Sisällön tarjoaa Blogger.

UUSI VUOSI KÄYNNISTYI SAARISTOLAISLEIVÄLLÄ


Herkullista uutta vuotta muutaman päivän viiveellä! Hiljaiselon taustalla on hyvin nukuttuja öitä, täyteenahdettuja massuja, köllöttelyä sohvalla sekä toipumista uudenvuoden juhlinnasta.

Tiedän alkaneen vuoden tuovan mukanaan paljon mielenkiintoisia rientoja ja tapahtumia, joista osa tulee varmasti näkymään myös blogissa. En ole tehnyt uudelle vuodelle mitään erityisiä lupauksia, mutta toki suunnitelmissa tulevien kahdentoista kuukauden aikana on kokkailla herkullisia ruokia. Siinä sivussa toivon myös ottavani parempia ruokakuvia.

Kaikessa tohinassa viime vuosikin jäi summaamatta. Vuoteen mahtui monta ikimuistoista hetkeä, joista monta vietin uusien blogiystävieni seurassa. Toivottavasti tänä vuonna tutustun vielä moneen uuteen ystävään. 

Uudenvuodenpäivänä laiskotti hurjasti. Päivä kului pääasiassa sohvalla. Kävimme Apupojan kanssa vuorotellen keittiössä leikkaamassa saaristolaisleivästä siivuja, jotka päällystimme smetanalla ja kylmäsavulohella. Samansuuntainen herkku, välillä vaihtelun vuoksi mädillä höystettynä, oli vakionäky myös joulupyhien ja välipäivien iltapalapöydässämme.

Monista saaristolaisleipäohjeista poiketen lisäsin taikinan rukiin määrää ja korvasin vehnäjauhot täysjyväspeltillä. Jostakin syystä leivistäni vain tuppasi tulemaan likilaskuisia. Onneksi se ei kuitenkaan vaikuttanut makuun.



SAARISTOLAISLEIVÄT (2 kpl)
  • 1 litra piimää 
  • 75 g (1½ pakettia) tuorehiivaa 
  • 2 dl siirappia 
  • 2 tl suolaa 
  • 3 dl kaljamaltaita 
  • 2 dl ruisrouhetta 
  • 1 dl ruisleseitä 
  • 3 dl ruisjauhoja (joista osa riihiruisjauhoja) 
  • 10 dl täysjyväspelttijauhoja (tai vehnäjauhoja)

(leivinpaperisuikaleita vuokien vuoraamiseen)

Anna piimän lämmetä huoneenlämpöiseksi. Sekoita hiiva piimän joukkoon. Lisää muut aineet sekoittaen siinä järjestyksessä, kuin ne ovat ainesosalistassa lueteltu. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vaivaa sitä.

Vuoraa kaksi, vähintään puolentoista litran vetoista, leipävuokaa leivinpaperisuikaleilla. Näin valmiit leivät on helpompi irrottaa vuoista.

Jaa taikina leipävuokiin. Peitä vuoat kelmulla tai leivinliinalla ja anna leipien kohota huoneenlämmössä puolitoista tuntia.

Paista kohonneita leipiä 170-asteisessa uunissa keskitasolla kaksi tuntia. 


36 kommenttia

  1. Kiva kuulla susta! :)
    Mä tein joulun alla ensimmäistä kertaa saaristolaisleipää ja oli kyllä herkkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sitä ollaan, mihinkään en kadonnut, mutta melkein huomaamatta tuli pidettyä vähän pidempi blogitauko. :) Saaristolaisleipä sopii vieläpä ihan mihin vuodenaikaan tahansa. Se on samalla ihanan kesäistä että jouluista!

      Poista
    2. Samaa mietittiin, että kesällähän olisi kiva syödä uusien perunoiden ja sillin ohella itse tehtyä saaristolaisleipää, mutta meillä ainakin asunnossa kesällä muutenkin kuuma ja uunin pitäminen päällä pari tuntia, niin ei oikein houkuttele :(

      Poista
    3. Saaristolaisleipä toimii myös hyvin kalakeiton kanssa. Mä en kyllä malta olla leipomatta kesälläkään, vaikkakin ihan totta, että uuni lämmittää muutenkin jo kuumaa kotia. Tässä vaiheessa vuotta se kyllä kuulostaisi ihanalta ongelmalta. :)

      Poista
  2. Saaristolaisleipä on mitä herkullisinta! :-) Tää sun kuva sai mut miettimään pitäiskö hakea nopeasti kaupasta paketti hiivaa. Spelttijauhojakin pitäisikin kokeilla, niitä kun löytyy kaapista vielä avaamaton paketti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hae hae, vaikkakin helppoudestaan huolimatta vierähtää aika kauan, ennen kuin leipä on syöntikunnossa lautasella. Ja väittävät, että saaristolaisleipä on parhaimmillaan vasta parin päivän kuluttua leipomisesta. Ei meillä yleensä siinä vaiheessa ole leipää enää jäljellä juurikaan...

