Monta rautaa tulessa

Tein taas viime viikolla puolivahingossa huutokauppaostoksia. Olen aikamoisessa Apupojan selittely– ja lepytyskierteessä. Juuri kun edelliset huutokauppahankintani olivat jo kutakuinkin unohtuneet, jouduin taas keksimään syitä ja selityksiä, miten muka taas pitäisi käydä noutamassa ostoksiani jostakin huutokauppakamarista. Apupoika uhkasi asettaa minut holhoukseen, jäädyttää pankki– ja luottokorttini ja alkavansa maksaa minulle viikkorahaa. Kuulemma 50 euroa viikossa saa riittää. Pyh, sanon minä!

Mutta palatkaamme hetkeksi edellisiin ostoksiini. Myllyjen lisäksi huusin samaisesta huutokaupasta myös laatikollisen valurautapannuja ja -patoja. Sen jälkeen kun siirryimme induktioaikakauteen, lopettivat viimeisetkin teflonpintaiset pannumme toimintansa, mikä ei harmita pätkääkään. Meillä on ollut siitä lähtien paistinpannukäytössä kolme erikokoista valurautaista pannua sekä Iittalan Tools-kasari. Valurauta rokkaa. Huutokauppaostokseni jälkeen meillä on kaksi Sarpaneva-pataa, yksi iso valurautapata ja hurjan monta pannua. Liian monta, jos kysytään Apupojalta. 

Valurautapannut kannattaa ehdottomasti hankkia käytettyinä. Pannuja löytää usein pilkkahintaan kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista tai vanhaa tavaraa myyvistä liikkeistä. Ei kannata välittää, vaikka pannu olisi likainen tai ruostunut, tärkeää on useimmiten vain se, että pannun pohja on tasainen, eikä silläkään ole suurempaa merkitystä kaasulieden omistajille. Pannun pitää tietysti olla sikäli ehjä, ettei siinä saa olla halkeamia tai reikiä. Itse tykkään pannuista, joiden kahva on myös rautaa eikä puuta. Silloin niitä on helpompi huoltaa ja ne voi sujauttaa huoletta myös uuniin.

Lähdimme viikonlopuksi Apupojan ja valurautasäkin kanssa landelle. Tarkoituksenamme oli hehkuttaa valurautaostokseni, eli polttaa pannujen ja patojen pinnasta kaikki niihin vuosien varrella kertynyt töhnä pois. Hehkuttaminen on paikallaan, mikäli pannu on pahasti ruostunut tai likainen. Oikein käytettynä pannua ei tarvitse hehkuttaa ikinä. Asiansa tuntevia ohjeita hehkuttamiseen löytyy muun muassa täältä ja täältä. Mainiossa Isyyspakkaus-blogissa oli myös taannoin tarinaa valurautapannujen huoltamisesta. Emalipinnoitettuja valurauta-astioita ei tietystikään voi hehkuttaa. 

Aloitimme urakan sytyttämällä vanhaan, grillinä toimivaan, rautapataan kunnon nuotio. Saimme aikaan nätin hiilloksen poltettuamme noin tunnin verran puita padassa. Iskimme kaikki pannut ja padat samaan aikaan hiillokseen ja tajusimme aika nopeasti, ettei hommasta tule sillä tavoin mitään. Noukimme padat ja pannut rautakangen avulla pois padasta ja jätimme sinne muutaman pannun kerrallaan paistumaan. Puitakin sai lisätä aika paljon, jotta hiillos oli tarpeeksi kuuma, ja töhnäkerrokset alkoivat kuoriutua pannujen pinnasta. Pannujen hiillostaminen grillausritilän päällä ei myöskään toiminut, vaan pannut piti asettaa kirjaimellisesti tulisille hiilille.

Tiedä sitten, johtuiko valoisasta kevätillasta, mutta ainakaan omaan silmään pannut eivät hehkuneet punaisina. Luultavasti pannut eivät saavuttaneet ihan niin korkeaa lämpötilaa. Noukimme pannut kuitenkin pois hiilloksesta, kun silmämääräisesti kaikki töhnä oli palanut pinnasta pois ja harmaa rauta oli näkyvissä. Annoimme pannujen ja patojen jäähtyä rauhassa. Jäähtyneen pannun pinnasta tuhka ja töhnä irtosi paperilla pyyhkimällä. Usean pannun pohjasta löytyi ennen täysin töhnän peitossa olleita valmistus- ja kokomerkintöjä.

Paljas rautapinta on tosi arka hapettumaan, ja pintaruostetta muodostui pannuihin melkein välittömästi. Olin käynyt ostamssa Hakaniemen hallista suolatonta silavaa pannujen ja patojen käsittelemistä varten. Pyyhin pannut ja padat kauttaaltaan silavalla, mutta ilta oli jo sen verran pitkällä, ettemme jaksaneet kuumentaa pannuja enää uudelleen, jolloin rasva olisi palanut pannuihin kiinni ja muodostanut tarttumattoman paistopinnan. 

Kotiin päästyämme tarkoitukseni oli rasvapolttaa pannut vielä uudelleen suolattomalla sianihralla, mutten jaksanut lähteä halliostoksille, joten sivelin pannut kauttaaltaan avokadoöljyllä, jonka arvelin kestävän kuumentamisen vaativan lämpötilan. Laitoin kolme öljyllä valeltua pannua kerrallaan ylösalaisin kylmään uuniin uuniritilän päälle ja uunin pohjalle pellin. Kuumensin uunin 250 asteeseen. Kun uuni oli saavuttanut 250 asteen lämmön, annoin pannujen olla siellä viitisentoista minuuttia, minkä jälkeen käänsin lämmön pois ja annoin uunin ja pannujen jäähtyä rauhassa. Toistin saman lopuille pannuille, padoille ja padankansille. Ja ai että, kuinka kauniita pannuja ja patoja meillä nyt onkaan!

En malta odottaa, että pääsen testaamaan uuden lettupannumme. Ehkäpä meillä pidetään lettukestit jo  tänään!

Valurauta on muutes kuulemani mukaan ainoa ihmisen teollisesti valmistama tuote, joka kestää ydinräjähdyksen. Aika hullua.

Psst... Seuraa Vatsasekaisin Kilinkolin –blogipäivityksiä myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!