Sisällön tarjoaa Blogger.

JOULULAHJAT PAKETTIIN


Tonttupajalla joulupaketit saavat käärettä ylleen, ja jouluradio raikaa. Pikkuhiljaa joulutunnelma alkaa olla kohdallaan, vaikkakin puolet lahjoista on hankkimatta, koti siivoamatta ja jouluherkut leipomatta. Tänä jouluna ajattelin panostaa sekä valmiisiin joulupöytiin että lahjoihin ja nauttia lomasta. Ehkäpä ikuisuusprojektiksi muuttuneesta remontistamme on ollut edes se hyöty, että olen oppinut olemaan stressaamatta turhasta.





Tänä jouluna olen erityisen ihastunut mistelinoksiin. Monet ystävistä reissaavat pyhiksi pois Helsingistä, joten joulukukkien sijaan ostin hallista ruisleipiä, jotka sujahtivat leipäkoriin ja saivat koristeeksi mistelinoksan. 



Koristelin mistelinoksilla myös paketteja. Piikikkäistä lehdistä huolimatta tarkoitukseni ei ole toivotella pisteliästä joulua. 


Valjastin myös keittiön maustekaapin askarteluun. Kuivatut sitrussiivut, kanelitangot sekä inkivääripalat pääsivät koristamaan paketteja. Lisää paketointivinkkejä löytyy menneiltä vuosilta: viime vuonna leikin ruoalla ja koristelin lahjapaperit graafisin kuvioin, toissa vuonna puolestaan kuusin ja sydämin.


11 kommenttia

  1. Ihan superhienoja paketteja.

    Yritin myös kuivatella sitruksia paketteihin, mutta vähän huonolla onnella tänä vuonna. En tajua, miten sen voi ryssiä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat tällaisia hetken mielijohteesta syntyneitä. Misteleitä löytyi torilta ja ne nähtävästi pelastavat tämän joulun kaikki paketit. Noi mun sitruksetkin ovat viimevuotisia, löysin ne jostain nyssäkästä, ja kuten näkyy, osa niistä on aika tummuneita...

      Poista
  2. Kauniita! Toista se on täällä-jouduin juuri turvautumaan lähikaupan hirvittävän rumaan paperiin, kun olin varannut hyvää paperia liian vähän, ja osa lahjoista on saatava vielä tänään eteenpäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina! Täytynee yrittää muistaa ostaa tänään lisää paperia ettei käy samoin. Tykkään tuosta ruskeasta pakkauspaperista (jota muuten saa edullisesti postista), se kun käy paketteihin vuoden ympäri. Ihanaa joulua sinne!

      Poista
    2. Suosin samaista paperia vuoden ympäri. Lisäksi mulla on yleensä aina mustaa ja valkoista silkkipaperia. Mietin miksei voimapaperi voi kuulua kauppojen perusvalikoimiin kukertavien sijaan... Ihanaa joula sinnekin!

      Poista
  3. Ihania paketteja!
    Nuo mistelinoksat ovat mielettömän kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Oksat ovat kyllä kauniita, mutta varsin piikikkäitä. Ihanaa ja herkullista joulua sinne! <3

      Poista
  4. Hyvä tietää, että leipä oli hallista. Äiti muisteli viimeeksi syöneensä yhtä hyvää limppua silloin kun anopillaan vielä oli leivinuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän leipä oli sen verran iso, etten yrityksistä huolimatta saanut tungettua sitä koriin. Hyvä, että oli hyvää, terkkuja sinne! :)

      Poista
  5. Hei,
    Kuvassasi on piikkipaatsama eikä misteli. Mistelillä on vaaleat marjat, ja se kasvaa muiden puiden oksilla. Olin itsekin monta vuotta siinä uskossa, että misteli on tuo orjanlaakeri, ehkäpä Aku Ankan ansiosta, mutta minua on valaistu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Torimyyjä taisikin sanoa, että virallinen nimi on joku toinen (unohdin jo mikä, mutta varmastikin juuri tuo piikkipaatsama), mutta että yleisesti puhutaan mistelistä. Kiitos valaisemisesta ja ihanaa joulua sinne! :)

      Poista