Sisällön tarjoaa Blogger.

Kallion Oma Maa


Hihkaisin pari viikkoa sitten innostuksesta, kun huomasin lähestulkoon naapurissamme erään liiketilan ikkunoihin ilmestyneen tekstin, joka ilmoitti  paikalle pian avattavasta  lähiluomukaupasta. Valitsin useampana päivänä kotiintuloreitin niin, että onnistuin kulkemaan putiikin ohi samalla kuikuillen uteliaana sisälle. Kovasti sisällä maalailtiin seiniä ja asennettiin hyllyjä tuppeensahatusta lankusta.


Tänään uskaltauduin sisälle asti ja aikalailla petyin. Olin odottanut jotakin Anton&Antonin tai Juuren puodin tapaista. Tai että olisivat keksineet jotakin paljon kivempaa. Ensivaikutelman mukaan kaupasta ei löytynyt kuin seinällinen Lassilan tilan viljatuotteita (sinänsä kivoja, ja ostinkin muutaman pussukan), koristekurpitsoja (pitääkö niiden olla luomua, kun eihän niitä edes syödä?),  muutama leipäpussi, kahvipapuja (joiden paahtopäivät olivat hamassa menneisyydessä) ja joitakin sipuleita ja chilejä (no chileistä plussaa, jos olivat kauppiaan omasta puskasta).  Mutta niin trendikkäitä kuin lähiruokapuodit ovatkin, tuntui kyseisestä putiikista puuttuvan kokonaan se trendikäs sielu. Olisi edes ollut rehellisesti epätrendikäs.

Idea sinänsä on hyvä. Tuotteet ovat pääsääntöisesti tuusulalaisen Oma Maa -osuuskaupan viljelijöiltä ilman ylimääräisiä välikäsiä. Mutta kuitenkin kauppa tuntui olevan muutaman tuotteen liike; valikoimasta olisi vaikea, ellei mahdotonta, loihtia kolmen ruokalajin illallinen. Pakastimestakin löytyi vain kasvispihvejä.

Lupaan poiketa liikkeeseen uudemman kerran, jospa tämä oli vain kangertelua alkumetreillä.

Kaarlenkatu 15

Raitiovaunut 1, 3, 8 ja 9 pysähtyvät lähellä

avoinna:
ma-pe 11-19 
la 12-16



6 kommenttia

  1. Toivottavasti tuo todella on vain alkukangertelua. Lähiruoka ei ole aito vaihtoehto, ennenkuin kaupan valikoima on niin kattava, ettei tarvitse juosta monessa paikassa perustarvikkeiden perässä. Itse olen ilahtunut Anton&Antonin ja uuden Aitokaupan omistajien näkemyksistä, joiden mukaan lähiruokakaupan pitää olla kunnon lähikauppa, ei puuhastelua. Mielenkiinnolla menen huomenna (varmaan tuhannen muun kanssa) katsomaan, mitä Eat&Joy on saanut Kluuvissa aikaan.

    VastaaPoista
  2. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, kyllä samasta paikasta mielellään pitää saada kaikki, tai ainakin suuri osa perustarvikkeista. Enkä oikein usko, että mikään kivijalkaputiikki oikein onnistuu menestymään myymällä pelkästään hamppurouhetta ja erilaisia jyviä. Ja jotenkin tuntuu, että menestyäkseen tuollaiset pikkuputiikit pitää olla myös viihtyisiä, noissa kaikissa mainitsemissasi liikkeissä on panostettu kaupan viihtyvyyteen.

    VastaaPoista
  3. Erityisesti Anton&Antonissa on ilo asioida koko sen fiiliksen takia. Kaikki on kauniisti esillä ja palvelu on poikkeuksetta hyvää.

    Aitokaupasta lähdin tänään aika tyhjin käsin pois eli ostoslistasta olisi jäänyt turhan suuri osa vielä muihin kauppoihin. Mutta avajaiset sielläkin toki vasta menossa.

    VastaaPoista
  4. Joo, Anton&Antonista tulee aina hyvä fiilis! Mutta mitenkäs se Kluuvi? Miltä vaikutti?

    VastaaPoista
  5. Kuten pahoin pelkäsinkin ryysis oli armoton. Kävimme kääntymässä ovella ja totesimme, ettei tästä tule kuin paha mieli. Toivon, ettei suosio ole vain avajaishuumaa, vaan rohkeasti ajattelevat yrittäjät saavat konseptinsa todella lentoon. Muutaman viikon päästä uusi yritys.

    VastaaPoista
  6. A&A on visuaalisesti kyllä ilo. Mutta ne muutamat kerrat kun olen itse käynyt niin palvelu on ollut aika sinne päin...

    Aitokauppaa on markkinoitu tosi paljon nimenomaan perusruokakauppana, joka ideana kuulostaa hyvältä. Hifistelyä ja ihmeryynejä ei ihan joka päivä kuitenkaan jaksaisi.

    Taidan odotella tovin ja käydä tsekkaamaassa paikat vasta kun suurin pöly ja mediahäly on ehtinyt laskeutua...

    VastaaPoista