Sisällön tarjoaa Blogger.

Makeanhimon taltutusnougat ja jätskiä



Varsinkin apupojan suuta makiaa näin lomalla. Jokunen ilta sitten makeanhimo taltutettiin jätskillä ja sokerissa paahdetuilla pähkinöillä. Jonkinsortin nougaasta siis kyse. Helppoa ja yllättävän maukasta.

Näitä tarvitset:

  • ½ dl sokeria 
  • 2 dl erilaisia pähkinöitä (esim. hasselpähkinöitä, manteleita ja saksanpähkinöitä)

  • vaniljajätskiä

Kaada sokeri kuivalle pannulle. Kuumenna. Lisää pähkinät kun sokeri alkaa sulaa. Sekoittele ja anna karamelisoitua. Kippaa jätskin päälle. Mmm.

Siikaa leivinpapaperikääreessä



Nappasin Chez Jasulta idean kalan kypsentämisestä uunissa leivinpaperikäärössä. Kalaksi valikoitui siika ja täytteeksi eilisiltaista punaista chilisalsaa, kevätsipulia, inkivääriä ja limelohkoja. Salsa oli tällä kertaa varsin tujua, mutta toimi oikein mainiosti kalan kanssa. Söimme siiat uusien perunoiden ja salaatin kanssa. Tätä täytyy tehdä uudemmankin kerran. Ei moitteen sanaa.


Annos kahdelle:

  • 2 perattua siikaa
  • suolaa
  • n. ½ dl salsa rojaa
  • 2 kevätsipulia varsineen (tai pelkkiä varsia) 
  • pala tuoretta inkivääriä 
  • lime 
  • mustapippuria myllystä 
  • loraus oliiviöljyä 
  • loraus valkoviiniä

Kuivaa kalat talouspaperilla ja suolaa kevyesti. Silppua sipulit ja inkivääri sekä lohko lime. Täytä kalat salsalla ja muilla täyteaineilla. Pippuroi, lorauta oliiviöljyä sekä valkkaria päälle ja sulje nyytti nitomalla tai jollakin muulla uuninkestävällä ratkaisulla mikäli nitoja on kadoksissa kuten meillä.

Paista 200 asteessa parisenkymmentä minuuttia.




Lohisoppa



Tämä on pikaruokaa jos mikä. Kotioven avaamisesta ei mennyt apupojan perunankuorimisavustuksella kuin reilu vartti siihen, että kattilallinen höyryävää keittoa oli valmista.  Ehdotonta kesäruokaa. Itse kyllä tykkään ehkä vielä hitusen enemmän kirkasliemisestä lohikeitosta. Keittoon voi myös lisätä muita mieluisia juureksia ja vaikkapa fenkolia.

Ã…landspannkaka



Pannukakut jäivät syömättä Metsäkylän Navetan kahviossa, mutta asia piti tietenkin korjata kotona. Iltapalaksi popsimme ahvenanmaalaisittain valmistettua pannaria. Muuttoa silmällä pitäen yritän tyhjentää kuiva-ainekaapin ja pakastimen nyssäköitä ja purnukoita. Tämä oli oiva resepti siihenkin. Ohje yhdistetty useammasta netistä löytyneestä reseptistä.

Näitä tarvitset:

mannapuuro: 
  • ½ litraa (täys)maitoa
  •  ¾ dl mannasuurimoita

Anna puuron jäähtyä ja lisää sekaan:
  • 4 munaa
  • ½ dl sokeria
  • ½ litraa (täys)maitoa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl kardemummaa
  • 2 tl vaniljasokeria

Tee ensin mannapuuro: kiehauta maito ja vispaa suurimot sekaan. Anna kiehua viitisen minuuttia koko ajan sekoittaen. Jäähdytä. Vispaa jäähtyneen puuron sekaan muut taikinan ainekset ja anna seistä puolisen tuntia. Lämmitä uuni 225-asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaada seos pellille. Paista 40 minuuttia. Jos pannari uhkaa tummua liikaa, suojaa se leivinpaperilla tai folionpalalla. Tarjoa vaniljajäätelön ja marjojen kanssa.

Omasta pannaristani tuli aika ohut, suosittelen käyttämään uunipellin sijasta pienempää vuokaa, jos haluaa paksumman pannarin. 


Kaalisörsselssön ja visiitti Metsäkylän Navetalle



Vielä kaupassa ostoksia kerätessä ajatuksena oli kääräistä ruoaksi karitsanjauhelihalla ja ohrahelmillä täytettyjä kaalikääryleitä, mutta kovasti kurniva vatsa vei voiton ja raaka-aineista tuli pannullinen sörsselssöniä eli jonkinlainen tuunattu versio kaalilaatikosta. Tosin sillä poikkeuksella, että kaalinpalat olivat sopivan rapsakoita ja vain nopeasti pyöräytetty kuumalla pannulla. Sopivaa ja nopeaa arkiruokaa, vaikka tänään sattuikin olemaankin pyhäpäivä.

Näitä tarvitset:

  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 kevätsipuli varsineen
  • oliiviöljyä
  • tuoretta timjamia
  • 2 dl ohrahelmiä
  • loraus sherryä (vermutti tai valkkari käyvät myös mainiosti)
  • n. 6 dl kuumaa kasvislientä

  • 400 g karitsanjauhelihaa
  • mustapippuria
  • suolaa

  • pieni varhaiskaali tai pala isompaa (n. 400 g)
  • 2 dl (ruoka)kermaa

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota niitä öljyssä isossa kasarissa. Lisää reilusti timskua tai jotakin muuta yrttiä. Kaada joukkoon ohrahelmet ja kuullota niitä hetki (lisää tarvittaessa lisäloraus öljyä). Humskauta joukkoon tilkka sherryä sekä kasvislientä desi kerrallaan. Sekoita, anna kasvisliemen imeytyä ohrahelmiin ja kaada lisää kasvislientä. Kypsennä ohrahelmet kypsiksi ja paista samalla jauheliha toisella pannulla. Pyöräytä lihan joukkoon reippaasti mustapippuria ja suolaa. Kun ohrahelmet ovat kypsiä, lisää jauheliha. (Kaikkea jauhelihasta pannulle sulanutta rasvaa ei kannata lisätä). Silppua kaali ronskeiksi palasiksi ja lisää pannulle. Hulauta kerma ja pyöräytä kaalinpaloja pannulla nopeasti. Anna kaalien kypsentyä korkeintaan muutama minuutti niin, että kerma kiehahtaa, mutta varo etteivät kaalinlehdet lörpsähdä liikaa.

Kurniva nälkä johtui oikeastaan siitä, että olimme ajelleet Hämeenlinnan kupeeseen Hattulaan Metsäkylän Navetalle metsästämään muutamaa vanhaa varaosaa uuteen kotiimme. Ihastuin täysin koko paikkaan ja varsinkin pihassa tallusteleviin alpakoihin. Varsinainen aarreaitta. Navetan pihapiirissä toimii myös Kahvila Leivintupa, jonka erikoisherkkuja ovat pannukahvi ja pannukakut. Ehdimme jo istahtaa kahvilan pöytään, mutta väenpaljouden ja uhkaavien ukkospilvien takia jouduimme jättämään vatsat herkuista tyhjiksi.





Metsäkylän Navetta, Metsäkyläntie 14 13900 Pekola, auki sunnuntaisin 12-15

Kahvila Leivintupa, auki sunnuntaisin 11-16