Sisällön tarjoaa Blogger.

Meidän keittiö


Muutimme uuteen kotiimme nelisen kuukautta sitten hermojaraastaneen remonttikesän jälkeen. Kotitalomme on rakennettu 1920-luvun lopulla ja asunto on yhdistetty aiemmin kahdesta erillisestä pikkukodista. Keittiö oli nähnyt parhaat päivänsä 90-luvulla, ja oli päivänselvää, että asunto vaati täysremontin. Loppukeväästä intouduimme suunnittelemaan uutta kotia. Keittiön suunnittelua auttoi vanhassa kodissa pari vuotta aiemmin tehty remontti, mutta muun muassa keittiön vinot seinät, puhumattakaan siitä, että vietin kevään ulkomailla, toivat omat haasteensa remontin suunnittelulle. Kerkesin sentään asuntonäyttöön kertaalleen ennen projektin aloittamista.

Kuluneet kuukaudet ovat jo jonkin verran kullanneet remonttimuistoja, vaikka niiden raadollisuudesta muistuttavat (kuvista onnistuneesti pois rajatut) keittiössä yhä roikkuvat sähköjohdot. Harmillisesti niiden rajaaminen tosielämästä ei ole yhtä helppoa, vaikka varsin hyvin silmä on ehtinyt tottua ja mieli unohtaa kaikki keskeneräiset puhteet. Jospa ensi viikonloppuna olisi lopultakin niiden vuoro.

Mutta tästä kaikki alkoi:




Uusi keittiö rakennettiin vanhan keittiön paikalle. Keittiössä ei ollut mitään säästettävää. Kodinkoneet, ja oikeastaan koko keittiö, menivät kuitenkin kaupaksi Huuto.netissä. Aluksi suhtauduin epäilevästi keskellä huonetta jököttävään kantavaan tiilipintaiseen pilariin. Joku entisistä asukkaista oli kaivanut vanhat tiilet esiin, mutta loppujen lopuksi olen tosi tyytyväinen, että jätimme tiilet näkyviin, emmekä tehneet sen pinnalle mitään. 

Alusta asti oli selvää, että halusimme suunnitella keittiömme itse. Listasimme kaikki pitkäaikaiset keittiöhaaveet ja -toiveemme, ja pyörittelin keittiötä päivätolkulla paperilla. Lähettelimme apupojan kanssa satoja sähköposteja ja puhuimme kymmeniä tunteja Skypessä. Apupoika kävi työpäiviensä jälkeen mittaamassa keittiön kulmia ja mittoja.  Aika pian huomasimme että tila asetti rajoitteita unelmakeittiömme toteutukselle, ja luovuimme esimerkiksi haaveilemastamme saarekkeesta. Jälkikäteen en kuitenkaan suosittele remontin suunnittelemista ulkomailta käsin, varsinkaan kun remontin kohteena ei ollut pelkkä keittiö, vaan koko asunto. 

Suunnittelu lähti olettamuksesta, ettei viemärin paikkaa siirretä. Purkuvaiheessa huomasimme, ettei viemäri ollutkaan kiinteä, joten vesipisteen olisikin voinut helposti sijoittaa toisaalle. Pidimme kuitenkin alkuperäisestä suunnitelmastamme kiinni. Vanhan talon remontoinnissa tuli kuitenkin vastaan liuta yllätyksiä, jotka onnistuivat mutkistamaan suunnitelmia. Olimme esimerkiksi kuvitelleet, että keittiön madalletun katon voisi kokonaan purkaa, jolloin keittiöön ja eteiseen olisi saanut alkuperäisen huonekorkeuden. Välikaton alta kuitenkin paljastui taltuttamaton kaaos, joten tilaan oli pakko asentaa uusi välikatto, ja samalla jouduimme luopumaan paristakymmentä sentistä huonekorkeutta ja muutamasta kauniista rosetista. Madalluksen jälkeen keittiön yläkaapit piti  asentaa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen katonrajaan, jotta haluamamme hana mahtui juuri ja juuri välitilaan. 

Samalla suunnittelimme myös kylpyhuoneremonttia, ja keittiösuunnitelmien valmistuttua tajusimme, että myös pyykinpesukone pitää sijoittaa kylppärin sijasta keittiöön. Tämäkin toi muutaman uuden mutkan matkaan. 