      Poista
  3. "Jostakin syystä likilaskuisuus" johtuu käyttämästäsi speltistä. Vaikka se olisi kuinka hyperhypeluomua ja autuastäysjyvää, se ei vaan korvaa tavallista vehnää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mutta onneksi saaristolaisleivässä likilaskuisuus ei haittaa, ja mautkin ovat siinä sen verran voimakkaita, että maussa ei tavallisen jauhon korvaamista täysjyvällä juurikaan huomaa. Silti leivästä saa himpun verran terveellisemmän täysjyväjauhoilla, vaikken sinänsä mikään terveysintoilija olekaan.

      Poista
  4. Saaristolaisleipä on ihanata en vain ole koskaan tehnyt sitä itse, ostan aina Rosalan limppua joka on mun suuhun parasta saaristolaisleipää mitä kaupasta saa.

    Ai että tänä vuonna tulossa VIELÄ parempia ruokakuvia? Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas en uskalla ostaa kaupan saaristolaisleipiä, kun jotkut niistä maistuvat jotenkin kummallisilta. Täytyy laittaa kylläkin mieleen tuo Rosalan limppu. Ja jauhonpöllyttämisrintamalla saaristolaisleipä on ehkä helpoimmin tehtävä leipä ikinä.

      Ei olisi kyllä pitänyt ehkä lupailla mitään ruokakuvausrintamalla... Meillä alkaa keväällä julkisivuremppa, ja koko talo tulee olemaan ainakin 8 kuukautta päällystettynä, joten en tiedä, miten kuvailu tulee onnistumaan ilman minkäänlaista luonnonvaloa....

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Siinä on ikuistettuna päivän vihoviimeiset valonsäteet.

      Poista
    2. Niitä tulee sekuntikaupalla joka päivä lisää! Tosin nyt enemmän vaikuttaa sää, kuin päivän pituus. Jotkut paksupilviset päivät eivät vaan jaksa vielä valjeta kunnolla. Kuukauden päästä on jo ihan toinen juttu!

      Poista
    3. Totta! Päivän pidentyminen on kyllä tämän vuodenajan parhautta. :) Silti soisin enemmän niitä aurinkoisia kuulaita talvipäiviä. Niitä on viime aikoina kyllä pihtailtu.

      Poista
  6. Kyllä se vaan on pakko pyöräyttää uusi satsi saaristolaisleipää :) ehkäpä tällä kertaa nautiskelen sinun tapaasi kalalla ja smetanalla, herrrrrkullinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kala ja smetana sopivat kyllä leivän päälle mainiosti. Minkä kanssa olet aiemmin syönyt? Munkin täytynee lähitulevaisuudessa pyöräyttää uusi satsi. :)

      Poista
  7. Sun on ehkä ihan helppo uskoa tämä: mä tein joulupöutään saaristolaislimppua viime vuoden succeen siivittämänä. Ekat tein suoraan roskiin ja toinen satsikin oli just tollanen laskeutunut ja melkein lähes raaka. Liian vähän jauhoja (10 dl)? Minä piru paistoinkin niitä melkein 3 tuntia.

    Että vaikka se onkin pettämättömän helppo ja simppeli resepti niin ainakin minä voin siinäkin epäonnistua. Kun leikkasin toista satsia kuulin mielessäni äitini sanat " no mikä ihme se on sulla nuatten limppujen kanssa..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syytä planeettoja, ehkä ne eivät olleet oikeilla paikoillaan. Tai vaihtoehtoisesti, olihan uuni päällä? ;)

      Poista
    2. mua-ha-ha-ha! Good Point!

      Poista
  8. Tämä on ihan mahtava kuva, minulle tuli välittömästi nälkä. Otan niin osaa tuohon julkisivuremppaan, onneksi kesällä tulee kuitenkin aina sen verran valoa.

