Sisällön tarjoaa Blogger.

Viikonlopun juustokakku


Silloin tällöin sitä vain ylittää itsensä. Perjantaina leivoin juustokakun. Kävin läpi kymmenkunta amerikkalaisen juustokakun ohjetta, ja paljonkaan liioittelematta yhdeksässä niistä kuvailtiin ohjeen kakun olevan vaatimattomasti se maailman paras. Jossakin ohjeessa kakun täytteeksi tuli kilo tuorejuustoa, toisessa vaatimattoman 800 juustogramman lisäksi 400 grammaa smetanaa. Valitsin resepteistä ohjenuorakseni sen tylsimmän, ainokaisen, joka ei hehkuttanut maailmanparhaudellaan, ja jossa osa juustostakin oli korvattu tylsästi maitorahkalla.
Perjantaina kävimme ystäviemme kanssa katsomassa Ryhmäteatterin Huolimattomat, minkä jälkeen tulimme meille tekemään hampurilaisia. Juustokakku olisi myöhäisen aterian jälkiruoka. Esityksen seuraamista häiritsi orastava flunssa sekä hillitön nälkä, kutakuinkin koko esityksen ajan mietin, miten saada hampurilaiset mahdollisimman nopeasti syömiskuntoon: ensin kohoamassa olevat sämpylät uuniin, sillä aikaa jääkaapissa odottelevan piffitaikinan taputtelu uunipellille, sitten tomaatit siivuiksi… mutta missä välissä esityksen ajan suolavedessä lilluvat perunasiipaleet kypsymään uuniin?...Ennen pihvejä, vai pitäisikö potaatit sittenkin höyryttää kypsiksi ja ottaa grillivastuksen alla vain väri…??

Lopulta söimme kukin itsemme niin ähkyiksi, ettei juustokakulle jäänyt tilaa.

Lauantaina meille oli tarkoitus tulla lounasvieraita. Olimme ajatelleet tehdä lihapullapastaa, ja olin lauantainen lounas mielessäni tehnyt perjantaina valmiiksi puolentoista kilon satsin jauhelihataikinaa perjantain hampurilaispihvejä ja lauantain lihapullia varten. Perjantai-illalta säästyneen juustokakun piti siirtyä lauantailounaan jälkkäriksi. Kunnes heräsimme aamulla molemmat niin hirmuisessa flunssassa, että lounasvieraiden tulo oli pakko perua. Tähän siis liittyy viikonlopun itsensä ylittäminen. Kaksi flunssapoloista ja juustokakku. Pakkohan se kakku oli saada tuhottua. Loppujen lopuksi juustokakun tarina oli varsin lyhyt. Palanen aamiaiseksi. Palanen aamiaisen jälkiruoaksi. Palanen lounaaksi. Iltapäiväkahvi ja kakkupala. Elokuva sohvalla ja palanen kakkua...

AMERIKKALAINEN JUUSTOKAKKU (Ohje: Valio, 8-10 annosta eli kakku kahdelle potilaalle)

Pohja:
  • 100 g voita 
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • 2½ dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
Täyte: 
  • 500 g maitorahkaa (laitoin rahkaa, jossa rasvaa 10 prosenttia)
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 tl sitruunamehua (laitoin 2 rkl limemehua) 
  • 2½ dl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1 dl perunajauhoja
  • 5 munaa

Tee ensin pohja: vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi.

Vuoraa halkaisijaltaan 24-senttisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat ruokaöljyllä. Taputtele jauhoja apuna käyttäen taikina vuoan pohjalle sekä reunoille. Täytettä on sen verran paljon, että taikina on hyvä taputella lähestulkoon reunojen yläreunaan asti. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen. 

Aseta uuniritilä uunin alimmille pidikkeille ja laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. 

Vatkaa maitorahka ja tuorejuusto sähkövatkaimella sekaisin. Lisää loput täyteaineet (perunajauhot on hyvä sihdata, jottei täytteeseen jää ikäviä jauhokökkäreitä) ja jatka sekoittamista muutaman minuutin ajan. Kaada täyte vuokaan taikinapohjalle. (Ei haittaa vaikka pohjataikina jäisi reunoista hiukan täytettä korkeammalle. Ainakin itselläni reunat painuivat uunissa ja ero tasoittui.)

Paista uunin alimmalla tasolla 50-60 minuuttia. Peitä kakku paiston lopussa leivinpaperilla, jos pinta uhkaa tummua liikaa. Irrota kakku vuoasta vasta jäähtyneenä. 

Tarjoa juustokakun kanssa soseutettuja, hiukan sokeroituja marjoja. 

9 kommenttia

  1. Toivottavasti voitte jo paremmin :) Meillä vaihtui siis lihapullapastat tyhjästä-on-yllättävän-helppo-nyhjästä kasvispihveihin.

    VastaaPoista
  2. Apupoika taisteli itsensä töihin, mutta aikamoisia räkänokkia vielä ollaan. Harmittaa mönkään mennyt lauantai, olisi ollut ihana nähdä sitä yhtä söpöstintä (ja teitä kans, ei sen puoleen). Lihapullapastaa oli kuitenkin pakko väsätä, kun jääkaapissa odotteli kilon verran lihapullamassaa...

    VastaaPoista
  3. Tämä juustokakku menee kokeiluun, kiitos vinkistä :)
    Paranemisia sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä! Teen tätä itse vielä toistekin, mutta nyt on juustokakkukiintiö hetkeksi täynnä.

      Poista
  4. Saitte sitten varmasti syödä tarpeeksenne juustokakkua:) Tykkäsittekö muuten teatteriesityksestä? Me ollaan kanssa menossa toukokuussa Ryhmikseen, ei tosin Huolimattomiin vaan Jatkuvaan kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuuden nimissä kakkua on vielä pieni pala jääkaapissa, mutta ei ole oikein enää tänään tehnyt sitä mieli. Meillä myös on liput toukokuulle Jatkuvaan kasvuun, saa nähdä millainen se on, en oikein osaa sanoa, miten suhtaudun noihin Ryhmiksen esityksiin (tai niihin muutamiin, jotka oon nähnyt), yleensä en ole innostunut ihan täysin. Huolimattomat oli ihan ok, mutta maha kurni niin kovasti, että olisin mielelläni katsonut esityksen pikakelauksella.

      Poista
  5. Minä olen kans tehnyt tällä ohjeella juustokakkua, taivaallista! En yhtään ihmettele, että sitä piti teilläkin popsia alkuruuan jälkiruuaksi ja aterioiden välipalana. Taisitte salaa olla tyytyväisiä, että vieraat eivät päässeet apajille :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin siihen tulokseen, että ihan hyvin voi korvata osan juustosta rahkalla. Jos kakussa olisi ollut kilo juustoa ja olisin syönyt siitä puolet, niin kärsisin takuuvarmasti koko viikon hillitöntä morkkista. Mutta sen verran juustokakkuöverit tuli vedettyä, että mieluusti olisin kestinnyt vieraita, enkä syönyt kaikkea itse. :)

      Poista
  6. Mistä löytää maitorahkaa, jossa on rasvaa? :)

    VastaaPoista