Alusta asti suunnittelussa oli muutama meille tärkeä lähtökohta. Halusimme mahdollisimman paljon säilytystilaa, hyvän valaistuksen ja tiettyjä kauan mielissämme pyörineitä yksityiskohtia. Tällainen siitä tuli: 



Lopputulokseen olemme tosi tyytyväisiä.  Eikä neljän kuukauden tehokäytön jälkeen ole tullut mieleen montaakaan asiaa, jotka olisi pitänyt tehdä toisin. 

Keittiökaappimme ja osa -koneista (liesi, astianpesukone, uuni ja mikro) ovat erään ruotsalaisen perheyrityksen (eli Ikean) valikoimasta. Myös vanhan kotimme keittiö oli Ikeasta, ja olimme olleet siihen tyytyväisiä. Lisäksi Ikea-keittiö oli jokseenkin helppo suunnitella, sillä kaikki tuotteet tietoineen ovat helposti saatavilla netistä, mikä oli suuri etu, kun suunnittelu oli pääasiassa internetin varassa. Nyt keittiöliikkeiden kiertely rajoittui omalta osaltani yhteen paikalliseen Ikea-visiittiin. 

Kaapinovet ovat valkoiset ja korkeakiiltoiset. Halusimme ehdottomasti korkean apteekkikaapin, jonka vetolaatikoihin mahtuvat helposti kaikki keittiön kuivatavarat. Uuni ja mikro sijoitettiin päällekkäin, joten lieden alla on vetolaatikoita aterimille, kaikenmaailman kauhoille ja vispilöille sekä pannuille ja kattiloille. Loput kattilat, padat ja uunivuoat ovat kulmassa sijaitsevassa karusellikaapissa. Pienoiseksi ongelmaksi muodostunut pyykinpesukoneen sijoitus ratkesi siten, että pesukone on piilotettu kaappiin uunin alle. Ostimme pienen 3,5-kiloisen koneen, joka mahtui kaapin sisälle. Taloyhtiössämme on oivallinen pesutupa isoine koneineen ja kuivureineen, joten pääsääntöisesti pyykkihuolto hoidetaan siellä. Keittiötilaukseen jäi vahingossa vääränkokoinen ovi lavuaarin alla olevaan vetolaatikkoon. Tarkoitus olisi, että kaikki kolme ovea olisivat samankokoiset ja yhtenäiset. Kyseisen oven vaihto on sillä samalla listalla roikkuvien sähköjohtojen kanssa…


Pidemmälle seinälle asennettiin kahdet yläkaapit päällekkäin, jolloin säilytystilan määrää saatiin lisättyä. Ylimmissä yläkaapeissa säilytetään vähän harvemmin käytettäviä astioita, mutta porrasjakkara on kyllä ahkerassa käytössä, sillä minunlaiseni sintti ei meinaa ylettyä kunnolla edes mikrolle.

Vanhassa keittiössämme apupojan rakas espressokone oli sijoitettu välitilaan yläkaappien alle, jolloin sen käyttö – varsinkin vesisäiliön täyttö – oli jokseenkin hankalaa. Uuteen keittiöön halusimme tilaa Andrejan päälle, eikä Ikean kulmayläkaapit muutenkaan miellyttäneet meitä, joten päädyimme avohyllyihin. Samaa tammea löytyy myös eteisestä,  vessasta ja vaatehuoneesta.

Tasoksi halusimme kiveä ja päädyimme valitsemaan kaksi senttiä paksua mustaa, eläväpintaista graniittia. Kivimies tuli Virosta ja hoiti asiansa hyvin.  Mustan altaan tilasimme samasta paikasta. Allas on sopivan kokoinen, siinä mahtuu hyvin pesemään isotkin kattilat ja uunipellit, ja se toimii oivallisesti hanamme kanssa.


