Sisällön tarjoaa Blogger.

RAPARPERIPAISTOS

HELPPO HERKKU VAIKKAPA SILMÄT UMMESSA


Raparperit ovat alkukesästä parhaimmillaan. Nappaa kasvimaalta, torilta tai kaupan vihanneshyllystä nippu raparperinvarsia ja pyöräytä englantilaistyyppinen raparpericrumble. Helppo, muruseoksella viimeistelty raparperipaistos syntyy todistetusti vaikkapa vauva-arjen keskellä silmät puoliummessa. 




Täällä on nautittu vauvantuoksuisesta elosta, ja blogi on jäänyt aivan heitteille. Pikkuhiljaa rutiinit alkavat löytyä, ja pidentyneiden yöunien myötä pääkopassanikin on taas havaittavissa jonkinasteista aivotoimintaa. Jospa siitä saisi kanavoitua osan blogin päivittämiseen. :)

Vauva-arjesta huolimatta meillä on syöty hyvin, joskin keittiössä ja grillissä on syntynyt lähinnä helppoja ja nopeita ruokia. Alkukesän raparperisadosta innostuneena olen pyöräyttänyt useamman kerran jälkiruoaksi englantilaistyyppisen raparpericrumblen – eli muruseoksella päällystetyn raparperipaistoksen. Paistos on niin helppo valmistaa, että se syntyy todistetusti myös silmät puoliummessa.




Erityisen hyvä raparperipaistoksesta tuli kun lisäsin raparperin kaveriksi tuoreita mansikoita. Ne kannattaa lisätä vasta samaan aikaan muruseoksen kanssa. Lämmin paistos kannattaa puolestaan nauttia vaniljajäätelön kera. 

Intiaanisokeri antaa paistokselle kinuskimaisen maun. Aivan yhtä hyvin voit käyttää myös fariini- tai muscovadosokeria tai korvata tumman sokerin tavallisella sokerilla. 

RAPERPERIPAISTOS (kuudelle)
  • 1,5 litraa raparperipaloja 
  • (0,5 litraa mansikoita)
  • 1 dl intiaanisokeria
  • 1,5 dl sokeria

Muruseos:
  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl kaurahiutaleita

Tarjoiluun: 
  • vaniljajäätelöä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. 

Levitä raparperipalat uunivuokaan. Ripottele päälle sokerit ja sekoita.  Kypsennä uunissa 15 minuuttia. 

Valmista muruseos: Kuutioi kylmä voi ja nypi kuivat aineet voin kanssa murumaiseksi seokseksi. Laita muruseos jääkaappiin siksi aikaa kunnes raparperit ovat uunissa. 

Ota uunivuoka pois uunista ja lisää halutessasi vuokaan halkaistut mansikat. Ripottele päälle muruseos ja paista uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes muruseos on saanut hieman väriä. 

Tarjoa paistos vaniljajäätelön kera. 



3 kommenttia

  1. Pari vuotta jo pitänyt kokeilla crumblea raparperista ja mansikoista, aina unohtunut. Kiitos reseptisi asia muistui, ja ohjekin oli kohdillaan. Yksi virhe reseptissä tosin on. Syötiin miehen kanssa kaksin tätä tänään yli puoli vuokaa, joten mitenkään ei voi tämä olla annos kuudelle!! ;) Hyvää vauvakesää!

    VastaaPoista
  2. Casino Apps in Mississippi - JCM Hub
    You've probably heard of slots, table games, and blackjack in 김해 출장안마 Mississippi. 평택 출장마사지 What is it 대구광역 출장샵 about? These 나주 출장안마 casino games are so popular 의왕 출장샵 you never have to look any further

    VastaaPoista