keskiviikko 16. joulukuuta 2015

LUUKKU 16: SUKLAINEN LUUMUKÄÄRETORTTU


Suklaa ja luumu kuuluvat jouluun. Yhdessä niistä syntyy herkullinen suklainen kääretorttu, joka koristellaan paperisia lumihiutaleita hyödyntämällä. 


Lumihiutaleiden alle verhoilussa kääretortussa maistuu joulu. Suklainen torttu sai sisäänsä konjakilla maustetun luumuisen täytteen sekä rouhittua tummaa suklaata. 

Keitin luumuhillon kuivatuista luumuista, mutta aivan yhtä hyvin voit oikoa ja lusikoida täytteen sekaan purkillisen kaupan valmista luumusosetta. Vielä helpommalla pääsee nappaamalla kaupan kylmähyllystä pari purkkia valmiiksi maustettua luumurahkaa ja käyttämällä sitä tortun täytteenä. 



Helppo koristelu syntyy paperisten lumitähtien ja tomusokerin avulla. Leikkaa paperista pieniä lumihiutaleita, paina hiutaleet varovasti tortun pintaan kiinni (pidä tarvittaessa sormin kiinni) ja sihtaa pinnalle tomusokeria. Vaalean leipomuksen päälle voi puolestaan sihdata tummaa kaakaojauhetta. 

SUKLAINEN LUUMUKÄÄRETORTTU


KÄÄRETORTTUPOHJA 
  • 4 kananmunaa
  • 1,5 dl hienoa sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 1,5 tl leivinjauhetta

Lämmitä uuni 200 asteeseen. 

Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. 

Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahdon sekaan varovasti esim. nuolijalla sekoittaen. 

Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. 

Paista uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. 

Levitä toinen leivinpaperi tällä välin pöytätasolle ja sokeroi se. Ota pohja uunista ja kumoa pohja sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi varovasti ja anna pohjan jäähtyä. 

SUKLAINEN LUUMUTÄYTE

luumuhillo:  (vaihtoehtoisesti voit käyttää purkillisen kaupan valmista luumuhilloa)
  • 250 g kuivattuja luumuja
  • 0,5 dl sokeria
  • 1,5 dl vettä
  • 1 kanelitanko 
  • 1 tl vaniljasokeria (tai ripaus vaniljajauhetta)

  • 1 liivatelehti
  • 0,5 dl konjakkia
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 prk (200 g) maitorahkaa
  • 30 g tummaa suklaata

  • Koristeluun tomusokeria


Valmista ensin luumuhillo. Sekoita luumut, sokeri, vesi, kanelitanko sekä vaniljasokeri kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen noin vartin verran tai kunnes luumut ovat pehmenneet. Aja seos tasaiseksi sauvasekoittimella. Anna hillon jäähtyä. 

Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen noin kymmeneksi minuutiksi. 
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita maitorahka vaahdon sekaan. 

Kuumenna konjakkitilkka kiehuvaksi. Purista liivatelehdestä neste pois ja liuota se kuumaan konjakkiin. Kaada seos ohuena norona kerma-rahkaseoksen sekaan samalla sekoittaen. Lisää lopuksi myös luumuhillo ja sekoita täyte tasaiseksi. 

Levitä täyte jäähtyneen kääretorttupohjan päälle. Rouhi päälle suklaata ja rullaa torttu tiukaksi rullaksi. Kääri rulla leivinpaperiin sekä folioon ja anna tortun jähmettyä ja maustua jääkaapissa vähintään kaksi tuntia. 


Helppo koristelu syntyy askartelemalla paperista lumihiutaleita ja sihtaamalla kääretortun päälle tomusokerilla lumihiutalekuviot. 





4 kommenttia:

  1. Jos joku kolkuttelee pian teidän ovella, se on luultavasti kääretorttua vailla oleva herra Kokki täältä meiltä :D

    Oikeasti, en edes uskalla näyttää kuvia miehelle. Tiedän tasan kommentin: "Voitko tehdä tuommosen huomenna?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitat siis herra Kokin hommiin. :D

      Poista
  2. Oi, herkullinen kääretorttu. Minäkin ajattelin jtn luumuista tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumu ja konjakki sopivat kyllä tosi hyvin yhteen, samoin kuin luumu ja joulu. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...