Marraskuun ensimmäisellä viikolla vietetään valtakunnallista
hävikkiviikkoa, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota poisheitettävän
ruoan määrään.
Kuluttajaliitto on julistanut marraskuun ensimmäisen viikon valtakunnalliseksi hävikkiviikoksi. Viikon tavoitteena on jakaa vinkkejä ja tietoa ruokahävikin vähentämiseksi. Ensimmäistä kertaa vietettävästä hävikkiviikosta on tarkoitus tehdä jokavuotinen tapahtuma.
Tämänpäiväiset kypsät banaanit ovat ylihuomisen ylikypsiä banaaneja. |
”Nelihenkisen perheen
ruokahävikki on satakunta kiloa vuodessa, mikä vastaa viidensadan euron
kauppalaskua”
Suomalaiset heittävät
vuodessa henkeä kohden keskimärin 22–30 kiloa ruokaa roskiin. Nelihenkisen
perheen ruokahävikki on siis satakunta kiloa vuodessa, mikä vastaa noin viidensadan
euron kauppalaskua. Kotitalouksissa syntyvän hävikin lisäksi ruokajätettä
syntyy myös ravintoloissa, vähittäis- ja tukkukaupoissa sekä
elintarviketeollisuudessa. Kaiken kaikkiaan ruokahävikkiä arvioidaan syntyvän
vuosittain noin 400 miljoonaa kiloa, eli 74 kiloa jokaista suomalaista kohden.
Omissa keittiöissämme syntyy kuitenkin merkittävin osa – eli yli kolmannes –
kokonaishävikistä.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) mukaan kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta heitetään pois jopa 10–15 prosenttia. Kukkaron lisäksi ruoan
poisheittäminen kuormittaa myös ympäristöä, sillä ruoka on tuotettu, kuljetettu
ja prosessoitu täysin turhaan. Vähittäis- ja tukkukaupan sekä elintarviketeollisuuden hävikkiin on
yksittäisen ihmisen hankala vaikuttaa. Sen sijaan jokaisen on syytä ottaa syyniinsä omat kulutustottumuksensa sekä käyttäytymisensä
Maitotuotteet ovat poisheitettävien tuotteiden kärjessä. |
Kuivahtanut leipä – uhka vai mahdollisuus? |
MTT:n tutkimusten mukaan kodeissa heitetään eniten pois kotiruokaa, vihanneksia, maitotuotteita, leipää sekä hedelmiä ja marjoja. Tarkoitukseni onkin näin hävikkiviikolla antaa vinkkejä juurikin näiden eniten poisheitettävien tuotteiden käyttöön: miten hyödyntää kuivahtaneet leivänkannikat, paakkuuntuneet kermat sekä tummuneet banaanit. Lisäksi listasin kuusi keinoa, joiden avulla voi yrittää laittaa omaa ruokahävikkiään kuriin. Paljasta toki kommenttiboksissa omat vinkkisi ja konstisi hävikin pienentämiseksi. Seuraa myös
ruokabloggaajien ylläpitämää Hävikistä herkuksi -Facebook-sivua, johon päivittyy tasaiseen tahtiin erilaisten tähteiden tuunausideoita.
Vinkkejä ruokahävikin vähentämiseksi:
1. Käytä aistejasi
Parasta ennen tai
viimeinen käyttöpäivä -merkinnät eivät aina kerro, onko tuote vielä
käyttökunnossa. Joissain elintarvikkeissa myös rakenne saattaa muuttua, vaikkei
tuote olisikaan vielä sinänsä pilalla. Käytä haju- ja makuaistejasi – mikäli
tuote ei haise tai maistu epäilyttävältä, on se useimmiten ok syötäväksi.
Parasta ennen -merkintä tarkoittaa tuotteen vähimmäissäilyvyysaikaa, ja usein
tuote on käyttökelpoinen päiväyksen jälkeenkin. Viimeinen käyttöpäivä
-merkintää sen sijaan käytetään herkästi pilaantuvissa tuotteissa – toisaalta
kannattaa muistaa, etteivät nekään pilaannu tietyllä kellonlyömällä.
2. Suunnittele ja käytä mielikuvitustasi
Ruokalistojen
suunnittelulla on merkittävä vaikutus ruokahävikin syntymiseen kotioloissa.
Suunnittele viikon ruokalista niin, että voit hyödyntää mahdolliset tähteet
seuraavan päivän ruoanvalmistuksessa. Jämäperunamuusi sujahtaa sujuvasti kasvissosekeiton sekaan, ja sosekeiton tähteistä syntyy maukkaita rieskoja.
