Sisällön tarjoaa Blogger.

Keväinen sitruunamarenkitorttu



Päätin eilen juhlistaa keväistä auringonpaistetta leipomalla sitruunamarenkitortun. Tämä torttu on nimittäin leivonnainen, jota toki voi leipoa myös kesällä, mutta ei koskaan synkkinä syys– tai lumisina talvipäivinä. Piiras sopii raikkaine makuineen mielestäni hyvin myös pääsiäisen kahvipöytään. 

Kevät saa minut aina haaveilemaan pienestä siirtolapuutarhamökistä, multasäkeistä ja kasvihuoneesta. Tätä torttua mussuttaisin istuskellessani mökin terassilla kynnenaluset multaisina. Apupoika hymähtelee siirtolapuutarhahöpötyksilleni. Luulee ehkä, etten muka ole tosissani.

Tein eilen tortusta puolikkaan annoksen ja jaoin taikinan kolmeen pikkuvuokaan. Piirakan voi tehdä joko irtopohjavuokaan tai tavalliseen uuninkestävään piirasvuokaan, jonka halkaisija on suurinpiirtein 25 senttiä.


Muistelisin reseptiikan olevan alun perin napattu talteen Etelä–Suomen Sanomista. Suosittelen käyttämään torttuun nimenomaan luomusitruunoita, sillä luomusitruunan kuoren maku on lempeämpi kuin tavallisten sitruunoiden. 

Taikina:
  • 100 g voita 
  • 3 dl vehnäjauhoja 
  • 2 rkl sokeria 
  • 1 tl leivinjauhetta 
  • 1 rkl vettä

Sitruunatahna:
  • 1½ dl sokeria 
  • 2 dl vettä 
  • 1 dl sitruunamehua (2-3 luomusitruunan mehu) 
  • 2 luomusitruunan kuori raastettuna 
  • 3-4 rkl maissitärkkelystä 
  • 4 keltuaista 
  • 50 g voita 
  • 1 rkl vaniljasokeria

 Marenki:
  • 4 valkuaista 
  •   dl sokeria

1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää huoneenlämpöinen voi nyppimällä. Lisää lopuksi vesi ja vaivaa taikina tasaiseksi. Muovaa taikinasta pallo, kiedo kelmuun, ja nosta tasaantumaan jääkaappiin puoleksi tunniksi.

2. Esipaista pohja 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia (paistoin pikkupiiraat 180 asteessa).  Voit suojata pohjan leivinpaperipalalla liialta ruskistumiselta.

3. Mittaa kattilaan kaikki täytteen aineet vaniljasokeria ja voita lukuun ottamatta. Kuumenna varovasti samalla koko ajan kevyesti vispaten kunnes täyte sakenee ja kiehahtaa. Nosta kattila sivuun kuumalta levyltä ja vatkaa paloiteltu voi ja vaniljasokeri seokseen.

4. Vatkaa sokeri ja valkuaiset marengiksi.

5. Kaada sitruunatäyte kypsälle piiraspohjalle ja tasoita. Lusikoi päälle valkuaisvaahto.

6. Kypsennä vielä kymmenisen minuuttia tai kunnes marenki on saanut väriä.

VINKKI! Kun nostat esipaistetut pohjat pois uunista, älä kippaa niitä lavuaarissa likoamassa olevaan puurokippoon, kuten minä. Onneksi juhlistimme kevättä ihan vain kaksin.

10 kommenttia

  1. Luomusitruuna on tässä asiassa todella ihan eri rotua. Tästä taisi tulla vahva ehdokas meidän pääsiäispöytään, olen ihan heikkona marenkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luomusitruunoista tuntuu puuttuvan kokonaan se tavissitruunoiden kitkeryys. Tai ehkä niissä on vain ohuemmat kuoret, en tiedä mistä johtuu. Musta tuntuu, että meilläkin tehdään tätä vielä pääsiäisenä, tosin silloin ihan kokonaisena torttuna. Alkoi tänään jo harmittaa, että tein eilen vain puolikkaan satsin.

      Poista
  2. Minunkin mielestäni sitruunamarenkipiirakka on aurinkovuodenaikojen piiras ja täsmäisku kevääseen. Minä otin varaslähdön jo vissiin helmikuussa ja leivoin aurinkoa kahvipöytään. Seuraavalla kerralla raastan sitruunankuorta mukaan. Nykyään muuten on mukavasti luomusitruunoita tarjolla kaupoissa. Sitruuna-addikti tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhulla katselin juuri viikonlopun sääennustusta! Täsmäiskusta huolimatta taitaa iskeä takatalvi! Eikä kukaan ole kysynyt mielipidettäni asiasta.

      Mä taas olen aikamoinen limeaddikti. Limejä löytyy kotoa aina, mutta huomaan viime aikoina ostaneeni useasti myös sitruunoita.

      Poista
  3. Tämä on ihan klassikko piiras! Onneksi noita luomusitruunoita löytyy jo monesta paikasta, eikä hintakaan ole ihan kauhea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihan syystä klassikko, on nimittäin sen verran hyvää. Söin aika monta lusikallista sitruunatahnaa suoraan kattilastakin....

      Poista
  4. Ja iihana tina?lautanen. Aus Österreich?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautanen tarttui pari viikkoa sitten mukaani kirpparilta 50 sentillä. Myyjä oli sitä mieltä, että pinta saattaisi olla jopa hopeoitu. Tiedä sitten, kevyesti sitä putsasin hopeanpuhdistusliinalla, mutten millään tohtinut puhdistaa kokonaan.

      Poista
  5. Tämä herkku pääsi Pengerkadun tapaspöydän jälkkäriksi lauantaina ja voi pojat, että oli hyvää! Lainasin myös sun punajuuripullien reseptiä - tein ne karitsasta ja tarjoilin tsatsikin kera, ihan huippuja. Joten iso kiitos koko meidän isolta pöytäseurueelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Ja loistavaa että maistui! Ihanaa kuulla, että joku kokkailee resepteilläni ja että lopputulos maistuu. Täytyy tehdä itsekin tätä torttua vielä pääsiäiseksi (ja varmaan aika monta kertaa kevään mittaan...) :)

      Poista