torstai 7. tammikuuta 2016

BLINIT &
KOLME TÄYTETTÄ


Alkuvuosi on blinikestien aikaa. Vaikka Venäjällä blinit ovatkin ohuita ja suuria lettuja, paistetaan meillä paksuja ja pieniä tattariblinejä. Ylleen blinit saavat perinteisten täytteiden lisäksi myös savusiikamoussea, jokiraputahnaa sekä pikkelöityjä kantarelleja.


Uuteen vuoteen liittyy usein kaikkea uutta – ainakin uusia suunnitelmia. Uusien kujeiden sijaan meillä otettiin vuosi 2016 vastaan perinteiseen tapaan blinien saattelemana – näin on tehty jo usean vuoden ajan.

Vaikka vuoden vaihtuessa menimmekin perinteisellä linjalla, lupaa uusi vuosi paljon kaikenlaista uutta. En ole tehnyt ainuttakaan lupausta, mutta päässä pyörii roppakaupalla intoa ja ideoita. Joulukalenterin myötä bloggaaminenkin tuntuu taas huippukivalta!

Venäläiset saattavat nyrpistellä neniään suomalaisille blineille. Paksujen tattaritaikinasta valmistettujen lettujen sijaan blinit tuppaavat olemaan itänaapurissa ohuita lettusia, ja käsittääkseni taikinankin sekaan sihdataan harvemmin tattarijauhoja. 

Oli miten oli, meillä blinit valmistetaan hapatetusta taikinasta ja paistetaan kirkastetussa voissa.

Taikinan valmistuksessa luotan Olivian Täydellinen ohje -opuksen reseptiikkaan ja paistan blinit valurautaisessa lettupannussa. Useamman letun pannulla paistaminen käy sukkelasti, ja sitä mukaan kun blinit paistuvat,  siirrän valmiit lettuset 100-asteiseen uuniin, jossa ne pysyvät lämpiminä kunnes viimeinenkin blini on paistettu ja syöjät kokoontuneet pöydän ääreen. Pienissä blineissä on myös se etu, että niitä jaksaa syödä ison pinon täytteitä vaihdellen. 

Blinien paistamiseen liittyy pari niksiä: ensinnäkin ne kannattaa paistaa kirkastetussa voissa ja toisekseen pannun tulee olla tarpeeksi kuuma. Myös taikinaa kannattaa kaataa pannulle reilusti, jotta blinistä tulee paksu ja sisältä pehmeä. 



Uutenavuotena blinipöydästämme löytyi lettusten ja perinteisten blinitäytteiden (mädin, smetanan, punasipulin, tillin ja kylmäsavulohen) lisäksi savusiikamoussea, jokiraputahnaa sekä pikkelöityjä kantarelleja. Olin laittanut syksyllä pari rasiallista pieniä kantarelleja ihan vain sellaisenaan pakastimeen. Tiedän, että säilömistapa ei ole lainkaan optimaalisin sienten säilymisen tai rakenteen kannalta, mutta pikkelöimiseen kokonaiset ja nätit sienet sopivat oikein hyvin. 

Savusiikamousse on puolestaan isoisäni bravuuri, se sopii blinien lisäksi loistavasti myös ruis- tai saaristolaisleivän päälle tai vaikkapa voileipäkakun sisään. Jokiraputahna nyt on muuten vain hyvää. 

Instagram-tililtäni löytyy muuten video mädin savustamisesta, sitäkin lusikoimme blinien päälle. 

BLINITAIKINA (Olivian Täydellinen ohje -kirjan reseptiä mukaillen)

Ohjeesta riittää alkupalaksi neljälle. Jos teet blinejä pääruoaksi, tee taikina puolitoistakertaisena tai tuplaa se)

  • 3 dl täysmaitoa
  • 15 g tuorehiivaa
  • 2,5 dl tattarijauhoja
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 dl vehnäolutta (esim. Laitilan Kukko)
  • 1 munankeltuainen
  • 1 munanvalkuainen

Paistamiseen:
  • 100 g kirkastettua voita

Taikinan valmistaminen, vaihe 1: Sekoita maito ja hiiva reilun kokoisessa kulhossa. Lisää tattari- ja vehnäjauhot, suola sekä olut. Peitä kulho kelmulla tai puhtaalla suihkumyssyllä sekä leivinliinalla. 

