Sisällön tarjoaa Blogger.

TERVEHDYS TONTTUPAJALTA


Tonttupajalla käy kuhina. Puikot kilisevät ja paperiin kääritään lämmikettä kylmän talven varalle.


Ensimmäiset joululahjat saivat kääreet ympärilleen. Sisältä löytyy jotakin villaista ja lämmintä. Vielä on työsarkaa edessä, jotta kaikki rakkaat säästyvät kylmän talven tuiskuilta.

Söpöt lahjapaketit ovat yksi heikkouksistani. En malttanut olla tälläkään kertaa tuunaamatta pakettien käärimiseen käyttämääni ruskeaa pakkauspaperia. Tein perunasta leimasimen ja painelin jouluisia kuvioita paperiin. Kuka väitti, ettei ruoalla muka saisi leikkiä?

LAHJAPAPERIN KORISTELU
  • yksiväristä pakkaus- tai lahjapaperia 
  • isohkoja perunoita 
  • pieniä piparimuotteja 
  • juuresveitsi 
  • akryylivärejä 
  • sivellin 
  • pahvinpala 
  • sanomalehteä suojaksi

Suojaa lattia- tai pöytäpinta sanomalehdellä.

Leikkaa perunoista pituussuunnassa ohuehko siivu pois. Paina piparimuotti perunaan ja leikkaa juuresveitsellä perunatärkkelys pois muotin ympäriltä. Kuivaa perunan pinta.

Purista (halpaa kiinalaista) akryyliväriä pahvinpalalle. Sivele väriä perunakuvion pintaan ja paina kuvioita paperille.

Anna maalin kuivua hyvin ennen paketointia. 



21 kommenttia

  1. Kauniit kääreet :)

    VastaaPoista
  2. Ihania, ihania pakettipapereita. Pitäisi varmaan tehdä noita lasten knassa - 1,5v selviäisi tuosta hommasta mainiosti mukana :-) Ja pakettien arvo ainakin tuplaantuu itse tehdyllä paperilla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sopisi kivaksi askarteluksi lasten kanssa. Ja onnistuu varmaan myös sormiväreillä, jotka saattavat olla vähän lapsiystävällisempiä. :) Kangasväreillä samalla tekniikalla saisi myös aika kivoja tyynyliinoja vaikkapa sinne käärepapereiden sisälle...

      Poista
  3. Paketointi on iso osa minun jouluiloa - huumaavaa puuhaa! Sydän- ja kuusipaketit on supersuloisia.

    VastaaPoista
  4. Suloisia papereita! Arvostaisin todella tuollaiseen kääräistyä pakettia. Teetkö muuten lahjaksi myös syötäviä juttuja villaisten lisäksi? Suunnittelen täällä kovasti, että ainakin sinappia ja jonkin sortin chutneya tekisin jouluisiksi tuliaisiksi. Saa nähdä, saanko aikaiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein jo aiemmin syksyllä rommilla ja jouluisilla mausteilla maustettua luumuhilloa, sitä varmasti ainakin päätyy pukinkonttiin. Viime jouluksi tein myös viikunahilloa, jotain uutta pitäisi varmasti keksiä täksi jouluksi. :)

      Poista
  5. Kiitos vinkistä! Tosi nätit paperit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tein muutes viime jouluna joulukortit tällä samalla systeemillä. Nyt pitäisi vielä keksiä idea tämänvuotisiin.

      Poista
  6. En usko, että pottu pahastui pääsemisestään tähän hommaan. Joulupuuhastelu on olennainen osa koko joulutunnelmaa. Jokohan viikonloppuna pääsisi käyntiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kerrankin olin ajoissa. Vielä pitäisi tosiaan keksiä askarteluidea joulukortteihin, yleensä keksin ideani vasta viime tipassa, kun korttien pitäisi jo olla maailmalla.

      Poista
  7. Upea idea! ja todella suloisia paketteja :) itsellä on kaikki lahjat jo ostettuina, mutta paketointia venytän mahdollisimman pitkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oletpas ollut tehokas. Mulla on vielä pahasti lahjahankinnat levällään, mutta onneksi osa on jo sentään ideoituina (ja puikoilla).

      Poista
  8. Tosi ihania lahjapapereita! :) Mistä tuota pakkauspaperia löytää ja kannattaa ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toi papru on siis sellaista ohutta ruskeaa lahja-/pakkauspaperia. En nyt kuollaksenikaan muista, mistä juuri tuo kyseinen rulla on kotoisin, veikkaisin jotakin tavarataloa. Joka tapauksessa (lahja)papruosastolta pitäisi löytyä. Myös postista saa, mutta siellä on kyllä huomattavasti tyyriimpää.

      Poista
    2. KORJAUS: pakkauspaperi kannattaa sittenkin ostaa postista, sillä siellä rullat ovat sen verran isoja, että hinta suhteutettuna rullan kokoon on oikein passeli. :)

      Poista
  9. Mahtava idea ja täytyy yrittää ehtiä kokeilla lasten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Tehkää lasten kanssa myös ylempänä ehdottamiani tyynyliinoja samalla tekniikalla. Olisivat aika kivoja. :)

      Poista