Aikaisemmin olin sitä mieltä, että keittokirjassa täytyy olla kuvia. Pirskahtelevia tomaatteja ja täydellisesti paistettuja karitsankareita. Kuvia, jotka saavat kuolan valumaan ja laukaisevat nälän ja himon, vaikka juuri olisi tullut syötyä. Mikään keittokirjojen maailmassa ei ollut tylsempää kuin ohjeet ilman kuvia.
Maailmani on muuttunut.
Uusi keittokirjasuosikkini on nimittäin täysin mustavalkoinen.
Opus matkasi meille Book Depositorysta jo kutakuinkin vuosi sitten, mutta viimeaikaisen pastailun innoittamana ihastuin kirjaan taas uudelleen.
ostin joululahjaksi siskolle ton kirjan, olisin melkeen toivonut että siinä ois ollut vaan noita pastan kuvia eikä yhtään ohjeita :)
VastaaPoistaTotta! En mäkään tosta oo yhtään reseptiä testannut. Kuvat on siisteimpiä, ja se on kiva, että kerrotaan minkä mallisen pastan kanssa kunkintyyppistä soossia kuuluis syödä ja annetaan muutama vaihtoehtokin.
PoistaVaikka tässä ei ehkä olekaan kuolaavaluttavia kuvia, mutta onhan tämän nyt vaan visuaalisesti upea.
VastaaPoistawau! mäkin haluan.
VastaaPoistaOnpa hieno blogi. Ei kun kirja. Ei kun blogi. Tykkään ihan hulluna kummastakin:)
VastaaPoistaOon samaa mieltä Marin kanssa - tykkään karseesti molemmista. Kirjan kuvista sais upeita tauluja!
VastaaPoistaHannele: Minulle tuli kanssa mieleen että taulu/juliste. Tai tapetti.
VastaaPoistaHieno kirja.
Hihih kiitti kaverit!
VastaaPoistaJoo tapettihan olis makee. Aatella nyt, että seinä olis täynnä ravioleja tai simpukkapastaa.
Jos joku innostuu tilaamaan tuon kirjan, niin kannattaa tilata se kovakantinen versio (taisin nähdä eilen pikavilkaisulla nimittäin jonku uuden pehmeäkantisen läpyskän myynnissä), sillä kovakantisen kansipaperista löytyy paljon noita pastoja.
Oh, mikä kirja! Pakko saada!
VastaaPoistaSitten vain kipinkopin tänne ... ;)
Poista