Sisällön tarjoaa Blogger.

MUSTATORVISIENIÄ LIHAPULLISSA



Apupoika on varsin kyllästynyt vitsirepertuaariini. Hänen mielestään voisin varmaan opetella muutaman uudenkin. Siitä huolimatta tohdin valistaa häntä ennen sienimetsälle lähtöä seuraavin tärkein opein: 

1. Opettele tunnistamaan myrkkysienet.
2. Poimi vain sieniä, jotka tunnet.

Sienituntemukseni on sen verran surkea, etten uskalla poimia koriini paljonkaan yläkuvasta poikkeavia lajikkeita. Pitäisi kyllä laajentaa repertuaaria. Mitä sieniä teillä poimitaan, vai poimitaanko lainkaan?

Mustatorvisienistä pidän ehkä kantarellejakin enemmän. Kuivattuna niiden maku tiivistyy aika voimakkaaksi, tuoreena maussa on mielestäni sekoitus kantarellia ja suppilovahveroa. Toisaalta vahverot ja torvisienet kuuluvat kääväkkäisiin eli ne ovat keskenään sukulaissieluja. 

Osa apupojan poimimista mustatorvisienistä päätyi ihastuttamaan lihapullataikinaa. Torvisienten sijasta lihapullataikinaan sopisi loistavasti myös suppilovahverot. Niitä odotellessa. 




MUSTATORVISIENILLÄ HÖYSTETYT LIHAPULLAT (2-3 annosta)
  • 400 g hyvälaatuista naudanjauhelihaa (tai esim. hirvenjauhelihaa, rasvaprosentin tulisi olla noin 20)
  •  2 (kesä)sipulia
  •  2 valkosipulinkynttä 
  • n. 4 dl mustatorvisieniä (tai esim. suppilovahveroita) 
  • öljyä ja voita paistamiseen 
  • 1 tl dijon-sinappia 
  • 1 rkl tuoretta timjamia 
  • suolaa ja mustapippuria 
  • 1 rkl soijakastiketta 
  • ½ dl kermaa (tai esim. ruoanlaittojukurttia)

Kastike:
  • n. 1 dl (pieniä) mustatorvisieniä 
  • voita paistamiseen 
  • n. ½ dl brandya tai muuta keittiöalkomahoolia
  • 1 rkl soijakastiketta 
  • 2 dl (ruoka)kermaa 
  • 1 rkl vehnäjauhoja

Aloita putsaamalla sienet: leikkaa multainen kanta pois ja puhdista sienet roskista sieniveitsen harjapäällä, pullasudilla tai esimerkiksi puhtaalla maalipensselillä. Leikkaa sienet kahtia, sillä torvimaisen sienen sisällä on monesti roskia. Pienet tummat etanat voi olla vaikea havaita tummasta sienestä, joten putsaaminen kannattaa hoitaa huolella. Vaikka proteiiniahan ne etanatkin taitavat pääsääntöisesti olla. Silppua sienet.

Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä paistinpannulla öljytilkassa, lisää voi ja sienisilppu. Paista sieniä, kunnes niistä irronnut neste on haihtunut pannulta.

Nypi timjaminoksista lehdet. Sekoita mausteet ja muut ainekset jauhelihan sekaan. Lisää lopuksi hieman jäähtynyt sipuli-sieniseos. Sekoita massa tasaiseksi, helpoiten se hoituu käsin.

Pyörittele massasta haluamasi kokoisia lihapullia. Asettele pullat leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista pullia 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Paista kastiketta varten kourallinen pieniä sieniä voissa samalla pannulla, jolla paistoit aiemmin sipulit ja sienet. Lisää pannulle loraus brandyä, soijakastike sekä kerma. Anna kastikkeen kiehua hetki ja suurusta tarvittaessa vehnäjauholla. Sekoita kastike tasaiseksi ja tarjoa lihapullien ja esimerkiksi juuresmuusin tai perunoiden kanssa.


Seuraa Vatsasekaisin Kilinkolin –blogipäivityksiä myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!


20 kommenttia

  1. Mahtiresepti! Tällä kannattaisi osallistua elokuun sienihaasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, mä muistinkin aivan väärin, että haasteena olisi ollut pelkät kantarellit. Sienistä tulee varmaan kokkailtua yhtä sun toista kuun aikana, jos en tällä osallistu, niin sitten jollakin muulla! :)

      Poista
  2. Nyt kun taas parin vuoden tauon jälkeen kykenen mönkimääm metsässä, niin meillä kerätään jos jonkinlaisia sieniä. Vakiojahdattavia ovat herkkutatit, kanttarellit, mustatorvisienet, suppikset, vaaleaorakkaat, lampaankäävät, korvasienet, kelta-, iso-,manteli- ja sillihaperot, kangas-, haapa-, leppä- ja karvarouskut ja mustavahakkaat. Testattu on noiden lisäksi ainakin voitattia (hyvä mutta hankala käsitellä), limanuljaskaa (!) ja punikkitattia. Uudet lajit kannetaan usein tutkittavaksi eikä läheskään aina syödä ekalla kerralla.

    Herkullisenoloinen pullaresepti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh aikamoinen sienirepertuaari teillä! Minä en olisi osannut edes luetella noin montaa lajia. :) Limanuljaska kuulostaa jo nimensä puolesta niin epäilyttävältä, että olisi sopinut mitä mainioimmin alkuperäisen Vatsasekaisin Kilinkolin -ravintolan ruokalistalle.