Erilaiset kastikkeet sopivat usein esimerkiksi lämpimien iltapalaleipien
täytteiksi.
3. Vältä hetken mielitekoja, äläkä mene nälkäisenä kauppaan
Valmista ruoka niistä
aineksista, joita löytyy valmiina kotoa, äläkä anna hetkellisten mielitekojen
muuttaa ruokasuunnitelmiasi. Syö tai jatkojalosta myös edellispäiviltä jääneet
tähteet ennen kuin alat valmistaa uutta ruokaa, vaikka tekisikin mieli syödä
jotain aivan muuta. Älä myöskään mene nälkäisenä kauppaan, sillä silloin tulee
helposti tehtyä täysin turhia heräteostoksia.
4. Kokkisodi kaapin löydöistä
Jätä toisinaan
kauppareissu väliin ja haasta itsesi tai puolisosi valmistamaan ruokaa
kaapeista löytyvistä tuotteista. Monesti parhaimmat oivallukset syntyvät
juurikin näin, pienen paineen alla!
5. Älä jemmaa ruokia jääkaapin perälle
Älä piilota jämiä
läpinäkymättömiin rasioihin jääkaapin perälle, vaan raivaa jääkaapista hylly ja
nimeä se vaikkapa hävikkihyökkäyshyllyksesi. Säilytä ruokien jämät sekä
helposti pilaantuvat tuotteet kyseisellä hyllyllä. Näin näet jo
ensisilmäyksellä jääkaapinoven avatessasi, onko tarvetta ryhtyä
hävikkihyökkäykseen.
6. Syötä jämät perheen miespuoliselle
Olen oppinut, etteivät
miehet ole yleensä turhan kranttuja ruoan suhteen tai alttiita hetken
mieliteoille. Jos siis eilisen jämät eivät maistu itsellesi, pakkosyötä ne
muille perheenjäsenillesi.
Avainsanat: ruokahävikki, hävikkiviikko, miten pienentää ruokahävikkiä, foodspill
Pidin erityisesti tuosta kohdasta 6. ;D
VastaaPoistaSanoisin, että se on noista vinkeistä ainut, joka oikeasti toimii meillä. :)
PoistaToimisipa meilläkin...
PoistaEikö edes Biafran lapsiin vetoaminen toimi? (Mistä tuli mieleen, että oletko Jonna lukenut Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa?)
PoistaKohta kuusi on jalostunut meidän perheessä muotoon: Karkaa itse työmatkalle ja vaadi painokkaasti että perheen kaksi miespuolista on sillä välin syönyt vuoat ja purkinpohjat tyhjiksi...
VastaaPoistaOnneksi kumpikaan miehistäsi ei ole kovin kranttu – sitä pienempää on muutes täällä aika kova ikävä. :)
PoistaPienemmällä on ikävä myös teitä!
PoistaHahhaa, meilläkin on tuo kohta 6 vahvasti käytössä. Eikä edes tarvitse pakkosyöttää. Päiväyksistäkään ei ole niin tarkkaa :D
VastaaPoista:)
PoistaOlit muutes tehnyt aivan ihanan näköisiä perunalettuja – sopisivat varmaan hyvin mädin ja smetanankin kera...
Hei! Tykkään blogistasi ja siksipä lähetin sinulle syyshaasteen, joka löytyy osoitteesta:
VastaaPoistahttp://herkkujajaneulehuveja.blogspot.fi/2013/11/syyshaaste.html
Kiitos paljon haasteesta! Lupaan yrittää napata haasteesta kopin! :) Ihanaa sunnuntaita!
PoistaHihii! Kohta 6. todella toimii! Kokeilevan keittiöni kurpitsakeitto näytti ulkomuodoltaan lähinnä ydinjätettä, mutta mies söi keittoa koko kattilallisen! Ja kehuikin sitä vielä :D
VastaaPoistaKohta 7. voisi olla ainakin itselleni se että ottaisi miehestä mallia ja kranttuilisi vähemmän ;)
Mä allekirjoitan myös tuon kranttuilun, lisäksi mulle tulee ihan liian usein mielitekoja ja teen jotain uutta ruokaa, vaikka tiedän, että edellispäiväisen jämät olisivat vielä jääkaapissa. Ainakin tämän viikon lupaan tsempata ja hillitä mielihaluni :)
PoistaHyvä teema:) Banaaninkuorilla muuten kiilloitan kenkäni ja muutakin....
