Sisällön tarjoaa Blogger.

KURITUKSET SIKSEEN JA PULLAA PÖYTÄÄN!


Kävin kaksi ensimmäistä luokkaa koulussa, joka sijaitsi lähes hiivatehtaan vieressä. Kouluni pihalla velloi usein pahanhajuinen hiivapilvi, mutta ei haju minua haitannut. Ajattelin vain, että hiivaa tarvitaan pullanteossa.

Lokakuun neljäs vietetään kansallista korvapuustipäivää. Kuritukset sikseen, tänään syödään pullaa. Eikä mitä tahansa pullaa, vaan korvapuusteja! Sekä korvapuustipäivä että itse puustit ovat rantautuneet meille länsinaapuristamme. Ruotsissa kanelipullia alettiin vaivata ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun kaukaisten maiden mausteiden saanti yleistyi.  Suomeen pullareseptit levisivät joskus vuosisadan puolessa välissä. Omaa juhlapäivää rakas vehnänen on viettänyt naapurissamme vuodesta 1999, ja Suomen kamarallakin korvapuustia juhlitaan jo seitsemättä kertaa.

Saanko hieman vaivata Teitä, herra Pullataikina?

Pullataikinan tekeminen ei ole ollenkaan vaikeaa. Työläin vaihe lienee hieman kuivahtaneiden taikinarippeiden rapsuttaminen pois työtasosta. Mikäli keittiöstä löytyy yleiskone, ei omia sormiakaan tarvitse työntää taikinaan. Tällöin säästyy myös taikinasormenjälkien siivoamiselta ympäri keittiötä. Jauhojen lisäämisessä kannattaa olla pihi, jottei pullista tule kovia ja kuivia. 

PULLATAIKINA (13 isoa korvapuustia)
  • 2½ dl (täys)maitoa 
  • 25 g (½ pkt) hiivaa 
  • 1 muna 
  • 1dl sokeria  
  • 2 tl kardemummaa 
  • n. 7 dl vehnäjauhoja 
  • 75 g voita 
  • ripaus suolaa
Täyte:
  • 75 g voita 
  • 1 dl fariinisokeria 
  • 2 rkl sokeria
  • kanelia
Voiteluun ja pinnalle:
  • muna 
  • raesokeria
Mittaa maito taikinakulhoon ja jätä se pöydälle lämpenemään hetkeksi. Maidon on hyvä antaa lämmetä huoneenlämpöiseksi, mutta sitä ei tarvitse erikseen lämmittää. Lämmin maito kuluttaa hiivan tehot turhan nopeasti ja muutenkin kuivattaa pullaa.

Murenna hiiva maidon joukkoon. Lisää muna, sokeri ja kardemumma. Sekoita tasaiseksi ja lisää puolet jauhoista. Alusta taikinaan loput jauhoista (mieluiten yleiskoneella vaivaten). Lisää pehmennyt voi ja suola. Vaivaa taikinaa vielä hetki kunnes se irtoaa kulhon reunoista.

Peitä taikinakulho leivinliinalla ja anna taikinan kohota vedottomassa paikassa 45 minuuttia.

Raivaa keittiöstä reilusti pöytätilaa ja jauhota taso. Vaivaa kohonneesta taikinasta kevyesti ilmakuplat pois ja kaulitse taikina jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi. Voitele levyn pintaan pehmeää voita, ripottele päälle sokeria sekä reilusti kanelia. Kääri taikina rullalle ja nosta taitekohta rullan alle. Leikkaa vinottain paloiksi, nosta leivinpaperilla päällystetylle uunipellille kapea pää pystyyn nostettuna ja paina taikina peukaloilla pullan päältä. (Suosittelen jakamaan pullat kahdelle pellille, sillä ainakin itse meinasin saada aikaan pellillisen pullabostonia.)

Peitä pullat kelmulla tai leivinliinalla ja kohota niitä vielä puolisen tuntia lämpimässä paikassa. (Lämmin paikka voi löytyä yllättävästäkin paikasta. Esimerkiksi meillä lämpiää kivitaso astianpesukoneen päältä, mikäli kone on juuri ollut käynnissä. Hyvä kohotuspaikka voi löytyä myös muualta kuin keittiöstä, käytä hyväksi esimerkiksi kylppärin lattialämmitystä.)

Laita uuni lämpenemään 225-asteiseksi. Voitele kohonneet pullat munalla ja ripottele päälle raesokeria.

Paista keskitasolla noin 15 minuuttia.


---

Tämänpäiväisistä puusteista ei kyllä tullut minkään sortin muotovalioita, mutta onneksi puusteissa maku on pääasia. 

Hyvää korvapuustipäivää! Ja pliis ei sitten läimäytellä ketään korville!

