Sisällön tarjoaa Blogger.

TOISENLAINEN JUHANNUS


Koko muun Suomen saunoessa, grillatessa ja tehdessä juhannustaikoja, pakkasimme Apupojan kanssa rinkat täyteen ja suuntasimme viettämään keskikesää sinne, missä aurinko ei laske edes pikkutunneilla.

Lapin kesäyöt pääsivät taas yllättämään etelän tytön. Napapiirin pohjoispuolella ovat keskikesän yöt todellakin yöttömiä. Aurinko sen kuin porottaa yötä päivää. Viimekesäisen vaelluksen tavoin eräreissumme suuntautui tälläkin kertaa itäiseen Lappiin, Urho Kekkosen kansallispuistoon. Tällä kertaa reissumme alkoi puiston eteläpuolelta, Marivaarasta. Matkalla lähtöpisteeseen ohitimme myös Paskalomavaaran, mikä ei pienestä uumoiluista huolimatta osoittautunut enteeksi, vaan vaellusreissumme oli oikein onnistunut. Reittimme oli pääpiirteissään seuraava: Marivaara–Siulanruoktu­–Vongoivan kammi–Anterinmukka–Kielitunturi–Lokan Alen Muurivaara–Vongoiva–Tahvontupa–Marivaara.








Lähdimme matkaan sen verran kiireisellä aikataululla, että suunnittelu- ja pakkausvastuu jäivät Apupojan harteille. Muutama päivä luonnon keskellä, kännykkäverkon ulottumattomissa, oli kuitenkin mitä parahin tapa irtautua arjesta ja aloittaa kesäloma.

Neljään päivään mahtui muun muassa vajaat kahdeksankymmentä talsittua kilometriä, kymmeniä silmänkantamattomalla suolla suollettuja kirosanoja, kaksi huiputettua tunturia, kadonnut – loistavana vaellussauvana toiminut – mieronkeppi sekä maltillinen määrä hyttysenpuremia. Paarmoihin meinasi mennä hermo, muu seura oli oikein mainiota. 








Avainsanat: Lappi vaellus, UKK-puisto, Urho Kekkonen puisto vaellus, eräretki, lappiin vaeltamaan

9 kommenttia

  1. Oi, kuinka kauniita vaelluskuvia. Aina välillä minua surettaa kun selkäni ei enää kestä rinkan kantamista ja pitkää kävelyä. Onneksi tunturiin pääsee lyhemmille retkille suksien ja pyörän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kuvissa tunturimaisemat näyttävät vain aina niin latteilta. Korkeuseroja on tosi vaikea saada kuviin. Oletko tosiaan ollut pyörällä tunturissa?

      Poista
  2. Oi, kaipaus iski! Lapset vaan vielä hiukan liian pieniä. Meidät on muuten vihitty tunturin laella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, kipusivatko vieraatkin laelle? AIka hauska idea. Toivottavasti oli hyvä ilma. :) Me saimme Voingoivan laella sellaisen sademyrskyn niskaan, että humoristisemmankin morsiammen hymy olisi varmaan moisessa hyytynyt... :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mä olen vasta kaksi kertaa ollut kunnolla Lapissa, ja maisemat ovat kyllä tehneet vaikutuksen. Jotenkin siellä on niin ihanan karua ja kaunista.

      Poista
  4. Totaaa...mistä täältä sai ostaa niitä poromagneetteja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oikeasti ole mitään tietoa mistään poromagneeteista!

      Poista
  5. Varmasti oli hieno Juhannus!
    Tein kesäkalakamppanjasi innoittamana aasialaistyyppistä kalaa (menaisten ohje) säyneestä. Tuli syötyä, mutta ei tullut hittiä. Jotenkin liian pehmeä rakenne, ja mausteliemessä liina vähän hapokkuutta. Vielä on pakastimessa pari säynävää, joten katsotaan saanko aikaiseksi jotain mainittavampaa. Säyneessä on se hyvä puoli, että ainakin tulee syötyä hitaasti, kun ruotoloita löytyy aika paljon :) Graavina kuulemma hyvää. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että on superhelppo suomustettava.

    VastaaPoista