Sisällön tarjoaa Blogger.

PULLA UUNISTA ULOS


Pulla eli nisu eli vehnänen on vehnäjauhoista, kananmunista, sokerista, maidosta tai vedestä, suolasta ja voista valmistettu leivinhiivalla kohotettu makea leivonnainen.* Tai sitten se on suloinen pieni Sintti Mononen. 


Viimeaikaiselle blogihiljaisuudelle on hyvä syy: ruokakuntamme on kasvanut yhdellä pienellä ja suloisella jäsenellä, ja päivät ovat kuluneet Sintti Monoseksi kutsutun tulokkaan ehdoilla. Yhteisen taipaleen varrella on jo käynyt selväksi, että Sintti on ainakin yhdessä asiassa tullut vanhempiinsa: ruoka maistuu – jopa ähkyksi asti. 


Äitiysvapaalla ennen Sintin syntymää minulle ei iskenyt tyypillistä puunaus- tai jynssäysviettiä. Sen sijaan meillä ovat jauhot pöllynneet. Erityisesti pullataikinoita pykäsin useammin kuin koskaan aiemmin. Pullat ovat olleet uunissa siis sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. Pakastin pursuilee puusteja siihen malliin, että vieraat ovat tervetulleita tutustumaan uuteen pieneen tulokkaaseen. 

* Lähde: Wikipedia


KORVAPUUSTIT
  • 5 dl (täys)maitoa
  • 50 g tuorehiivaa
  • 1 kananmuna
  • 1,5 dl sokeria
  • 1–2 rkl kardemummaa
  • noin 14 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 150 g huoneenlämpöistä voita


Lisäksi: 
  • noin 100 g huoneenlämpöistä voita
  • sokeria
  • kanelia
  • 1 kananmuna voiteluun
  • ripaus suolaa
  • raesokeria
Murenna hiiva kädenlämpöisen maidon joukkoon. Lisää kananmuna, sokeri ja kardemumma. Lisää vehnäjauhoja vähitellen. Käytä aluksi apuna puukapustaa, sitten nyrkkejä tai yleiskonetta. Alusta taikinaa yhteensä kymmenkunta minuuttia. Lisää vaivaamisen loppuvaiheessa voi ja suola. Malta jättää taikina tarpeeksi pehmeäksi. 

Peitä taikinakulho vaikkapa puhtaalla suihkumyssyllä ja leivinliinalla. Kohota vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. 

Kumoa taikina kevyesti jauhoitetulle leivinlaudalle tai pöydälle. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli taikina noin 40 x 60 -senttiseksi levyksi. Sivele levy voilla, ripottele päälle sokeria ja kanelia. Rullaa löysähköksi rullaksi ja leikkaa vinottain paloiksi. Nosta palat leivinpaperilla päällystetylle uunipellille kapea pää pystyyn nostettuna ja paina taikina peukaloilla pullan päältä. 

Peitä pullat leivinliinalla ja kohota niitä vielä noin 45 minuuttia. 

Voitele kananmunalla (lisää munan sekaan ripaus suolaa, jotta se levittyy tasaisesti) ja ripottele pullien päälle raesokeria. 

Paista pullia 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. 

29 kommenttia

  1. Mä olin ihan hämmentynyt kun näin telkasta sinut ja kasvaneen vatsan. Tätä uutista on odotettu :) onnea ja pullantuoksuista vauva-arkea! T:Tuua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se kuvakulma oli ehkä pahin mahdollinen. :D Kiitos!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Johanna, täällä ihastellaan suloista vauvaamme!! :)

      Poista
  3. Oi ihanaa, onnittelut! :)

    VastaaPoista
  4. Hurjasti onnea!! Ja upeita puusteja :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, onnea koko perheelle! Ja hyviä pullahetkiä :)

    VastaaPoista
  6. Onnea hurjasti teille ja Sintille! <3 Voi, tulispa itsellekin leipomisvietti tällä viimeisellä kolmanneksella. Toistaiseksi on ollut näkyvissä vain KonMarin vaikutukset, mutta eihän niillä vauvaa katsomaan tulevia kestitä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No viimeistään sitten äitiysvapaalla, erityisesti jos menee ohi lasketusta ajasta, alkaa kummasti leipotuttaa. :) Vauvan myötä tulee väistämättä kaikkea uutta roinaa taloon, joten varmasti ihan hyvä vähän konmaritella ennen uuden tyypin saapumista. :)

      Poista
  7. Onnea parhaasta pullasta ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tossa kyllä vähän pykäämistä ja vaivaamistakin. Kiitos Nanna <3

      Poista
  8. Voi mikä mukava uutinen! Paljon onnea tulokkaan johdosta:)

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos! Olo on kovin onnekas ja onnellinen! :)

      Poista
  10. Onnea pikkuisesta!! Nauti, kestä, siedä, helli, jaksa, iloitse! Ja pian se on taapero, erimurkku ja nuori aikuinen1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, kohta hän menee jo kouluun... nyyyh! :D

      Poista
  11. Onnea koko perheelle, elätte ihmeellistä aikaa!

    VastaaPoista
  12. Onnea, onnea, onnea! :)

    VastaaPoista
  13. Onnea perheenlisäyksestä ja kiitos kivasta blogista. Blogiisi nimi sopisi minulle, kun crohnintautia sairastavansa aina on vatsa sekaisin... ;)

    VastaaPoista
  14. Hups, tabletti muutti sanoja! :)

    VastaaPoista