      Poista
  3. Kiitos kysymystä, en kerää juurikaan mitään noista edellämainituista, koska en koskaan löydä niitä mun lähimettistä. Nou Mustatorvisieni, kantarelli tai herkkutatti. Sen sijaan rouskut pursuaa korvista, samoin kaikki muut tatit, joskus jokunen vahakas, vaaleaorakas on myös ollut saaliina. Haperot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh kantarelleja ja mustatorvisieniä saa toriltakin. Rouskuja poimin kyllä jokunen vuosi sitten sienisalaatti takaraivossa, mutta jäivät sitten kuitenkin käyttämättä.

      Poista
  4. Hmm, mä tunnistan kantarellin, tatit, suppikset, mustatorvet ja tietysti kärpässienen. ;-) Mustatorvet on tosiaan hyviä, etenkin kuivattuina kuten sanoit.

    Ihania kuvia, ja hyvän kuuloinen resepti pullille!

    PS: Heti rupesi kiinnostamaan: mitä ne muut vitsit ovat...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nooh ilmeisesti ne muutkin vitsit ovat yhtä surkeita. Parempi yrittää pitää asiallinen linja täällä, etten karkota ihan kaikkia lukijoitani.

      Poista
  5. Jopa henkistä sieniallergikkoa alkoi kiehtomaan tämä resepti.
    Sinulla sentään on vitsejä, pari iltaa sitten laitakokki kannusti minua kertomaan vitsin - siinä paineen alla en muistanut yhtäkään. Näin rutikuivaa meillä, teillä kuitenkin muutamaa vitsiä rattoisampaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sinunlaisellasi kulinaristilla voi olla henkinen sieniallergia? Aapupoika totesi mulle just tuossa jokin aika sitten, että luulenko todella että kun toistan tarpeeksi monta kertaa samaa juttua, että se muuttuu muka hauskaksi.

      Poista
    2. Minä aion voittaa sen. Suutuntuma on ollut minulle ylivoimainen. Tosin syön kyllä, jos ei ole niljakas. Siksipä olen päättänyt aloittaa harjoittelun kuivatuista versioista ja tämänkaltaisista resepteistä.

      Poista
  6. Tämän kesän sienisato on vielä täysi nolla! Eikä kyllä lajituntemusta ole ainakaan sinua enempää.. Suppilovahverot on ehkä suosikkeja. Tosi hyvän oloinen pullaresepti! Ei puutu kuin ne sienet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehti metsään. Tai torille. Ja suppiksiahan riitti viime talvena aina tammikuulle asti, että niiden suhteen ei tarvitse olla kovinkaan aikainen lintu. Toivotaan vain, että tämänvuotinen suppissato on yhtä hyvä kuin vuosi sitten.

      Poista
  7. Meillä on onni asua upeiden sienimaastojen äärellä, ja sienikirjoja lukemalla olemme oppineet ihania lajikkeita, kuten tuon Luimupupun mainitseman mustavahakkaan, joka on sienten aatelia. Rakkain sienemme on kuitenkin kuusenherkkusieni, jota esiintyy runsaasti ihan kotipihan tuntumassa. Ihana aniksen aromi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyi ihan googlata, että miltä se mustavahakas oikein näyttää. Aikamoista luksusta saada kerätä lempparisienet omalta pihalta. :)

      Poista
  8. "Opettele tunnistamaan myrkkysienet - Poimi vain sieniä, jotka tunnet".

    Heh. Jotenkin sain tuon päässäni kuulostamaan siltä kuin myrkkysienet tulisi poimia ;) Mutta resepti näyttää herkulliselta, täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se vitsi tuossa olikin. Ilmeisesti tuo neuvo on alunperin peräisin jostain oppikirjasta. Tai sitten lienee vain urbaanilegenda. :) Jos ei tykkää kovin kiinteistä lihapullista, niin sitten voi lisätä taikinan sekaan ne perinteiset korppujauhokananmuna-setit.

      Poista
  9. Resepti pääsi tänään testiin, tosin pulliin meni suppiksia ja soosiin kanttarelleja. Päivän sienisaalis 5 litraa kanttarelleja ja suppiksia - tästä satsista menee jo ekat kuivumaan saunanlauteille :) Kiitos hyvästä reseptistä, menee varmasti uusintakokkaukseen :) Ja kyllä toi vitsi ainakin muhun upposi... Toisaalta saan mun vitseistä samanlaista palautetta omalta apukokilta, joten ehkä se selittää tilanteen. Mulle tulee aina sun blogin nimestä mun ja pikkusiskon lapsuuden hömppäjutut, tehtiin joskus lehti, jossa oli "pizzeria-mainos". Slogan oli "Kivenlahden parasta pissaa!" Ihan ei vielä ässät ja zetat menny oikein päin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillähän oli hyvä sienisaalis. Täytyisi itsekin siis suunnata joku päivä suppismetsälle, jos niitä jo alkaa löytyä.

      Hyvä, että pullat maistuivat ja ilmeisesti sulla on siis mitä mainioin huumorintaju :) Olen jo monta kertaa täällä naureskellut tuolle Kivenlahden parasta pissaa -jutulle. Muistan, kun ekalla luokalla koulussa tutustuttiin luokkakavereihin siten, että meillä oli joka viikko "viikon hän" ja siitä kyseisestä oppilaasta tehtiin sellainen pieni lehtinen, jossa oli mm. pieni henkilöhaastattelu. Vakkarikyssä oli tietty lempiruoka, ja yhden mun hyvän kaverin kohdalla vastauksessa juurikin menivät ässät ja zetat sekaisin. :)

      Poista