19 kommenttia

  1. Siis mitä! Nuohan on täy-del-li-si-ä pullia. Ja kuva, ah, iski pullahimo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisia rääpäletä ne kyllä olivat, mutta yritin kuvaan valkata hämäykseksi ne vähän viehkeämmät yksilöt. :)

      Poista
  2. Huikamala, minullahan se meinasi mennä koko pullapäivä ohi! Onneksi Kauhaa ja rakkautta -blogista luin asiasta ja hyökkäsin heti leipomaan. Korvapuustit on parasta! Rääpäleetkin :) vaikka sun pullista ja rääpäleistä ei voi puhua samana päivänäkään. Haukattavan hyvän näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin joskus jostain bongannut päivän ja kirjannut sen kalenteriini :) Pääasia, että päivästäsi tuli pullantäyteinen. Pullantuoksuinen koti on kyllä parasta.

      Poista
  3. Ihanat puustit - mitään rääpäleitä! Tyydyn kuolaamaan täällä ruudun takana. Mikä häpeä, korvapuustipäivä eikä aikaa leipoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo rääpäle ei sinänsä ollut ihan oikea sana, sillä pullat olivat melkein kämmenen kokoisia... Ja suurin osa paistui kiinni toisiinsa pannulla. Juhlistat korvapuustipäivää sitten jonain toisena päivänä, ei se niin vakavaa ole. ;)

      Poista
  4. Minä en ole tiennyt tämmöisen tärkeän päivän olemassaolosta ollenkaan kuin vasta tänään, epistä, en ehtinyt leipoa!
    Ikinä en ole älynnyt laittaa fariinisokeria täytteeseen, taas huomaan miteen kaavoihin kangistunut sitä onkaan! Mahtoi olla hyviä kun ovat noin nättejäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt äkkiä kirjaamaan almanakkaan ensi vuotta varten! :) Mä laitan yleensä aina fariinisokeria ja aika usein pieniä omenapaloja tai omenasosetta pakastimesta. Näin pullat pysyvät mehevinä pidempäänkin.

      Poista
  5. Kotipulla on ihan parasta PISTE!
    Vaikka yleiskone seisoo pöydällä, niin tykkään tehdä pullataikinan käsin. Kone hoitaa pidempää vaivaamista vaativat leipätaikinat. Olen ihan samaa mieltä, että pöydän putsaus on leipomisen vaivalloisin vaihe, samalle tasolle yltää pullasudin pesu (en viitsi laittaa sitä tiskikoneeseen, etteivät harjakset ime tiskiainetta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei taikina ole vaivalloista käsinkään tehtynä, mutta mä en ikinä tajua ottaa kaikkia aineita valmiiksi esille, ja sitten taikinaisia sormenjälkiä löytyy pitkin ja poikin kaapinovia. Pullasutina käytän silikonista versiota, sen voi huoletta laittaa pesukoneeseen. Joskus luin kyllä jonkun tutkimuksen, että puiset lastat ja kapustat voi laittaa huoletta koneeseen, eivät kuulemma ime mitään myrkkyjä, en tiedä päteekö sama sitten niihin harjaksiinkin.

      Poista
  6. Uunituore pulla ja lasi kylmää maitoa.. iikss, vesi tulee kiellelle! Onnea korvapuustille =) se on päivänsä ansainnut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Koska juhlitaan karjalanpiirakkaa?!

      Poista
  7. Itse leivottuhan olisi tietysti ollut paras ratkaisu korvapuustipäivänä, mutta hyvin uppos kaupankin puusti, kun ihan uunituoreena sai!

    Sitten tähän sellainen Spedemäinen otsan läimäytys kädellä; miten ei tosiaan ole tullut mieleen käyttää fariinisokeria täytteessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskellä viikkoa ei täälläkään yleensä kauhiasti mitään pullataikinoita vaivailla, tänään oli kuitenkin poikkeus.

      Oletko kokeillut omenaa täytteessä? Pienenä tykkäsin myös muussatusta banaanista pullan välissä, sitä en ole kyllä maistanut aikoihin.

      Poista
  8. Tuollaisia pullakuvia ei kyllä pitäisi käydä katsomassa ennen lounasaikaa - iski hirveä korvapuustin himo!

    VastaaPoista
  9. Komppaan täysin Sinin kommenttia tuossa yllä.. Ja varsinkin kun olen maailman laiskin pullaleipuri!

    VastaaPoista
  10. Multa jäi korvapuustipäivä väliin. Mulla on jotenkin viha-rakkaussuhde pullan leipomiseen. Pahimmat epäonnistumiset keittiössä ovat juurikin pullien tekemisessä, ja mikään taas ei ole parempaa kun oikein pehmeät pullat - ja se tuoksu! Tunnustan kyllä myös laiskuuteni pullaleipurina. Pitäisiköhän herätellä tuo homma taas henkiin meidän keittiössä :)

    VastaaPoista
  11. Pulla on niin namia! Pari viikkoa sitten leivoin korvapuusteja...Ai että!

    VastaaPoista
  12. no on kyllä muotovalioita! meillä tehtiin toki klassinen korvapuustiboston mutta voiton veivät (tänä Suurena Suomalaisuuden Juhlapäivänä) Ameriikan malliin tehtaillut suolakinuskipekaanitäytteiset tahmapullat :-)

    http://www.andalusianauringossa.com/2013/10/sticky-buns-amerikkalaista-pullaa.html

    VastaaPoista