Sisällön tarjoaa Blogger.

Hiiohoi ja rommilla maustettu mustaherukkahillo


Nyt on mitä parahin aika säilöä kesää purnukkaan tai puteliin. Pieni vaivannäkö kannattaa, sillä kokemukseni perusteella talvi tulee olemaan pitkä ja pimeä.

Vietin viikonlopun Kehä kolmosen ulkopuolella poimien kesän viimeisiä marjoja. Samalla nappasin talteen isoäitini mustaherukkahillon ohjeen. Hillon salaisuus piilee tilkassa rommia ja se sopii mitä mainioimmin linturuokien (kuten kashmirinkanan) kylkeen,  mutta maistuu hyvältä myös korpun päällä.

Vaikka monesti laitankin keittiössä mutkia suoriksi, olen oppinut olemaan hillonkeittopuuhissa tarkka. Alkajaisiksi pesen ja kuivaan purkit huolellisesti ja kokeilen, että kannet varmasti sopivat purkkeihin. Kietaisen purkit sanomalehteen ja laitan ne sata-asteiseen uuniin ja vasta sitten aloitan itse hillon valmistamisen.

Valmiin hillon purkitan kuumana kuumiin purkkeihin, aivan piripintaan. Suljen purkit tiiviisti korkeilla, joita olen keittänyt muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä. Välillä olen huuhdellut purkit ennen täyttämistä myös Atamon-säilönta-aineen ja veden seoksella, mutta ilman sitäkin hilloni ovat säilyneet hyvinä kylmässä säilytettyinä.

Hillosuppilo ja sanomalehdestä leikatut suikaleet ovat mainio apu hillojen purkittamisessa. Itselläni on tapana kauhoa hilloa ensin metalliseen maidonvaahdotuskannuun, josta hillo on helppo kaataa siististi purkkiin.

Kirsikkapuun saalis odottaa vielä perkaajaansa. Iltapuhteena siis luvassa lisää hillonkeittoa.

ROMMILLA MAUSTETTU MUSTAHERUKKAHILLO 
(Valmista hilloa noin 2 litraa)
  • 2 litraa mustaherukoita 
  • 9 dl hillosokeria 
  • 2 tl sitruunamehua 
  • 1 dl rommia (käytin tummaa kuubalaista, mutta kuulemma vaaleakin käy)

Perkaa mustaherukat ja kaada marjat kattilaan kerroksittain sokerin kanssa. Anna herukoiden ja sokerin mehustua viileässä yön yli.

Käsittele purkit yllä mainituiden ohjeiden mukaisesti ja laita ne uuniin.

Lisää marjojen joukkoon sitruunamehu sekä rommi. Kuumenna seos kiehuvaksi ja anna hillon kiehua hiljalleen kymmenkunta minuuttia tai kunnes marjat ovat pehmenneet.

Purkita hillo kuumiin purkkeihin ja sulje ne huolellisesti. Jäähdytä huoneenlämmössä ja nosta jäähtyneet purkit viileään.



16 kommenttia

  1. Aivan sairaan herkullisien näköisiä nuo! :)

    withasilverlining.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olipas hauska löytää teidänkin blogiin!

      Poista
  2. Ihana kuva :) ja mielettömän herkullisen kuuloinen hillo :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mun piti itseasiassa vielä eilen tehdä tuota mainitsemaani kashmirinkanaa, jotta hillo pääsi tositoimiin. :)

      Poista
  3. No siis nyt puhutaan hillonkeitosta! Rommia, yes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NANNA! Mä kävin eilen kolme (!!) kertaa viinakaapilla keitellessäni hilloja. Rommi lisäksi hilloihin pääsi myös amarettoa ja calvadosta, mutta niistä toivottavsti kuulemme myöhemmin. Mutta tekemisen meininki.

      Poista
  4. Tää olis tosiaan taivaallista ankan tai ihan tavisbroilerin kaverina, voin kuvitella maun. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Eilen piti jo päästä testaamaan nimittäin -ja hyvää oli! Ja monesti siipiveikkoruoat ovat vähän valjun värisiä, joten senkin kannalta tämä tuo kivan värilisän.

      Poista
  5. Rommia ja mustaherukkaa! Ou jees! Tuotahan voi syödä vaikka ennaltaehkäisevästi syksyn flunssakautta vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Taidankin tästä käväistä jääkaapilla...

      Poista
  6. Mulla olisikin pullon pohjalla rommilirut, voisin heittää ne hillon joukkoon, sitä tuskin voi kutsua alkoholin väärinkäytöksi vaikka prosentit häviääkin. Ja hyvä kun muistutit tuosta kanaohjeesta, sen haluan kyllä testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole alkoholin väärinkäyttöä jos hengittelee alkoholihöyryt. :)

      Poista
  7. No onneksi ei sentään pullo. Ihana kuva! Tuosta sinun veitsestä tuli mieleeni, että oletko pistänyt merkille ensi viikonlopun keittiökirppiksen teurastamolla? Jos olet menossa, niin pakko ehtiä ennen sinua, sinulla on tunnetusti ollut taipumusta hamstraamiseen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan luulleeni joskus (nuorena ja tyhmänä), että se on hiiohoi rommi ja pulla ja ihmettelin, että eihän ne sovi ollenkaan yhteen...Tai, että kuka nyt merimiehille pullia laivalla leipoo...

      Kiitos muistutuksesta tuon viikonlopun suhteen, olisin varmaan unohtanut koko jutun. Apupoika on sopivasti sunnuntaina ajamassa Tour de Helsinkiä, joten minun ei tarvitse edes keksiä mitään tekosyytä käydäkseni "asioilla"... ;)

      Poista