Viinikaapista väänsimme hieman apupojan kanssa kättä. Minä olin jossain vaiheessa integroitavan lisäpakastimen kannalla, apupoika viinikaapin. Olimme valinneet jääkaappi-pakastimeksi Smegin jenkkikaapin, jossa kuvittelin olevan auttamattoman vähän pakastustilaa. Pakastin on tilavuudeltaan kuitenkin yllättävän suuri, eikä siinä ole tilaavieviä koreja, joten olen tyytyväinen, etten jyrännyt apupoikaa pakastinhankkeineni. Viinikaapille asetimme muutaman kriteerin. Sen tuli olla integroitava, siihen tuli mahtua mahdollisimman monta pulloa ja siinä tuli olla kaksi eri lämpötila-aluetta. Kyseiset kriteerit täyttäviä kaappeja on tarjolla varsin vähän, ja olimme laittaneet kapistuksen kattohinnaksi tuhat euroa. Kriteerit täyttävä 55:n pullon kaappi löytyi kahdesta pienestä saksalaisesta kodinkoneliikkeestä sekä yhdestä brittiläisestä, mutta kaksi liikkeistä ei suostunut toimittamaan tuotteita Suomeen, ja yksi pulju olisi velottanut kuljetuksesta yli kolmesataa euroa. Tarpeeksi kauan asiaa pähkäiltyämme joustimme kriteereistä ja ostimme yhden lämpötila-alueen kaapin. 

Keittiön valaistus on mielestäni erittäin onnistunut, vaikka ongelmitta siitäkään ei selvitty. Kattoon sijoitimme kaksi himmennettävää ja säädettävää spottia. Aluksi olimme tilanneet light11.eu -verkkokaupasta vastaavat, hieman pidempivartiset ja prikattomat valaisimet, mutta jostain syystä toimitusta ei kuulunut, ja lähes samanlaiset löytyivät Highlight-valaistuksesta. Avohyllyjen ja yläkaappien alle olimme ostaneet loisteputkivalaisimet, mutta sähkömiehemme vaatikin vesipisteen lähelle ip44-luokituksen valoja, joten vaihdoimme loisteputket led-nauhaan. Aluksi olin epäileväinen ledien valotehon suhteen, mutta valoa ja tehoa on riittänyt ja ulkonäöllisesti olen valintaan erittäin tyytyväinen.

Keittiömme seinä jatkuu olohuoneeseen, joten halusimme seinäpinnasta yhtenäisen. Välitilassa ja seinissä on sama harmaa seinämaali kuin muuallakin asunnossamme, ja maalipinnan päällä lasi. Lasi taittaa välitilan harmittavasti hieman vihreään. Muuten lasi toimii välitilan materiaalina hyvin ja se on helppo pitää puhtaana. 

Ylipäätään remontti kannatti orastavasta hermoromahduksesta huolimatta, ja keittiön suunnitteleminen itse onnistui hyvin. Pidän vanhan talon pienistä yksityiskohdista keittiössämme, vaikka osaltaan juuri ne samat yksityiskohdat toivat suunnittelemiselle haastetta. Hyvää ruokaa olemme kuitenkin onnistuneet keittiössämme loihtimaan. 

Ruokablogien keittiöitä on esitelty aiemminkin. Haastankin uudet bloggaajat esittelemään omansa ja päästämään lukijansa kurkkaamaan kyökkiinsä. Missä teidän soppanne syntyvät?









Psst. Vatsasekaisin Kilinkolin nyt myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!



25 kommenttia

  1. Kaunis lopputulos ja hyvin sopii tuo rustiikki tiilipinta mustan Smegin kanssa (voihan kateus!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vähän alkujaan vain vierastin sitä tiiltä sen takia, kun sisustuslehdet sun muut pursuavat semmoista "tekorustiikkia". Mutta noin se on aika kiva, kun on oikeasti vanha. :)

      Poista
  2. Tosi hieno keittiö teillä :) Kiitos, kun esittelit sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sen verran monta kertaa manailin remonttijuttuja kesällä, että ajattelin olevan kohteliasta näyttää remontin tuotoksiakin keittiön osalta.

      Poista
  3. Nam! Ihastuttava keittiö ja rutkasti säilytystilaa! Tuota korkeakiiltoista meillekin laitettiin ja oon kyllä monta kertaa kiitellyt sen helppohoitoisuutta. Samasta puljusta meidänkin keittiö!
    Keittiötä on niin hauska suunnitella, melkein odotan, että pääsisi uudelle kierrokselle. Olemme nimittäin alkaneet haaveilla keittiöön puuhellaa sähköversion kaveriksi. Täällä siis keittiömme http://ruokailmio.blogspot.com/2011/01/tervetuloa-keittioomme.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilytystilaa on, mutta niin on tavaraakin. Jokainen kaappi tupaten täynnä, vaikka karsimme kesällä kaikki ylimääräiset ja käyttämättä jääneet astiat pois...

