Sisällön tarjoaa Blogger.

Siikaa leivinpapaperikääreessä



Nappasin Chez Jasulta idean kalan kypsentämisestä uunissa leivinpaperikäärössä. Kalaksi valikoitui siika ja täytteeksi eilisiltaista punaista chilisalsaa, kevätsipulia, inkivääriä ja limelohkoja. Salsa oli tällä kertaa varsin tujua, mutta toimi oikein mainiosti kalan kanssa. Söimme siiat uusien perunoiden ja salaatin kanssa. Tätä täytyy tehdä uudemmankin kerran. Ei moitteen sanaa.


Annos kahdelle:

  • 2 perattua siikaa
  • suolaa
  • n. ½ dl salsa rojaa
  • 2 kevätsipulia varsineen (tai pelkkiä varsia) 
  • pala tuoretta inkivääriä 
  • lime 
  • mustapippuria myllystä 
  • loraus oliiviöljyä 
  • loraus valkoviiniä

Kuivaa kalat talouspaperilla ja suolaa kevyesti. Silppua sipulit ja inkivääri sekä lohko lime. Täytä kalat salsalla ja muilla täyteaineilla. Pippuroi, lorauta oliiviöljyä sekä valkkaria päälle ja sulje nyytti nitomalla tai jollakin muulla uuninkestävällä ratkaisulla mikäli nitoja on kadoksissa kuten meillä.

Paista 200 asteessa parisenkymmentä minuuttia.




Ei kommentteja