Sisällön tarjoaa Blogger.

KEKSITEHTAILUA


Fazer on aloittanut keksien valmistamisen liki kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Yritys tuo toukokuussa markkinoille uutuuskeksejä, joissa näkyvät makeispuolelta tutut brändit. Ilokseni minäkin pääsin alkuviikosta keksitehtailemaan.


Fazerin uutuuskeksit julkaistiin kuluvan viikon tiistaina. Uutuuksien makumaailma on kuitenkin tuttu jo vuosikymmenten takaa. Makeispuolella pitkän uran tehneet Suffeli ja Julia pääsevät valloittamaan keksihyllyjä ja suomalaisten kahvipöytiä toukokuusta lähtien. Molemmista makeisista on lanseerattu kaksi keksimakua. Vuodelta 1966 peräisin oleva Suffeli ihastuttaa sekä vaniljan- että tryffelinmakuisina vohvelipaloina, ja 1950-lukulaisessa Juliassa yhdistyvät tumma suklaa ja omena-hedelmämarmeladi. Perinteisen lisäksi Juliasta on saatavilla myös appelsiiniversio.

Mainostinkin jo alkuviikolla blogin Facebook-sivujen puolella hulvatonta projektia, jossa sain kunnian olla mukana. Minua pyydettiin rakentamaan uutuuskeksien lanseeraustilaisuuteen keksitehdas. Rakennusmateriaalina toimi luonnollisesti Fazerin keksivalikoima. Yritin ottaa rakennelmaani vaikutteita Fazerin vanhasta Tehtaankadulla sijainneesta Mestaritalon tehtaasta, jossa Fazer aloitti keksituotantonsa vuonna 1929. Lopputuloksesta lienee kuitenkin ennemmin aistittavissa kirkkoarkkitehtuurin sekä Tohtori Sykerön kotitalon piirteitä. 

Samalla idealla saisi rakennettua esimerkiksi ritari- tai prinsessalinnan lastenkutsuille. Varsinkin Suffelit toimivat mainioina rakennuspalikkoina.



Kuvat: Juha Rahkonen/ Fazer





36 kommenttia

  1. Aivan mahtava! Voi kyllä olla, että oma kärsivällisyys ei riittäisi tuohon hommaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakentelin koko seuraavan yön unissanikin kekseillä. :)

      Poista
  2. Toi on niin upea! Mä en olisi saanut tosta kuin puolikkaan valmiiksi (oon ahmatti). :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisitko vai syönyt toiseen puoliskoon varatut keksit? :) Kieltämättä aika monta keksiä eksyi omaan suuhunikin tuossa rakentamisen tiimellyksessä...

      Poista
    2. Just noin siinä olisi käynyt.. :D

      Poista
    3. Heh, ehkä tästäkin olisi tullut tuplaten tuon kokoinen, jos olisin hillinnyt itseni... ;)

      Poista
  3. Onpas upea ja herkullinen rakennelma! Loistoidea juhliin :)
    Nuo Juliakeksit on lemppareitani, tiedän sen jo nyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykästyin varsinkin niihin appelsiini-Julioihin, vaikka kyllä nuo Suffelitkin ovat tosi hyviä. Noissa kaikkien kuorrutteissa on käytetty Fazerin omia suklaita. Nam :)

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Meillä lapset rakastavat keksejä eivätkä niin välitä täytekakusta, joten tämä on tosi hyvä idis lastenjuhliin korvaamaan kakkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä liimasin keksit toisiinsa sulalla suklaalla, mutta mikäli rakennelmaa ei tarvitse erityisemmin liikutella, niin keksit pysyvät pystyssä varmasti ilman suklaaliimaakin. :) Vähän kyllä kutkuttaisi linnan rakentaminen...

      Poista
  5. Hauska rakennusprojekti! Juliakeksejä odotellessa siis..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietty olis voinut panostaa vähän enemmän etukäteissuunnitteluun, tämä oli aikalailla luovan työskentelyn ja ispiraation tulos. :)

      Poista
  6. Hulppea rakennelma :D
    Korjaa jos muistan väärin, mutta: Eikös Fanipala/Fasupala aikoinaan muokattu Suffelista kun keksien vero (sokeri/makeis/jokuvero) oli kekseillä pienempi kuin karkeilla? Ja nyt sitten tulee markkinoille ihan Suffelin nimellä? Hmmm...
    Juliakeksejä täytyy ehdottomasti maistaa. Juliat on mun ykkössuosikkeja suklaakonvehdeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa yhtään sanoa, mistä Fasupala sai alkunsa. Fasupala-nimellä ollessaan se tais kuitenkin olla Fazerin tuote ja sitten nimi lienee muuttunut yrityskaupan yhteydessä Fanipalaksi – en siis varmaksi mene sanomaan onko näin. Tällä hetkellä Fanipalat eivät kuulu Fazerin kekseihin.

