Sisällön tarjoaa Blogger.

Kasvimaan Napoleon ja koko perheelle maistuvat kesäkurpitsarieskat

Kasvimaan kenties tuottoisimmassa kasviksessa ja Ranskan muinaisessa keisarissa on yllättäviä yhtäläisyyksiä. Aggressiiviseen ja dominoivaan käyttäytymiseen taipuvainen kesäkurpitsa sopii kuitenkin Napoleonia paremmin rieskataikinaan. Kesäkurpitsarieskoihin saa käytettyä jopa pesäpallomailan mittoihin venähtäneen kasviksen.




Aloin muistella Napoleonia pohtiessani kaksijakoista suhdettani kesäkurpitsaan. Lyhytkasvuisen keisarin kerrotaan kärsineen alemmuuskompleksista ja sen seurauksena käyttäytyneen aggressiivisesti ja suuruudenhullusti. Vaikka minulta ei varsinaista kapasiteettia kasvitautien diagnostiikkaan löydykään, tohdin väittää, että jonkinasteisesta alemmuuskompleksista täytyy myös kesäkurpitsan kärsiä. Vai mikä muuten selittäisi sen, että varsin vaatimattoman makuinen kasvi tuottaa satoa suorastaan riesaksi asti. Kaiken lisäksi kesäkurpitsa uskottelee kasvattajalleen tilanteen olevan täysin hallinnassa, mutta yön hämärinä tunteina venyttää hedelmänsä pesäpallomailan mittoihin.

Miksi sitten suhteeni kesäkurpitsaan on kaksijakoinen? Periaatteessa kesäkurpitsan maussa ei ole mitään vikaa. Pienet napakat kesäkurpitsat ovat oikein maukkaita grillattuina ja oliviiöljyllä valeltuina. Kesäkurpitsa on myös monikäyttöistä: se sopii siivutettuna pizzaan, pilkottuna pastaan ja raastettuna tsatsikiin. Mutta jotenkin sen maku ja olemus ovat silti hieman tylsiä. Osittain tylsyyden syynä saattaa olla runsaudenpula: silloin kun kesäkurpitsaa on saatavilla, sitä todenteolla on saatavilla. Silloin tuntuu, että kesäkurpitsaa pitää tunkea kaikkialle ja siihen kyllästyy.

Taas taannoin löysin kasvimaaltani lehden alle piiloutuneen valtavan kesäkurpitsan. Kaivoin esille keittiöguru Satu Koiviston Gastronaatti-opuksen, ja pyöräytimme kaksivuotiaan kanssa kirjan ohjeella rieskataikinan. Taikinaa varten kesäkurpitsasta valmistetaan ensin sosetta. Yhteen rieskasatsiin tarvitaan sosetta suunnilleen litran verran. Jos sosetta tulee enemmän, kannattaa ylimääräinen sose pakastaa, sillä se sopii rieskataikinan lisäksi esimerkiksi kasvissosekeiton pohjaksi.

Itse olen pakastanut soseet ilman suolaa, sillä enteilen, että pian rieskat maistuvat myös perheemme kuopuksille. Vauvamme eivät saa vielä hapanmaitotuotteita syödäkseen, mutta pian koko perheelle voi valmistaa rieskat samalla, kunhan taikinasta ottaa osan erilleen ennen suolan lisäämistä.


KESÄKURPITSARIESKAT

noin 20 kpl

(Alkuperäinen ohje Gastronaatti – kuinka rakastua rippeisiin / Satu Koivisto)

  • 1 iso kesäkurpitsa (noin 800 g)
  • vettä keittämiseen
  • 2 dl maustamatonta jogurttia, kermaviiliä tai piimää
  • 1 kananmuna
  • 1,5 tl suolaa
  • 5 dl kaurahiutaleita
  • 5–6 dl vehnäjauhoja

Kuutio kesäkurpitsa. Laita kattilan pohjalle pari senttiä vettä ja keitä kesäkurpitsakuutiot kypsäksi, noin 15 minuuttia. Soseuta kesäkurpitsakuutiot keitinliemessä ja jäähdytä sose.

Lisää soseeseen jogurtti, kananmuna, suola ja kaurahiutaleet. Lisää jauhoja sen verran, että saat pehmeän ja rakenteeltaan kaurapuuroa muistuttavan taikinan. Älä vaivaa.

Jaa taikina lusikalla leivinpaperilla päällystetylle uunipellille pieniksi keoiksi. Ripottele päälle vehnäjauhoja ja painele sormin tasaisiksi, noin puolentoista sentin paksuisiksi leipäsiksi. Töki rieskoihin reikiä haarukalla.

Paista 250-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia kunnes ne ovat saaneet väriä. Syö lämpiminä voin kera.

4 kommenttia

  1. Kuulostaapa herkulliselta! Pitänee testata joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tehnyt näitä jo pari kertaa, ja pakastimessa odottaa monta rasiallista valmista sosetta. :) Näiden kaveriksi kun pyöräyttää vaikka jonkun sosekeiton, on siinä jo aika kelpo ateria! :)

      Poista
  2. Kokeilin ja yllättävän hyviä olivat. Kasvihuoneen pöydällä tuomiotaan odottaneet pötkylät pääsivät hyötykäyttöön, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reseptiä voi varmasti soveltaa myös muihin kasviksiin tai taikinaan voi käyttää vaikkapa sosekeiton jämät. Hyvä, että pötkylät pääsivät hyötykäyttöön. Onko sulla muita vinkkejä tai omia suosikkeja, mihin käyttää pötkylöitä? Nm. viikonloppuna pari pesismailaa bongannut...

      Poista