      Kiva kun kommentoit, niin löysin samalla blogiisi! Hyvältä näyttää teidänkin keittiö, ja puuhella kuulostaa taivaalliselta. Semmoisesta minäkin haaveilen.

      Poista
  4. Onnea ihan uudelle ihanuudelle!
    Kelpais varmaan mullekkin...
    Lasketaanko mut vielä uudeksi bloggaajaksi, jos en ole koskaan köökkiäni esitellyt? Olis nimittäin hyvä syy siivota se kerrankin tip top kuntoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ihan varma haluanko nähdä keittiötäsi, sillä tiedän leivinuunisi olemassaolosta, enkä kaipaa enää enempää suolaa haavoihini...

      Poista
  5. Meillä keittiö on nyt neljän vanha (20-vuotiaassa talossa) ja kun olen nyt vuoden verran kokannut enemmän tai vähemmän hiki hatussa, alan tietää, mitä olisi pitänyt remontissa tehdä toisin. Mutta ankarasti pitäisi siivota, jotta siitä pientä palaa enemmän kehtaisi esitellä, kinostuu kinostuu kaikenlaista... Kahvinurkkaus voisi olla ensiksi siinä kunnossa.

    Teillä on hieno keittiö! Ja asiallinen Andreja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva päästä kurkkaamaan teidän kaffenurkkaan! Andrejasta tykkään ja ollaan opittu tulemaan aika hyvin juttuun. Aluksi se tuppasi vähän kiukutella, ei tuntunut oikein ymmärtävän, että minä olen kuitenkin se ykkösnainen tässä huushollissa.

      Poista
    2. Meillä Andreja on puhissut itsensä pariin kertaan hajalle, paineongelmia, mutta nyt se taas toimii hyvin. Semmoinen olisi haaveissa, missä saisi liitännän vesijohtoon suoraan, mutta meilläkin yläkaappien korkeus kyllä rajoittaa sijoittelua.

      Poista
    3. Meidänkin Andrejassa on pressostaatti vaihdettu ainakin kerran. Kaikki tuollaiset sisäistä insinööriyttä vaativat huoltotoimenpiteet ja varaosienvaihdot ovat vain yleensä tarkoittaneet sitä, että Andreja on muutaman viikon ajan osissa keittiön lattialla...

      Me mietittiin rempan yhteydessä josko Andrejan olisi liittänyt vesi- ja viemäriverkostoon, mutta emme lopulta liittäneet kuitenkaan, kun tuskin tässä asunnossa asutaan paria vuotta kauempaa, ja lisäksi apupoika on vähän katellut jotain uutta konetta sillä silmällä. Mutta nyt kun koneen päällä on reippaasti tilaa, ei sen täyttäminen ole ollenkaan hankalaa, ja sen vesisäiliönkin saa sieltä helposti nostettua ilman että konetta tarttis siirtää.

      Poista
  6. Hieno keittiö, tuo raana näyttää kätevältä. Meidän "postimerkkikeittiömme" kotona JKL:ssä on vilahdellut vähän kuvissa, mutta siinä ei kyllä ole mitään esittelemistä, 11-vuotias perusperusperuspikkukeittiö. Keittiö kuningatar-kuningaspari Isomac Tea - Mazzer Mini E (Luigi) pääsevät toki usein kuviin ja hallitsevat keittiötä.
    Vinkkinä, että pressostaattia ei tarvitse vaihtaa joka kerta kun kone nikottelee, netistä löytyvä cowboy-temppu, kalvon vääntely auttaa. Tean remonttijutusta löytyy linkki temppuunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kiva pariskunta asustaa teidän keittiössä (vai missä varastossa lieneekin tällä hetkellä). Apupoika uhkailee, että meille muuttaa lähiaikoina Mazzer Major. Hmm. Apupoika on meidän kahvivastaava, joten mä en tajua noista pressostaateista ym. hölkäsen pöläystä, kärsin vain sen parin viikon ajan aina kun andreja on osissa keittiön lattialla ja yritän keitellä mutterilla juotavaa. :)

      Poista
    2. Kotona ne odottavat (ja minä ikävöin...). Yritimme kuukauden pärjätä täkäläisellä kahvilla mutta paikalliset paahtimot tahtovat paahtaa hienoista kahveista hedelmällisyyden kadoksiin, samaa vikaa on suomalaisilla pikkupaahtimoilla (tosin Torressa oli mielestäni joulun aikaan paremmat espressot kuin ennen). Niinpä olemme tilanneet kahvit tänne Ruotsista Baristashoppenista ja Costas Roasterysta kuten kotiinkin. Eva Sololla tulee hyvää kaffea mutta ei se espressoa ole.
      Vinkkaahan apupojalle cowboy-tempusta kun Andreja temppuilee, Teassa ruuvin kääntely auttoi ainakin monta kertaa. En minäkään sitä tietenkään itse kääntele :).

