maanantai 24. syyskuuta 2012

MANSIKKAINEN VISPIPUURO


Ensimmäisen puurosatsin ehdin pistellä poskeeni ennen sen kuvaamista. Toisella kertaa tein varoiksi kaksinkertaisen annoksen, tosin sekin katosi jääkaapista alta aikayksikön.


Jostain syystä olin aiemmin tehnyt vispipuuroa vain puolukoista. Olin aina kuvitellut, että vispipuuron nyt vain kuuluu olla puolukkaista. Ja kuinka väärässä olinkaan! Hetken mielijohteesta lisäsin puuron sekaan myös mansikkaa, ja vispipuurosta tuli melkein liian hyvää iltapalaksi. Mansikkavispipuuro sopii siis mainiosti myös jälkiruoaksi, varsinkin jos sekaan pyöräyttää muutaman lusikallisen kermavaahtoa…

MANSIKKAINEN VISPIPUURO
  • 1 litra vettä 
  • 2 ½ dl puolukoita 
  • n. 2 dl (täysjyväspeltti)mannaa  (Tällä määrällä puurosta tuli aika löysää, lisää mannasuurimoiden määrää jos haluat puurostasi jämäkämpää.)
  • ½ litraa mansikkasurvosta (pakastemansikoita) 
  • 1 dl sokeria

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää puolukat. Keitä seosta parikymmentä minuuttia kunnes puolukoista häviää väri. Peitä kattila kannella, jotta neste ei haihdu kiehumisen aikana.

Lisää kattilaan mannaryynit samalla vispaten. Keitä puuro kypsäksi. (Kypsennä täysjyväspelttimannaa noin 15 minuuttia, tavalliset mannaryynit kypsyvät nopeammin.)

Lisää puuron sekaan sokeri sekä mansikat. Sekoita ja hauduta puuroa vielä viitisen minuuttia.

Jäähdytä puuro ja vatkaa se kuohkeaksi sähkövatkaimella tai yleiskoneella. Tarjoa maidon ja sokerin kera.


31 kommenttia:

  1. Mansikkaa, hyvä idea! Minä olen tehnyt vispipuuroa puolukan lisäksi karviaismehusta, joskus punaisista viinimarjoistakin, mutta mansikkaa en ole tajunnut laittaa. Nyt tulikin ihan mahoton vispipuurohinku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karviaisvispipuurokin kuulostaa hyvältä. Ilmeisesti yleensä vispipuuroa tehdään aika happamista marjoista, ehkä sen takia mansikka vaikuttaa puurossa aluksi jäskältä, ei tule ainakaan yhtään kirpsakkaa.

      Poista
  2. Lappapuuroa! Nam! Mutta lappapuuro tosiaan taitaa olla just puolukasta. Kaikki vispipuurot ovat hyviä, kuivatuista aprikooseistakin saa mahtavan puuron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoäitini kutsuu vispipuuroa hömpsypuuroksi, nimen hän on keksinyt joskus lapsena, kun, vispilän liikkeestä kuului sellainen hömps-hömps-hömps -ääni. Jonkun lappapuuro-keskustelun muistankin nyt jostakin blogista, olisko ollut sun blogissa? Kuivatut aprikoosit kuulostavat epäilyttäviltä puurossa :)

      Poista
  3. Vispipuuroa tulee tehtyä ihan liian harvoin. Ja aina siitä puolukasta. Pitääkin kokeilla myös muita marjoja. Paitsi ehkä mustikkaa. Se vois olla väriltään ällö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat, kun jotenkin sitä tulee tehtyä aina niin iso satsi kerralla ja sitten pitää syödä sitä monta päivää putkeen. Tosin tämän mansikkaisen version kanssa se ei ollut ongelma :) Ehkä se on se puolukan tietty karvaus joka puurossa alkaa tökkiä jos sitä liikaa syö, varsinkin kun mä syön vispipuuron ilman maitoa. Ehkä se mustikkainen versio olis vaa siistin lila?

      Poista
    2. Ei ole ällö! http://pumpkin-jam.blogspot.fi/2012/09/mustikkavispipuuro.html

      Poista
    3. Mustikka on erittäin hyvää, kannattaa kokeilla! http://kipparinmorsian.blogspot.fi/2011/03/puurot-ja-vellit.html

      Poista
    4. Nyt Ankerias joutuu kyllä syömään sanansa: linkeistä löytyvien kuvien perusteella mustikkavispipuuro ei ole kyllä alkuunkaan ällön väristä :)

      Poista
  4. Eipä ole tullut mieleenkään laittaa joukkoon mansikkaa vaan olen aina sen vispannut puolukoista. Ihana idea ja voi vitsi miten alkoi tehdä tätä mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että se mansikka tuli mieleen siitä ärsyttävästä Neon2-korvamadosta "..mannapuuroa ja mansikkaa..."

