Sisällön tarjoaa Blogger.

Ota kesäkana



Hesari kirjoitti 29.5.2011 kotikanalainnostuksen vallanneen varsinkin Britannian, ja artikkelin koekanatestaaja, kirjailija Mari Mörö suositteli hyötyaskaretta varsinkin lapsiperheille. Kanoja on leppoista hoitaa, eivätkä ne vaadi hirmuista vaivaa.

Minullapa oli yhtenä kesänä ikioma kesäkana! Ikää minulla taisi olla kolme, ja sisareni (silloin 5 vee) mielestä touhu oli sen verran tylsää, että sain hoitaa myös hänen kanansa. Kotkottajien nimet olivat Kukkakaali ja Hajuherne. (Taisi olla samaa aikakautta, jolloin ravintola Vatsasekaisin Kilinkolinkin sai alkunsa.) Muistan heränneeni joka aamu velvollisuus painaen: hain muutaman kourallisen jyviä ja yöpaitulin helmat hulmuten kipitin kanalaan, joka oli rakennettu talon sokkeliin, maakellarin viereen. Muistan irvistelleeni kellarin rappusilla lymyilleille sammakoille. Aamupuhteenani oli ruokkia kanat sekä kerätä joka-aamuiset kaksi munaa. Kanoille oli rakennettu pesät, joihin muniminen kaiken järjen mukaan olisi pitänyt tapahtua, mutta ainoastaan toinen kotkottajista muni pesäänsä. Toinen taas kävi tarpeillaan pesässä ja yritti piilottaa munan joka päivä eri paikkaan. Yleensä onnistuin löytämään toisenkin munan ilman päälleastumista. Taisin kyllä olla koko kesän varsin kanankakanhajuinen.

Kerran kanat pääsivät karkuun, ja puolen päivän verran niitä ajettiin takaa koko suvun voimin. Ehtivät sinä päivänä nauttia hetkellisestä vapaudestaan ja kuopsuttaa useamman kukkapenkin.

Jokapäiväisten munien keltuaiset olivat kirkkaan oransseja ja ihastuttavan maukkaita. Monissa oli kaksi keltuaista. Lettutaikinakin oli ihan keltaista.

Kanat olivat kesäpaikkamme läheisestä kanalasta, jonne taisimme palauttaa ne syksyn tultua. Olisin mököttänyt varmasti koko seuraavan vuoden, jos Kukkakaalini olisi heitetty pataan. Mutta verrattuna vaikka kesäkissaan, on kesäkanasta helppo päästä eroon laittamalla se lihoiksi. 

Tylsää keittiöelämää ja kahvilavinkki Wienistä



Tylsät veitset, astianpesukoneettomuus ja yksinsyöminen. Syyt hiljaiseloon siis. Viikonlopuksi sain kuitenkin vieraakseni ihastuttavan sisareni ja aika menikin hurahtaen: aamut aloitimme kuohuwienbrunsseilla ja kakut kelpasivat mainiosti lounaiksi.

Vaikka Wien on kuuluisa kahviloistaan, ei kunnollista kahvia ole lainkaan helppo kaupungista löytää.  Cappuccinot kuorrutetaan valmiskermavaahdoilla ja perinteikkään wieniläiskahvin, café melangen pinnalla on melkein poikkeuksetta pilalle höyrytetty saippuavaahtoa muistuttava maitokasa. Lähes kaikista kahviloista löytyy kyllä hyvät vehkeet, mutta henkilökunnan baristataidot ovat ilmeisen olemattomat. Olenkin siis todennut, että rahoille saa paremmin vastinetta valitsemalla kakkupalan kyytipojaksi kuohuviinilasillisen.

Erään mielenkiintoisen kahvilan kaupungista kuitenkin olen löytänyt. Yhdeksännessä kaupunginosassa sijaitsee vuosina 2008 ja 2009 Itävallan baristamestaruuden voittaneen Georg Brannyn kahvila CafféCouture. Oma kotibaristani kyllä pyöräyttää ehkä maultaan paremmat sumpit, mutta taitaa jäädä ainakin toistaiseksi vielä latte arteissa kakkoseksi. Sisustus kahvilassa on mukavan simppeli. Paikan erikoisuus lienee maukkaan juoman lisäksi siinä, että kahvista maksetaan omantunnon mukaan. Tämä on omasta mielestäni superärsyttävää. Perustavanlaatuinen hinnoitteluvastuu lykätään kokonaan ostajalle, ja niin kuin minä muka tietäisin paljonko kupposesta pitäisi maksaa. Kahvi verrattuna wieniläiseen perussettiin on huomattavasti maukkaampaa ja laadukkaampaa, mutta toisaalta kahvi tuntuu olevan täysin ylihinnoiteltu suurimmassa osassa kaupungin kahviloita, ja kupista saa monessa paikassa pulittaa lähemmäs viisi euroa. Taisin maksaa capustani neljä.