      Poista
    3. Meilläkin tuo temppu auttoi kerran, mutta lopulta pressostaatti oli pakko vaihtaa. Vaihtamisen myötä toimintakin parani, ainakaan kone ei enää paukahtele lämmityssyklin alussa.

      Kerran kone alkoi temppuilla vacuum-breakerin roiskittua vettä sisuksiin. Ilmeisesti osa oli hieman kalkkeutunut eikä toiminut oikein. Vacuum-breaker tuli sitten vaihdettua uuteen versioon, jossa letku vie roiskeet tippa-altaaseen. Tällä vältetään ainakin osa mahdollisista ongelmista tulevaisuudessa.

      Poista
  7. Hieno keittiö! Oli kiva lukea remontistanne ja nähdä kuvia. Mulla on keittiörempassa vasta meneillään seinän kaato, joten uutta keittiöpostausta täytyy odottaa varmaan aika pitkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu! Tsemppiä remppailuun. Ootteko muuten viihtynyt siellä landella? Joko on kanala rakennettu? ;)

      Poista
  8. Hei!

    Suunnitellaan Ikean keittiön hankkimista. Yläkaappien kanssa on vielä pientä painia. Onko teillä todella nuo yläkaapit L 60 x K 70 ja niitä kahdet päällekkäin?

    Hieno keittiö teillä on ja todella hieno tuo tiilipalkki!

    Terv. Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, nuo yläkaapit ovat itseasiassa ne suuremmat tuuletinkaapit, eli nämä ja niitä on kahdet päällekäin. Alunperin tarkoituksena oli laittaa niitä 60*70-kaappeja kahdet, mutta se meni mönkään, kun jouduimme madaltamaan keittiön katon, eikä korkeus olisi niihin enää riittänyt.

      Tuo tiilipalkki oli ainut pinta koko kämpässä, joka remontin jälkeen jäin entiselleen :)

      Laita vaikka spostia, jos tulee jotain lisäkysyttävää, jos vaikka osaisin auttaa. :) Remppailoa!

      Poista
  9. You can certainly see youг skills withіn the wοrk you wrіte.
    The sеctοr hopеs fοr evеn moгe passionate writers such aѕ you who are nоt afгaid to sау
    how they beliеve. Always follоw your hеart.


    Ηave a looκ аt my web page; garden center
    my website > garden center

    VastaaPoista
  10. Hei! Onko tuo teidän metallinen kirjahylly tiilipalkin edessä mistä ostettu? Vaikuttaa kätevälle, kun taitaa olla palasista koottava? Siistin näköinen ja simppeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari,
      Ne ovat Verner Pantonin suunnittelemia Wire Cube -kuutioita, ovat tosiaan erillisiä kuutioita ja ne yhdistetään toisiinsa metalliklipseillä. Meillä on noita eteisessäkin kenkähyllynä, vaikkakin ovat vähän tyyriitä siihen tarkoitukseen. Suomesta niitä saa ainakin Turusta Sisustuksen Koodista, noi meidän on tilattu jostain verkkokaupasta, mutta en nyt muista tarkkaan mistä. Tanskalainen Montana niitä valmistaa, voi olla että suoraan niiden sivuilta voi kysellä. Tarkempaa tietoa noista löytyy Montanan sivuilta: http://www.montana.dk/en/Contract/Products/Andet/Panton/

      Poista
  11. Hienolta näyttää! Meidän naapuri myös juuri kertoi, että jonkinlaista keittiöremonttia on tulossa. Ilmeisesti kuitenkin kyse on suurkeittiökalusteista. Heillä on nimittäin ravintola, jota ovat pyörittäneet nyt muutaman vuoden. Mukavia nämä tällaiset projektit. https://www.kk-service.fi/suurkeittiolaitteet-ja-kalusteet

    VastaaPoista