Siippani, joka kutsuu itseään keittiöorjakseni, hääräsi jokunen päivä sitten keittiössä missiona lounaanvalmistus. Lopputuloksena oli hyväntuoksuinen keittiö ja kattilallinen höyryävää katkaraputomaattikeittoa. Pirullisena puolisona hän kauhaisi eteeni kipollisen tuota hyväntuoksuista soppaa ja antoi tehtäväkseni masterchefin finaali mielessään keksiä keiton ainesosat. Keittoon käytettyjä raaka-aineita oli kuulemma 22, tosin yhden hän loppujen lopuksi oli itsekin tainnut unohtaa tai kuvitella. Itse tipahdin jo neljännen ainesosan kohdalla, sillä piruvie menin ehdottamaan muistaakseni vermuttia tai hummerifondia. Sain kuitenkin jatkaa ja keksin lopulta kaikki raaka-aineet punaviinietikkaa ja basilikaa lukuun ottamatta. Ainekset ovat siis sattumanvaraisessa järjestyksessä, ja tarkoista määristä minulla ei ole hajuakaan. Mutta oli ehdottomasti parasta koskaan syömääni tomaattipohjaista keittoa – ja minä jos kuka olen intohimoinen tomskufani. Rakas siippani pyysi huomauttamaan, että saatoin muutaman kerran pyörähtää keittiössä vaklaamassa hänen keittotouhujaan, kuitenkin täysin tietämättömänä tulevasta perusasioiden testistä.
Keitosta löytyi siis seuraavat raaka-aineet:
- katkarapuja
- chiliä
- perunaa
- shalottisipulia
- valkosipulia
- kermaa
- paseerattua tomaattia
- vettä
- (hiivauutteinen) kasvisliemikuutio
- mustapippuria
- timjamia
- voita
- limemehua
- silopersiljaa
- hunajaa
- suolaa
- meiramia
- chiliöljyä
- kuivattuja laakerinlehtiä
- punaviinietikkaa
- basilikaa
Siippasellani on uusi muru, eli japanilainen santoku-veitsi Kai Shun, joka toi ainesosien arvaamiseen aivan uuden ulottuvuuden. Nimittäin sen verran pieniksi oli onnistunut silppuamaan kaiken, sillä silppuaminen oli kuulemma "vain niin siistii". Emme siis tarvinne tästedes enää blenderiä.