CafféCouture
Garnisongasse 18
1090 Wien



suljettu sunnuntaisin



Kesäkurpitsaomeletti feta-pinaattitäytteellä



Hetkellinen yksinasuminen on aiheuttanut notkahduksen kokkailuihini. Huijauspastan jäljiltä jääkaapissa oli lähinnä vain pinaattia, kesäkurpitsaa, jämät fetajuustopaketista sekä munia. Ajatukseni oli tehdä pinaattimunakas vihanneshöysteellä, mutta ehdin kumota munat pannulle kunnes tajusin unohtaneeni pinaatin ja fetan. En ole mikään suuri munaruokien fani, mutta tämä oli yllättävänkin hyvää ja sopi ihan hyvin lounaaksi. Ja onpahan tämä myös varsin vähähiilihydraattinen annos, kun siitä niin kovasti touhotetaan.

Näitä tarvitset (annos yhdelle suursyömärille):
  • kevätsipuli varsineen
  • öljyä kuullottamiseen
  • neljännes keskikokoisesta kesäkurpitsasta
  • 3 kananmunaa
  • 2 rkl vettä
  • mustapippuria
  • ripaus suolaa

  • valkosipulinkynsi
  • 70 g pakastepinaattia
  • 50 g fetajuustoa
  • mustapippuria

Silppua sipuli ja kuullota silppua hetki öljyssä pienehköllä (teflon)pannulla. Koverra kesäkurpitsasta siemet pois ja suikaloi se kuorimaveitsellä ohuiksi suikaleiksi. Riko munat kulhoon ja sekoita niiden rakenne rikki haarukalla. Lisää munien sekaan tilkka vettä sekä ripaus suolaa ja pippuria. Lisää kesäkurpitsasuikaleet pannulle ja pyöräytä nopeasti. Kaada munaseos päälle ja peitä pannu kannella tai foliolla. Kypsennä reilu 5 minuuttia miedolla lämmöllä tai kunnes omeletti on hyytynyt myös pinnasta. Käännä omeletti lautasen avulla ja paista hetki myös toiselta puolelta.

Feta-pinaattitäytettä varten silppua valkosipulinkynsi ja paahda silppua hetki pannulla. Lisää pinaatti ja rouhi mustapippuria. Kuumenna ja murusta lopuksi fetajuusto sekaan.
Popsi omeletti napaan salaatin kanssa.

Parsafenkolikeitto



Pääsiäisen tienoilla jääkaapissa nökötti nippu parsaa ja fenkoli. Niistä syntyi maukas keväänvihreä alkukeitto lammasaterialle. Tein tämän aikalailla samalla kaavalla kuin taannoisen fenkolikeiton, mutta nyt korvasin osan perunasta vihreällä parsalla.

Kipparikallen vihreä huijauspasta



Kärsin sinkkusyöjän dilemmasta: yksin ollessa ei huvita panostaa kokkailuun. Oleiluni Wienissä on lisäksi sen verran tilapäistä, että yritän maustepuolella pärjätä suolalla, mustapippurilla ja parvekkeella kasvavalla rosmariinipuskalla. Suurta tuskaa aiheuttavat myös tilapäiskeittiöni surkeat veitset.  Kai Shun jälkeen olen joutunut toteamaan, että ruoanlaitto todentotta on välineurheilua.
Lähdin rakentamaan tämänpäiväistä lounastani yllämainituista lähtökohdista. Siis ylipäätään päätin kokkailla tänään jotakin. Lounaspastani ei ollut oikeaa pastaa nähnytkään, sillä korvasin pastan rapsakoilla kesäkurpitsasuikaleilla. Upposi kyllä nälkäiseen kitaan ja aika hyvin onnistuin hämäämään feikkipastalla itseäni: syömisen puolivälissä olin jo unohtanut, ettei lautasella olleet suikaleet olleetkaan perinteistä nauhapastaa.

KESÄKURPITSAPASTAA FETA-PINAATTIKASTIKKEESSA 
Annos kahdelle
  • keskikokoinen kesäkurpitsa
  • oliiviöljyä
  • muutama kevätsipuli varsineen
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 300 g pakastepinaattia
  • 150 g fetajuustoa
  • 1 rkl hunajaa
  • mustapippuria
  • yrttejä (käytin jotakin kuivasekoitusta, joka löytyi kaapinpohjalta, suosittelen käyttämään tuoreita)
  • ripaus suolaa

Suikaloi kesäkurpitsa kuorimaveitsellä tai juustohöylällä. Halutessasi voit viimeistellä ne veitsellä kapeammiksi ja nauhapastamaisiksi. Älä suikaloi kesäkurpitsan keskiosaa, jossa on siemeniä.
Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä hetki öljyssä pannulla. Lisää loraus hunajaa, mausteet sekä sulatettu pinaatti. Pilko kesäkurpitsan keskiosa ja lisää pannulle. Paista hetki ja murustele joukkoon fetajuusto.
Kuumenna toinen paistinpannu kuumaksi ja lisää tilkka öljyä. Paista kesäkurpitsasuikaleet nopeasti. Niiden on tarkoitus olla rapsakoita ja al dente, joten ole nopea. Tarjoile suikaleet kastikkeen kanssa ja murenna päälle vielä fetamuruja.