Sisällön tarjoaa Blogger.

Kookoksella tuunattu karpalokerroskiisseli

Klassinen kerroskiisseli sopii mainiosti arkipäivän jälkiruoaksi. Kiisselin maitokerros muistuttaa italialaista serkkuaan, pannacottaa, mutta kiisselin voi tehdä aavistuksen kevyemmäksi. Päälle sopii kirpakka karpalokiisseli. Lisäsin maitokiisselin joukkoon kookoskermaa. (Niin, se siitä keveydestä.) Kookos maistui mukavasti kuitenkaan jyräämättä alleen muita mainioita makuja. Klassikon tuunausta parhaimmillaan.

MAITOKIISSELI ( 6 annosta)
  • 4 dl (täys)maitoa (vaikkapa Arla–Ingmanin uutta vanhanajan luomutäysmaitoa)
  • 1 dl kookoskermaa (tai 1  ½ dl kookosmaitoa)
  • 3 rkl maissitärkkelystä (itse laitoin 4 rkl ja kiisselistä tuli turhan jämäkkää)
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
KARPALOKIISSELI
  • 5 dl vettä
  • 2-3 dl karpaloita
  • 1 dl sokeria
  • 3 rkl perunajauhoja + loraus kylmää vettä
Tee ensin maitokiisseli. Mittaa kattilaan maito, kookoskerma ja maissitärkkelys. Kuumenna kiehuvaksi samalla sekoittaen. Anna kiehua muutaman minuutin ajan miedolla lämmöllä. Ota seos pois liedeltä, lisää sokerit ja jaa hieman jäähtynyt seos annoskippoihin tai yhteen isompaan (lasiseen) tarjoiluastiaan. Ripottele päälle vähän sokeria, jottei kiisselin päälle muodostu ikävää kuorta. Jäähdytä huoneenlämmössä ja siirrä jääkaappiin. 

Mittaa vesi ja karpalot kattilaan. Anna kiehua viitisentoista minuuttia tai kunnes marjat ovat vaalenneet. Sekoita välillä. (Samalla voit painella karpaloita rikki.) 

Paseeraa marjat siivilän läpi lusikalla painaen. Siivilään ei pitäisi jäädä jäljelle kuin suunnilleen ruokalusikallinen kuoria. 

Kaada neste takaisin kattilaan ja kuumenna se kiehuvaksi. Lisää sokeri. Sekoita perunajauho ja kylmä vesi tasaiseksi (esimerkiksi pienessä nokallisessa kannussa). Lorottele perunajauho–vesiseos ohuena nauhana kiehuvaan karpalomehuun ja sekoita koko ajan vispilällä. Anna seoksen pulpahtaa muutaman kerran ja nosta kattila pois liedeltä jäähtymään. 

Kaada suunnilleen kädenlämpöiseksi jäähtynyt karpalokiisseli maitokiisselin päälle, sirottele päälle hieman sokeria, peitä kelmulla ja nosta viileään jäähtymään.




Psst. Vatsasekaisin Kilinkolin nyt myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!

3 kommenttia

  1. Heti kun kuin otsikon niin olin aivan, että karpalo ja kookos, nehän sopii yhteen valtavan hyvin. Kuinka tälläistäkään makuyhdistelmää en oo tajunnu. Vähänkö alkoi tekemään mieli, mulla ei oo kyllä kun köyhän naisen karpaloita pakkasessa, mutta eiköhän se hapokkuus tulisi sieltäkin... siis jees!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukatko ovat köyhän miehen karpaloita? Varmaan herukoistakin toimisi hyvin, ja kesällä raparperistä...

      Poista