Anna taikinan käydä huoneenlämmössä 6–8 tuntia. 

Voin kirkastamine: Kirkasta taikinan käydessä voi: Laita voi kattilaan ja anna sen sulaa hitaasti miedolla lämmöllä.  Älä sekoita voita sulamisen aikana. Nosta kattila liedeltä ja anna voin jäähtyä. Vaalea hera painuu kattilana pohjalle. Kaada kirkas voisula varovasti erilliseen astiaan. 

Taikinan valmistaminen, vaihe 2: Vatkaa keltuainen taikinan sekaan. Vaahdota valkuainen kovaksi vaahdoksi ja sekoita se kevyesti taikinan joukkoon. 

Kaada taikina kannuun, josta sitä on helppo annostella kaatamalla pannulle. 

Blinien paistaminen: Kuumenna valurautainen lettu- tai blinipannu kuumaksi. Kuumenna ruokalusikallinen kirkastettua voita pannulla ja kaada pannulle taikinaa. Paista kunnes pinta on hyytynyt ja reunat ovat kullanruskeat. Käännä blini. 

Valmiit blinit pysyvät lämpiminä 100-asteisessa uunissa kunnes ovat valmiita tarjottavaksi. 


JOKIRAPUTAHNA 

  • 1 rasia (170 g) ravunpyrstöjä
  • puolikas punasipuli
  • 1 prk (120 g) smetanaa
  • 0,5 tl dijonsinappia
  • 0,5 dl tillisilppua
  • puolikkaan limetin kuori ja mehu
  • suolaa
  • pippuria

Silppua punasipuli hienoksi silpuksi. Laita sipuli siivilään. Keitä litra vettä kiehuvaksi ja kaada vesi sipulin päälle. 

Valuta ravunpyrstöt ja silppua rapuja hieman pienemmiksi. 

Sekoita kaikki tahnan ainekset ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa limettiä, suolaa tai pippuria.


SAVUSIIKAMOUSSE

  • noin 600 g savusiikaa (punnittu kokonaisena)
  • 100 g voita
  • 1 prk (250 g) maitorahkaa
  • 1 limetti (mehu + raastettu kuori)

Perkaa savusiika. Laita perattu kala, huoneenlämpöiseksi pehmennyt voi ja rahka sauvasekoittimen tai tehosekoittimen kulhoon. Raasta limetistä kuori ja purista mehu muiden ainesten sekaan. 

Aja moussemaiseksi tahnaksi.


PIKKELÖIDYT KANTARELLIT (Viini-lehden ohjetta mukaillen)

  • pakasterasiallinen (noin 100 g / 3 dl) pakastettuja kantarelleja tai vastaava määrä kuivattuja sieniä liotettuna

Pikkelöintiliemi: 
  • 1,5 dl vettä
  • 1 dl sokeria
  • 0,5 tl merisuolaa
  • 0,5 dl valkoviinietikkaa
  • 1 laakerinlehti
  • 1 oksa timjamia
  •  tähtianis

Mittaa kaikki pikkelöintiliemen ainekset kattilaan ja kiehauta seos. 

Kaada kuuma liemi sienten päälle. Anna maustua seuraavaan päivään. 




3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Uskomattoman kauniita kuvia ja hyviä vinkkejä !
    Suunnittelin perjantaille ja ulkomaisille vieraille mahdollisimman suomalaista ja talvista menuta ja alkuruokaongelma taisi juuri poistua :)
    Pääruoaksi vielä vähän poronkäristystä tai metsurinleipää ja jälkiruoaksi lakka- tai puolukkajäädyke ... Tule jo perjantai!
    Kiitos muutenkin kivasta blogista ja mukavaa kevättä !
    terveisin, Tiina
    www.lily.fi/blogit/500-days-autumn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiina, kiitos että kommentoit – löysin samalla sinun blogiisi! :)

      Kuulostaa tosi hyvältä suunnitelmalta, saako teille tulla syömään? Blogista löytyy muuten myös puolukkajäädykkeen ohje, jos sellaisen tekemiseen päädyt: http://vatsasekaisinkilinkolin.blogspot.fi/2015/12/luukku-20-puolukkajaadyke.html

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...