Sisällön tarjoaa Blogger.

RUOKAMATKAILIJAN TOKIO: TSUKIJIN KALATORI


Tokioon matkaavan ei kannata jättää käymättä Tsukijin kalatorilla. Herääminen ennen kukonlaulua kannattaa, sillä torilla järjestetään elämyksellinen tonnikalahuutokauppa aamuviideltä.

Aamuviideltä alkavaan tonnikalahuutokauppaan kannattaa saapua hyvissä ajoin, sillä huutokauppaa seuraamaan päästetään päivittäin vain reilut sata vierailijaa. Tosin minunlaiselleni aamutorkulle löytyy torilta myöhemminkin paljon nähtävää. Turistit päästetään eläväiselle torille virallisesti yhdeksältä. Puoleen päivään mennessä kauppa on käyty, ja tori hiljenee.





Torilla tulee ensisijaisesti olo, että on tiellä. Trukkimiehet kaahailevat torin kapeilla käytävillä, ja kauppiaat heiluvat veitsiensä kanssa. Tori ei alkuunkaan vastaa mielikuvaa järjestelmällisistä ja hillityistä japanilaisista. Ilmeisesti kaikki  kuitenkin sujuu käsikirjoituksen mukaan, sillä torin läpi kulkee päivittäin yli kaksi miljoonaa kiloa kalaa. Vuositasolla luku on reilusti yli puoli miljardia kiloa. Tsukiji on maailman suurin kalatori. Tonnikalojen lisäksi torilla myydään mitä ihmeellisimpiä kalalajeja ja äyriäisiä. Kalatorilla, sekä samoissa tiloissa toimivalla vihannestorilla, työskentelee päivittäin noin 40 000 ihmistä.

Vaikka torin henkilökunta ei vaikutakaan olevan kovin innoissaan tietään tukkivista turisteista, on tori vierailemisen arvoinen paikka. Torille on kuitenkin pääsy kielletty sekä suurilta ryhmiltä että pieniltä lapsilta. Erilaisten kalaröykkiöiden lisäksi on hienoa nähdä, miten kauppiaat käsittelevät kalojaan. Monet kaloista tulevat torille elävinä, ja suurten kalojen käsittely saattaakin vaikuttaa herkimmistä vierailijoista varsin brutaalilta. Torille ei myöskään kannata mennä hienoissa hepenissä tai helposti likaantuvissa kengissä: torilla voi saada päälleen kalan sisälmyksiä tai vettä kauppiaiden puhdistaessa pisteitään aamupäivän ehtoopuolella.












Torin historia juontaa juurensa 1600-luvulle. Alun perin kaloja kaupattiin parin kilometrin päässä nykyisestä kauppapaikasta, johon tori siirtyi vuoden 1923 Tokion suuren maanjäristyksen jälkeen. Ainakin toistaiseksi, sijaitsee tori huippupaikalla lähellä kaupungin varakkainta kaupunginosaa, Ginzaa, ja torille on helppo saapua metrolla. Kalatoria kuitenkin suunnitellaan siirrettäväksi kauemmaksi  keskustasta. Torivisiitin jälkeen kannattaa suunnata johonkin lähitienoon monista sushipaikoista – mikäli kaiken aamulla näkemän ja kokeman jälkeen vain tekee vielä mieli raakaa kalaa.


Metro: Tsukiji-asema Hibiya-linjalla tai Tsukiji-Shijo -asema Oeda-linjalla (tai Shimbashi-asema JR Yamanote -linjalla, mistä on torille noin 15 minuutin kävelymatka)

Avoinna vaihtelevasti klo 5-14, suljettu sunnuntaisin, kansallisina vapaapäivinä sekä toisinaan keskiviikkoisin.

Vierailijat päästetään virallisesti sisään kello yhdeksästä alkaen. Tonnikalahuutokauppa kello 5. Ilmoittautuminen tonnikalahuutokauppaan alkaa 4.30. Mukaan päästetään rajoitettu määrä vierailijoita. Huomioithan, että näin aikaisin torille ei pääse julkisella liikenteellä. 