VastaaPoistaEn ole ikinä kuullut, että banaaninkuorilla voi kiillottaa! Ihan oikeastiko? :) Sopisiko myös hiusten kiillottamiseen, näin marraskuussa kun ainakin omat kutrit muistuttavat lähinnä takkuista hamppukasaa... ;)
PoistaNo hiuksista en tiedä mutta kengät kiiiltää banaaninkuorikäsittelyn (se sisäpuoli) jälkeen;D Ja huonekalujakin on tullut niillä kiilloitettua.
PoistaNo se hiusjuttu olikin tarkoitettu enemmän vitsiksi. :) Mutta täytyy joskus kokeilla tuota kengänkiillotusta – kuulostaa nimittäin niin hassulta. :)
PoistaHeh, meilläkin tuo kohta 6 on aktiivisessa käytössä - minä kun harvemmin jaksan syödä peräkkäisinä päivinä samaa ruokaa, mutta miehelle kyllä kelpaa ;) välillä kyllä tulee tyhjennettyä jääkaappia esimerkiksi suolaisiin piiraisiin (näihin kun voi tunkea kaikki juustojenjämät ja maitotuotteet).
VastaaPoistaHavaintoni miesten krantuttomuudesta ovat siis varsin yleispäteviä. :) Suolaiset piiraat ovat kyllä hyvää tähderuokaa, samoin monet keitot – esim. erilaisiin sosekeittoihin voi laittaa melkein mitä vain vihanneslaatikosta löytyvää, myös ne vähän pehmeämmät porkkanat ja perunat. Ja niistä kaikkein onnettomimmat tapaukset voi yleensä (ennen homehtumista) hyödyntää liemissä.
PoistaPakko myöntää, että kohta 3 on mulle erityisen vaikea - olen mielitekojeni orja.
VastaaPoistaMulla on ihan sama, eikä se edes liity siihen, kuinka hyviä ne jämäruoat oikeasti ovat.
PoistaNiinpä! Se on vaan sitä, kun tulee himo johonkin niin tulee himo johonkin. Suhteellisen heikolla itsekurillani en mahda sille oikein mitään :)
PoistaSama täällä! Mutta nyt tsempataan yhdessä vähintään tämä viikko. :)
PoistaMahtava postaus todella tärkeästä aiheesta. Nuo luvut näyttävät kyllä hurjilta! Luulisi, että ellei kilot niin viimeistään tuo vuoden aikana kertyvä rahasumma saisi ihmiset haukaamaan henkeä. Mutta toisaalta eihän sitä arjen keskellä usein oikein jaksa ajatella sitä yhtä pilaantunutta maitopurkkia tai kuivahtanutta leivänkannikkaa pidemmälle. Odotan mielenkiinnolla tulevan viikon reseptejä. (P.S. Banaanit ehdottomasti huutavat pääsyä banaanileipään ;)
VastaaPoistaGullichsenin Hanna joskus kiteytti osuvasti, että ilmeisesti ruoka on liian halpaa, kun sitä ei arvosteta, eihän kukaan lorota auton tankkauksen yhteydessä paria litraa bensaakaan ohi tankin. Ruoan kantaminen roskiin ja samalla valittaminen sen kalleudesta on kyllä tosi hassu yhtälö. :)
PoistaMä en siis suinkaan ole sitä mieltä, että ruoka olisi liian halpaa, kun sitä kerta heitetään roskiin. Mutta jostain syystä ainakaan minun sukupolveni ei kyllä kauheasti tunnu arvostavan ruokaa ja kaikkea sen tuotannon, prosessoinnin ja valmistamisen eteen nähtyä työtä.
PoistaMutta kyllä sitä haukkoo henkeä, kun näkee marketin mainoksessa komeilevan tarjousbroilerin kilohinnan. Ja olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, ettei ruoka ehkä ole lähtökohtaisesti liian halpaa vaan että todellakin ruoan arvostus on valitettavasti aikas olematonta.
PoistaKotitaloukset? :D Tosiaanko? Ehkäpä kotitaloudet kuitenkin? Kiusallinen, mutta hassu virhe sattunut!
VastaaPoistaHups, mikäköhän aivokatkos tuossakin käynyt, apua! Korjaan taulukon heti :)
Poistahedelmiä voi nahistuneinakin pilkkoa ja pakastaa ja heitellä sieltä smoothien joukkoon ennemminkuin roskiin =)
VastaaPoista