keskiviikko 6. marraskuuta 2013

BANAANIKAKKU


Hedelmät ovat MTT:n tutkimusten mukaan poisheitettävien ruokien kärjessä. Ylikypsät banaanit kannattaa kuitenkin hyödyntää esimerkiksi leivonnassa.

Ulkomaalaiset usein ihmettelevät, miksi suomalaiset syövät banaaninsa raakana. Kypsän banaanin tunnistaa keltaisesta kuoresta sekä ruskeista pilkuista. Pilkullinen banaani, puhumattakaan täysin ruskeasta, on monen mielestä jo pilalla, mutta sopii silti täydellisesti leivontaan tai esimerkiksi smoothie-juoman makeuttajaksi.



MTT:n tutkimusten mukaan kodeissa heitetään eniten pois kotiruokaa, vihanneksia, maitotuotteita, leipää sekä hedelmiä ja marjoja. Tarkoitukseni onkin näin hävikkiviikolla antaa vinkkejä juurikin näiden eniten poisheitettävien tuotteiden käyttöön, miten hyödyntää kuivahtaneet leivänkannikat, paakkuuntuneet kermat sekä tummuneet banaanit.

Pähkinöillä ryyditettyyn banaanikakkuun ei kannata missään nimessä käyttää hedelmähyllyn vihertäviä banaaneja. Sen sijaan mitä pilkullisempi banaani, sitä mehevämpi kakusta syntyy. Tähän kakkuun voi siis surutta upottaa täysin tummuneetkin hedelmät. Ei haittaa vaikka jogurttikin olisi hieman hapantunutta ja jogurtin voi hyvin korvata myös piimällä.



BANAANIKAKKU (noin 1,8 litran vetoiseen tornivuokaan)

  • 4 dl vehnäjauhoja 
  • 1 tl kanelia 
  • ripaus (noin ¼ tl) jauhettua neilikkaa 
  • ripaus (noin ¼ tl jauhettua inkivääriä tai pomeranssinkuorta 
  • ripaus suolaa 
  • 1 tl ruokasoodaa 
  • 1 tl leivinjauhetta 
  • 1 tl vaniljasokeria 
  • ½ dl fariinisokeria 
  • 1 ½ dl sokeria 
  • 2 munaa 
  • 1 dl pähkinöitä (esimerkiksi sekaisin manteleita, saksan-, cashew- ja hasselpähkinöitä) 
  • 1 dl rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua) 
  • 1 prk (200 g) maustamatonta jogurttia (tai piimää) 
  • 3 kypsää banaania 
  • (öljyä ja korppujauhoja kakkuvuokaan)


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Öljyä ja korppujauhota kakkuvuoka.

Paahda pähkinöitä hetki kuumalla ja kuivalla pannulla. Sekoittele pähkinöitä paahtamisen ajan, jotteivät ne pala. Kumoa pähkinät leikkuulaudalle ja rouhi veitsellä pienemmiksi.

Vaahdota munat, sokeri ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet (jauhot, mausteet, ruokasooda, leivinjauhe sekä vaniljasokeri) keskenään.

Muussaa banaanit haarukalla.

Sekoita öljy sekä jogurtti kevyesti sekoittaen muna­–sokerivaahdon sekaan. Lisää taikinaan myös jauhoseos sekä lopuksi banaanimössö ja pähkinät.

Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 60 minuuttia. 



20 kommenttia:

  1. Onnetar suosi sinua blogini 1v. arvonnassa. Jos palkinto kiinnostaa niin laittappa yhteystietosi laaksojnas@gmail.com (juttu löytyy täältä http://laaxojnas.blogspot.fi/2013/11/klassikko-valikyljys-ja-se-oikein-tehty.html )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja piti mainita myös että kyllä tuo banaanikakkukin maistuis ;) Hienosti banskut hyödynnetty! Banaanikakku ja banaanijäde on täälläkin taloudessa haluttua tavaraa!

      Poista
    2. Oooh jee! Laitan yhteystiedot tulemaan! Banaanijätskiä en ookaan koskaan tehnytkään...löytyykö blogistasi ohje?

      Poista
    3. Ei löydy vielä,mutta tulee tällä viikolla :)

      Poista
  2. Mä luulen muuten, että meen just ja kohta tekemään tätä, kun olis (vanhaa) piimää ja kaikkea.... Sä osaat Riikka kyllä myidä tuottees!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, sinähän se reipasti tartut toimeen. :) Mun pitäis mennä hakee kaupasta piimää ihan yhtä toista projektia varten.

      Poista
  3. En ole tainnut koskaan syödä banaanikakkua.. Vieläkö ois viipale jäljellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On on! Olisitko Helsingissä vai? :)

      Poista
    2. Valitettavasti ehdin jo Tallinnan kautta koukata takaisin kotiin...

      Poista
  4. Oi, nätti kun mikä - molemmat, kakku ja nuo laikukkaat banaanit! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  5. Vitisit, miten saat kämäset banskutkin näyttämään hyviltä... mulla myös pöydällä tuollaisia ja päiväys lähellä maustamatonta jugurttia kaapissa. I'm running out of excuses here, ei muuta kuin leipomaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti käärit hihat ja laitoit jauhot pöllyämään. :)

      Poista
  6. Banaaninkypsennys on siitä mukava taiteenlaji, että kuoresta näkee helposti missä mennään. Jos banaanissa ei ole vähintään tuollaisia pilkkuja, niin sitä ei kannata vielä syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tosin tollaisia kypsiä banskuja on aina vähän hankala ottaa evääksi, helposti muusautuvat laukun pohjalla.

      Poista
  7. Hih, minähän sanoin, että nuo banaanit kuuluvat ehdottomasti banaanikakkuun :) Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banaaneista saa kyllä myös hyviä muffineita :)

      http://vatsasekaisinkilinkolin.blogspot.fi/2012/11/superilla-suu-makeaksi.html

      Poista
  8. Uu, tämä on aivan pakko kokeilla! Minä ja avomieheni olemme molemmat hulluna kuivakakkuihin!
    -Bea
    http://lovecurryandotherspices.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinänsä tämä kakku on kaikkea muuta kuin kuiva. Banaani tekee siitä tosi mehevän. :)

      Poista
  9. Mä jemmaan mustuneet banaanit banaanileipään, joka on kyllä oikeastaan kakku. Resepti muistuttaa aika paljon tätä, joskin siitä puuttuvat mausteet, ja öljyn sijaan käytän voita. Täytyypä kokeilla tätä joskus tai maustaa omani näillä mausteilla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...