26 kommenttia

  1. Ai hurja! Maistuiko sushi tämän jälkeen? Toivottavasti näitä Japani-postauksia tulee vielä monta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh sanotaan nyt niin, että jos tuolla olisi jaettu maistiaisia, niin en ehkä olisi ottanut. :) Yritän aktivoitua ja saada aikaiseksi useamman postauksen. :)

      Poista
  2. Verta, hikeä ja suolenpätkiä. Varsin omistautunutta ruokamatkailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin verta ja suolenpätkiä – niitä sai vähän putsailla jälkikäteen vaatteistakin. :) Vähän kyllä harmittaa, ettei tullut herättyä tonnikalahuutokauppaan...

      Poista
  3. Melkoista hulinaa kalatorilla! Löytyikö tältä torilta pallokaloja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti löytyi. Niitä kuulemma saa ostaa vain erillistä pallokalan käsittelytaidoista kertovaa todistusta vastaan.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Mäkään en ollut aiemmin tajunnut, että kaloista tulee noin paljon verta! ;)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Jalassani olleet kenkäni haisevat edelleen kalalta – vähemmän mukava muisto Tokiosta.

      Poista
  6. Aikamoinen tori! Hieno juttu ja kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torin tonnikalat ja valaat kyllä aiheuttivat aikalailla ristiriitaisia fiiliksiä. Muuten oli kyllä hieno paikka.

      Poista
  7. Täähän oli ihan splatteria :-) Upeita kuvia.

    Minäkään en muuten sinne huutokauppaan jaksanut herätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, selvisitkö sinä visiitistä ilman sisälmysroiskeita? :)

      Poista
  8. Sinulla on aivan ihana blogi! Törmäsin tähän tänään sattumalta ja en voi muuta kuin ihastella kuviasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos Julia! :) Täytyykin käydä tutustumassa sinun blogiisi. :) Kiva aina saada uusia blogituttavuuksia.

      Poista
  9. Tuonne kun joskus pääsisi! Hieno kuvasarja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa ehdottomasti mennä, jos tie joskus käy Tokioon. Tuolla ei kyllä ihan hirveästi ehtinyt keskittyä kuvaamiseen, kun tuntui että koko ajan on jonkun tiellä. Tosin kuvattavaa olisi kyllä ollut vaikka ja kuinka.

      Poista
  10. Ihania kuvia! Kyllä se on upea paikka! Pidin myös Soulin kalatorista. Siellä oli ravintoloita 2. kerroksessa jossa tehtiin ateria niistä antimista mitä itse kävit ostamassa torilta! Upea konsepti, jonka ymmärtämiseen kielitaidon puutteessa meni tovi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, loistava konsepti. Tosin en nyt ole ihan varma, olisinko tuolta Tsukijista tohtinut ostaa mitään, jos siellä olisi ollut sama systeemi. :) Olitteko siis samalla reissulla Koreassa kuin Japanissa?

      Poista
    2. Eri reissut. Käytiin Soulissa muutama vuosi sitten. Soulin kalatori oli todellakin kuluttajaystävällisempi, vai olikohan peräti niin että se oli eroteltu wholesale- ja kuluttajapuoliksi. En muista enää... pitää mennä tutkimaan vanhoja kuvia. :)

      Poista
  11. Haavelistalla tämäkin. Japanilaiset ovat kalan suurkuluttajia; jos en väärin muista, täältä lennätetään sinne 30 000 tonnia Norjam lohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 30 000 kiloa päivittäin? Kyllähän tuo torin läpi päivittäin kulkevan kalan määrä jo kielii valtavasta kalakulutuksesta. Suomalaiset voisivat ottaa kyllä vähän mallia ja lisätä (järvi)kalan syömistä.

      Poista
  12. Hurjan hienoja kuvia Riikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja kuvia. Kävimme viime vuonna pikkuserkkusi Santerin kanssa paikalla. Siellä oli myös maailman parhaat sushi-paikat. Terv, Serkkusetä Risto

      Poista