      Poista
  5. Mansikka, ihan uusi idea minullekin - ehdottomasti testattava. Puolukastakin teen aika harvoin. Usein meillä keitellään puuro mustaherukoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaherukkapuuroa just jossain hehkutettiin ja tekisi mieli tehdä, mutta meillä ei ole kuin ihan muutama rasiallinen mustaherukoita pakastimessa ja säästelen niitä jotakin suklaakakkuherkkuja varten... Luulen että äitini kyllä joskus teki vispipuuroa mehunkeitosta jääneistä mustaherukan mäskeistä.

      Poista
  6. Varmasti hyvää!
    Jos pääset marja-aroniapuskien äärelle, kokeilepa aroniavispipuuroa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin juuri, että olit vuosi sitten keitellyt marja-aronioista vispipuuroa. Mulla on juuri iso puska aroniaa kukkamaljakossa, ovat niin kaunita! :)

      Poista
  7. Marjapuuro on ihanaa! En ollut syönyt sitä pitkään aikaan ennenkuin minua pyydettiin pari vuotta sitten tekemään vieraspostaus täkäläisen ,englanninkielisen bloggarin blogiin.Ja koska täällä ei ole puolukoita (paitsi viime vuonna oli pakastealtaassa,muttei enään:( niin tein sitä pakastevadelmista.Ja voi että oli hyvää;vispipuuron ei todellakaan täydy olla puolukoista tehtyä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmaista versiota voisikin kokeilla, on varmasti hyvää! Mitä täkäläiset pitivät puurosta?

      Poista
    2. Tuttuni,jonka blogiin sen postauksen tein,on amerikkalainen ja hän ainakin tykästyi siihen:)

      Poista
  8. Mansukkaversio on ihanaa...samoin mansikka-raparperiyhdistelmä, eikä muuten mustikastakaan tule pöllömpää vatkattua puuroa. Kuivatuista luumuista, aprikooseista ja taatelista(tämän väri on aika hailea, jos ei liata mitään värikästä mehua sekaan) tulee kans ahyvää. Meidän ehdoton lemppari on mansikka-raparperipuuro. Mansikat vasta vatkausvaiheessa laitettuna. Vatkatun (minkä tahansa) puuron jämistä saa uudistettua vatkatulla vaniljakastikkeella (ihan kaupan) uuden herkun...sitä vaan sekaan......tai mainitsemaasi kermavaahtoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hyvä vinkki noi kuivatut hedelmät!

      Poista
    2. Raparperejä täytyy kyllä odotella ensi kesään asti, mutta laitan ehdottomasti korvantaakse nuo vinkit! Kiitos!

      Poista
  9. ...en keksinyt uutta marjaa....siis mansikkaversio on ihanaa...

    VastaaPoista
  10. Täälläkin tehtiin just viikonloppuna vispipuuroa punaviinimarjoista ja valloitettiin sillä skeptisen miehen sydän. Toinen hyvä on mustikka, mutta mansikkaakin täytyy ehdottomasti kokeilla. Pelkään vaan, että kohta mun koko pakkasmarjavarasto on keitelty erilaisiksi vispipuuroiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa eilen huolestuneena tarkkailin pakastinta, että näinköhän ne miljoona pakastettua marjalitraa riittävät edes marraskuun puoliväliin, kun kulutus on niin kovaa... :) Mansikkaversio oli kyllä vähän turhankin hyvää, eikös tällaisten puuroruokien kuitenkin kuuluisi olla semiterveellisyydessään edes vähän sellaista pakkopullaa.... ;)

      Poista
  11. Kiitos reseptistä! söin piiiiiiiitkästä aikaa vispipuuroa viime viikolla lounaalla jälkkäriksi ja oli niin hyvää että vei kielen mennessään :) tätä täytyy kokeilla kotona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaas hyvä! Nielasitko siis kielen samalla kuin puuron? :)

      Poista
  12. Tämähän on melkoisen salonkikelponen jälkkäri jo. Varsinkin sen kermavaahdon kera... :) Ja mikä väri, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kelpaa jo vähäsen arvovaltaisemmillekin ruokailijoille. Ja jos jälkkäri on pinkkiä, niin se ei voi olla koskaan huono juttu! :)

      Poista
  13. Pisteet kuvista! Loistavia otoksia! :) Rakastan pinkkiä, joten iski heti silmään. Olen myös ollut aina sitä mieltä, että vispipuuro tehdään vaan ja ainoastaan puolukoista. Mutta mikäpäs siinä ostan kyllä tämänkin reseptin. Varmasti hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kokeilepas vispipuuroa mansikoilla ja joudut syömään sanasi! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...