      Jos kerta Juliat ovat suosikkejasi, niin olen aika varma, että tulet tykkäämään myös noista Original Julia -kekseistä. :)

      Poista
    2. Muistat ihan oikein. Tässä vuodelta 2010 uudensuomen juttu jossa puhutaan samasta asiasta.
      http://www.uusisuomi.fi/raha/101642-suffelista-fanipala-%E2%80%93-%E2%80%9Djarjeton-laki%E2%80%9D
      Fanipala eli entinen fasupala on presiis sama tuote kuin suffeli elikkäs markkinoilla on nyt samalla reseptillä kaksi erinimistä vohvelipikkuleipää.

      Poista
    3. Ok! Tuo selkeytti! Joku voisikin tehdä makuvertailun, että maistuvatko samalta. :) Näissä Suffeleissa makuina on vanilja ja tryffeli, en tiedä mitä kaikkia makuja Fanipaloissa on. Lisäksi Suffeleissa käytetään Fazerin omia suklaita (suklaapäällys maistuu ihan Fazerin Siniseltä), joten maussa saattaa olla eroa. Fazerin teettämän kyselyn mukaan juurikin nämä suklaapäällysteiset vohvelikeksit olivat yksiä suomalaisten keksisuosikkeja.

      Poista
    4. jotekin en pysty millään uskomaan että päälysteenä on Fasun sinistä, edes fasun konvehdeissa ei ole.. eikä musta suffelissakaan ole, se on vaaleampaa suklaata

      Poista
    5. ha itseasiassa toi Juliakin on varmaan täsmälleen sama kun Jaffakeksit.. nekin myytiin Lu:lle, aika moisia uutuuksia siis :D

      Poista
    6. Aleksi nää sun kommentit olivat joutuneet jostain syystä roskapostiin, sorge! En siis tiedä, onko päällysteenä Fasun sinistä, maistui vain siltä, ja fazerilaiset kyllä kertoivat, että suklaat näihin kekseihin tulevat suklaatehtaan puolelta. Voin kyllä onkia lisätietoja. :)

      Poista
  7. Ihana keksitehdas! :) Söisin heti tosta päältä nuo Suklaalehdet ja Dorikset :) Juliat on mun lempparikarkkeja, joten täytyy varmaan maistaa myös noita keksien muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi Suklaalehdet taitaa olla mun lemppareita, ja Doriksista myös tykkään kovasti. Mä olen ollut siinä luulossa, että vain mummot tykkäävät Julioista (samoin kuin liköörikonvehdeista), mutta ainakin tämän otannan perusteella olen ollut totaalisen väärässä. :)

      Poista
  8. Ah nam :) liköörikonvehteja, jota lapsena vihattin, mitenkähän niitä oppi vuosien aikana rakastamaan! Pakko saada uutuuksien lisäksi lehtikeksejä seuraavalla Suomen vierailuilla... t ulkosuomalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, täällä ei ainakaan vielä olla niin aikuisia, että liköörikonvehdeista tykättäisiin! :) Ehkäpä sitä voi pitää yhtenä tosiaikuisuuden mittarina.

      Muistan törmänneeni joskus jossakin blogissa suklaakeksiohjeeseen, jolla tulee kuulemma just suklaalehden makuisia keksejä. Täytyy yrittää googlailla, jospa se löytyisi!

      Poista
  9. Vau mikä keksitehdas!:D

    VastaaPoista
  10. Huikea, hyvä Riikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisen ylpeä olen noista jiiriin leikatuista vohveleista, heh! :)

      Poista
    2. Sietää ollakin, aikamoista sorminäppäryyttä! ;) Ihana sykerö - sekin on mun suosikki.

      Poista
  11. Aivan mieletöntä! Ahhhaha, ihan naurattaa, kun on niin mainioita kuvia. Pääsiskö tohon tehtaaseen kesätöihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terttu! Nyt vaan lähettämään hakemusta Fazerille. :)

      Poista
  12. Aivan mielettömän ihana keksitehdas, UPEA!!
    Voih... miten sitä jaksaa odottaa toukokuuhun... varmasti herkullisia uutuus-keksejä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laita Fasulle viestiä, josko voisit saada tuotenäytteen kekseistä, jos et malta odottaa toukokuulle. :)

      Poista
  13. Vau,tuosta tuli ihan mahtavan upea (ja nami;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Söin kyllä rakentamisen aikana sen verran monta keksiä, että kuvittelin ettei hetkeen tekisi niitä enää mieli – olin väärässä, niin vain just söin yhden...

      Poista