    Just syönyt päivätolkulla lohta ja taas vois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli oikeasti sellainen superpikaräpsy, kun tajusin, että ehkä kahden minuutin päästä on täysin pimeää.

      Mietin jo, että näinköhän pitää ulkoistaa kevään tullen kuvaukset lähipuistoon... Toivottavasti niistä remppamuoveista läpäsee edes pikkiriikkisen valoa...

      Poista
  9. Tein saaristolaisleipää tänään, käytän puolukkasurvosta + vettä juurena,maltaita,leseitä ruisjauho,vehnäjauho,suola, siirappi,sekoitan ja kohotan pari tuntia ja 170 asteessa n,2t paistan,tosi hyvää tulee,oon monta kertaa paistanu tällä ohjeella:)
    nam.nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että puolukkasurvoksella höystettynä tulee kyllä tosi hyvää leipää. Täytyykin joskus kokeilla! Kiitos vinkistä!

      Poista
  10. EDELLISESTÄ JÄI HIIVA MAINITSEMATTA !EIHÄN SE KOHOO ILMAN SITÄ:)

    VastaaPoista
  11. Olen niin katkera vilja-allergiastani aina kun saaristoleivästä aletaan puhumaan. Mukavaa uutta vuotta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, ymmärrän! Onko kaljamaltaissa gluteenia? Onko saaristolaisleivästä mitään mahiksia tehdä gluteenitonta tai viljatonta versiota?

      Poista
  12. Herkullisen näköistä!
    En ole koskaan tehnyt saaristolaisleipää itse. Jotenkin se on aina tuntunut niin työläältä ettei ole saanut aikaiseksi..
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää tätä vuotta sinulle myös! Saaristolaisleipä ei ole kyllä yhtään työläs. Aineet sekaisin vain ja vuokiin. Työläintä on odottaa, että leipä jäähtyy kunnolla, sillä lämpimänä sitä ei kannata syödä.

      Poista
  13. Saaristolaisleipä on kyllä niin hyvää, tein itsekin ison setin jouluksi. Parasta juuri kylmäsavulohen kanssa! Uudesta vuodesta ei voi tulla huono, kun sen aloittaa tuolla :)

    Voi ei, julkisivuremppa kuulostaa kyllä ruokabloggaajan näkökulmasta kauhealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän sormet ristissä, että vuodesta tulee hyvä! :) Tiukkojen paikkojen tullen täytyy varmaan sitten pyöräyttää vain aina uusi satsi saaristolaisleipää.

      Minulla ei ole aiempaa kokemusta julkisivurempasta, mutta toivon, että niiden pressujen alle pääsisi edes hiukan valoa. Muuten saattaa olla, että olen kuvaamisen suhteen pulassa. :)

      Poista
  14. Jostain muistan lukeneeni, että spelttiä käyttäessä likilaskuisuutta voi ehkäistä kun osa speltistä on ydinspeltti jauhoja. Itse en kyllä ole kokeillut.

    Meilläkin saaristolaisleipää tehtiin parikin satsia kun ensimmäiset tuli syötyä jo ennen joulua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ydinspelttijauho on valkoista spelttijauhoa, samaan tapaan kuin tavallinen valkoinen vehnäjauho jauhetaan pelkästä ytimestä. Näin ainakin muistelisin. Täysjyväjauhoissa taas jauhetaan koko jyvä, jolloin sen leivontaominaisuudet eivät ole samat kuin pelkästä ytimestä jauhetulla jauholla, mutta sitten taas kuitua sun muuta on paljon vähemmän kuin täysjyväjauhoissa.

      Poista
  15. Meillä jäi varsinainen saaristolaisleipä tekemättä, kun tehtiin tänä vuonna vaan mallasleipää Sikke Sumarin ohjeella... Se kun on niin paljon nopeampi eikä minulla ennakkosuunnittelu toiminut tänä jouluna ollenkaan. Kaikki tapahtui viimetippaan.

    Ja uudenvuodenpäivänä vietettiin meillä pyjamapäivää - kelikin oli sellainen, ettei ulos viitsinyt edes yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista enää, mihin aikaan luovuin uudenvuodenpäivänä omasta pyjamastani, vai luovuinko lainkaan... :)

      Täytyykin metsästää tuo Siken mallasleivän ohje. Tuliko sillä hyvää leipää?

      Poista