torstai 16. kesäkuuta 2016

RISTIÄISTEN KESÄINEN BUFFETPÖYTÄ


Pieni Sintti Monosemme sai oikean nimen, ja ristiäispöytään katettiin kesäinen kattaus.

Meillä juhlittiin kesäkuun alussa uuden perheenjäsenemme ristiäisiä. Sintti-nimi tuntuu olevan yllättävän tiukassa, ja pienokaisen kutsuminen uudella nimellä haastavaa. Eiköhän  nimi kuitenkin omaksuta rippijuhliin mennessä.

Tarjolla olisi ollut useampaakin sorttia. :) Kuva: Ville Henriksson
Suurin osa ristiäisvieraista saapui pidemmän matkan takaa, joten kokosimme juhlapöytään alkukesään sopivaa ruokaisampaa syötävää. Suunnittelimme tarjottavat niin, että kaiken voi tehdä etukäteen valmiiksi. Juhlapäivälle piti jäädä vain kakkujen koristelu, lohen savustaminen ja perunoiden höyrytys. Todellisuudessa sekä juhlapäivää edeltävänä päivänä että juhlapäivän aamuna oli tuhoton kiire, ja ainakin kolmannes suunnitelluista asioista jäi tekemättä.     Ensimmäiset vieraatkin tuli otettua vastaan papiljotit päässä. Kiitos Apupojan vanhempien, sentään nurkissa ei vilistänyt villakoiria tai hampaissa narskunut multa. 

SINTTI MONOSEN KESÄINEN RISTIÄISMENU

Uusia perunoita
Vihersalaattia
Tomaatti-mozzarellasalaattia & pestoa
Savustettua lohta
Paahtopaistia
Piparjuurifraichea

Maalaisleipää
Voita


Suolaisten lisäksi pöytään katettiin myös kattaus makeita sortimentteja. Niistä lisää myöhemmin, sillä kakkupöydästä ehdin juhlien tuoksinnassa jopa napata muutaman kuvan. 


6 kommenttia:

  1. Onnea pienelle nimen saajalle

    VastaaPoista
  2. Onnea kasteen johdosta! Ihanat ja tyylikkäät tarjoilut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli olevinaan helppoa ja nopeaa, mutta kyllä näidenkin tekemisessä sai vähän huhkia ja kiire tuli 😊

      Poista
  3. Ihanaa Riikka. Juhlat mun makuun! Ja näköjään myös tyylillä ( puolet jää tekemättä ja vieraat on parhaillaan vastaaanotettu pelkkä essu sukkahousujen päällä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Mulla oli onneksi sentään housut jalassa! 😂😂 Mun to do -listan viimeisenä kohtana on joka kerta kynsien lakkaaminen – toiveajattelua, että se muka onnistuisi :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...