Sisällön tarjoaa Blogger.

ILTA TEURASTAMOLLA


Helsingin kaupungin entisestä teurastuslaitoksen alueesta on kehkeytynyt hyvän ruoan ja mukavien tapahtumien näyttämö.


Teurastamon alue sijaitsee Helsingin Sörnäisissä, lähellä kasvavaa Kalasataman asuinaluetta. Bertel Liljequistin piirtämät punatiiliset rakennukset on rakennettu vuonna 1933, ja rakennukset toimivat teurastuskäytössä vuoteen 1992 saakka. Sen jälkeen tiloissa toimi erilaisia, pääasiassa elintarvikealan, yrityksiä. Suojellut ja mielenkiintoisen historian omaavat rakennukset on kuitenkin haluttu valjastaa kaupunkilaisten käyttöön.

Teurastamon aluetta ei ole kunnostettu yhdellä kertaa, vaan alueelle aukeaa uusia ravintoloita ja yrityksiä pikkuhiljaa. Ensimmäisessä aallossa viime syksynä, Teurastamolla aloittivat muun muassa ravintola Kellohalli, tuorepastayritys Pasta Factory sekä Teurastamon Portissa toimiva, lounasta tarjoileva, perinteikäs lihakauppa Roslund. Keväällä Teurastamon entisessä verenvaluttamossa aloittaa A21-cocktailbaarista sekä -ravintolasta tutun porukan luotsaama Flavour Studio, jonka opetuskeittiössä tullaan järjestämään mielenkiintoisia matkoja makuihin. Myöhemmin kuluvan vuoden aikana ovensa avaavat myös kiinalainen katuruokaravintola Ho´s Food sekä rimpsuluita ja nyhtöpossua Amerikan malliin tarjoileva B-Smokery.

Teurastamolla sattuu ja tapahtuu paljon muutakin. Helmikuun 17. päivä Teurastamon piha valjastetaan ravintolapäiväläisten käyttöön. Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Kellohallissa yhdistyvät ruoka sekä musiikki Foodstock Festival -tapahtumassa.  Kevään ensimmäinen maalaistentori, jossa  ostoksia voi tehdä suoraan tuottajilta, järjestetään 23. maaliskuuta. Sitä ennen talvipakkasista voi nauttia myös Teurastamon  pihalle jäädytetyllä luistinradalla tai pulkkamäessä.

Viime perjantaina pääsin illallistamaan Kellohalliin ja nauttimaan mukavasta illasta bloggaajakollegoiden kera. Edellisvisiitillä viime syksynä ruoka oli valtavan hyvää, ja seura kerrassaan erinomaista. Molemmat onnistuivat lunastamaan odotuksensa myös tällä kertaan.

Perjantai-illan aloitimme mukavasti samppanjoilla. Viinejä maahantuovan Vindirektin toimitusjohtaja Kim Moliis maistatti meille kolmea eri samppanjaa. Tarjotuista kuplivista Jacquesson oli kenties eniten omaan makuuni. Mielenkiintoisin samppanjoista oli kuitenkin kuivaakin kuivempi, pelkistä Chardonnay-rypäleistä valmistettu Bonnaire



Kuplivien lisäksi pääsimme maistelemaan Kellohallin uudistunutta ruokalistaa. Illan viehkeä emäntämme kertoi ravintoloitsijan halunneen laskea annosten hintoja. Raaka-aineiden laadusta tai mausta ei ole kuitenkaan suostuttu tinkimään, vaan esimerkiksi annoksien ylimääräiset koristeet on jätetty pois. 

Nautimme alkuun salaattia, jossa oli muun muassa punajuurta, fenkolia ja paistettuja pähkinöitä, kananmaksapateeta sienichutneyllä sekä espanjalaisia silakoita, jotka osoittautuivat alkupaloista omiksi suosikeiksini. Pidän erityisesti myös Kellohallin ajatuksesta tuoda ruoat seurueille pöytään vadeilla ja padoissa, eikä valmiina lautasannoksina. 





Alkupalojen jälkeen vuorossa oli täydellisyyttä hipovaa haukilevypiirakkaa riesling-liemellä. Olisi tehnyt mieli nuolla vierustovereidenkin lautaset. Mikä täydellinen syy suunnata iltakävelyllä Teurastamolle huikopalalle. Uuden ruokalistan pääruoista haukilevypiirakan lisäksi pöytäämme kannettiin karitsan osso bucoa ja perunamuusia sekä hevosen ulkofilettä, joka tarjoiltiin hapankaalipediltä. Karitsakin oli hyvää, mutta tällä kertaa heppa varasti shown täysin. Liha oli taivaallisen pehmeää, ja itse hapatettu kaali sopi loistavasti lihan kaveriksi.

Pääruokien jälkeen nautimme vielä ranskalaisia juustoja ja jälkiruoaksi keväistä sitruunatorttua. Suuriitos herkullisesta illasta Kellohallin väelle sekä ihanille bloggaajakollegoilleni!





8 kommenttia

  1. Herkullisen näköinen menu! Hevosta ei taida monen ravintolan listoilla olla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tais ollakin niin, että heppaa ei löydy tuoltakaan listalta, vaan sattu olemaan päivän liha -annoksena. Hyvää oli kyllä!

      Poista
  2. Oi miksi, miksi sun kuvat on näin paljon valaistuneempia?

    Kiitos seurasta, vaikka olimmekin erotettuina pöytien eri päissä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä pitänyt pyytää Paavo laittamaan muutamat studiovalot kehiin! Ja keltaisesta ja oranssista alusesta olis voinut antaa palautetta, ei sellaisia, kun ruokabloggaajat tulee kylään, ne vaikeuttaa vielä entisestään kuvaamista. Nää on otettu tosi isoilla ISO-arvoilla, ja sen kyllä huomaa...

      Poista
  3. Oih, minäkin olen saanut kerran olla Kimin sampanja-tastingissä ja olen myös suuri Jaquesson-fani. Ihanin oli se pienen tuotantoerän sampanja (siit on niin kauan aikaa, etten kykene muistamaan nimeä), jolle viinitilan omistaja lauloi Ave Mariaa auringonnousun aikaan kasvun vauhdittamiseksi (tai jotain sinne päin :)). Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että viinitilallisten joukossa on tosiaan yks jos toinenkin persoona. :)

      Poista
  4. Minua niin harmitti, kun en päässyt paikalle - samaisesta syystä kuin se toinenkin homma jäi väliin. Minä en ymmärrä, miksi ihmeessä Kellohallin aina jotenkin unohtaa, kun miettii minne mennä syömään. Oliko siellä muuten ihmisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samat sanat, olisi ollut kiva kippistellä kanssasi! Aika hiljainen perjantai siellä oli (siis meidän pöytää lukuun ottamatta), jokunen pariskunta siellä taisi iltaansa vietellä.

      Poista