuksen, jonka mukaan kotimaisen elintarvikeketjun ruokahävikki on kotitalouksien osalta vuodessa lähes 130 miljoonaa kiloa, mikä tekee kutakuinkin 25 kiloa jokaista suomalaista kohden. Se on valtava määrä ruokaa, eikä sen pois heittämistä voi perustella järkisyin. Oman lompakon lisäksi pois heitetty ruoka kuormittaa myös ympäristöä. 
Hävikistä herkuksi on ruokabloggaajien yhteinen tempaus, jolla haluamme näyttää toukokuun ajan, miten tähteistä, jääkaapin perukoille unohtuneista tai viimeisiä elinhetkiään viettävistä – kuitenkin yhä täysin käyttökelpoisista – elintarvikkeista saa loihdittua herkullista syötävää. Tempauksella on myös omat Facebook–sivut, joille päivittyvät kaikkien mukana olevien blogien aihetta koskevat kirjoitukset. Kannattaa käydä tykkäämässä! Facebook–sivuilta näet myös, mitkä kaikki blogit ovat mukana tempauksessa. 
Pysyhän kuulolla ja lähde itsekin mukaan ruokahävikin pienennystalkoisiin!

Ei kommentteja