Sisällön tarjoaa Blogger.

JOULULEIPÄ

LUUKKU 15:
Vaikken yleensä ole makeiden hedelmä- ja pähkinäleipien suuri ystävä, päätin sujauttaa sattumia maalaisleivän sisään. Kuivatuilla karpaloilla ja pähkinöillä maustettu rapeakuorinen leipä maistuu oivalliselta kinkkusiivu yllään. 



Uuden keittiön ja höyryuunin myötä olemme taas innostuneet leivän leipomisesta ja juurista. Useamman kuukauden ajan olemme kantaneet kaupasta leipänyssäköiden sijaan kilokaupalla jauhopussukoita, jotka ovat keittiössä muuttaneet muotoaan ruis- ja maalaisleiviksi. 

Leivän leipomisen kenties mielenkiintoisin puoli on sen haastavuus. Juuri kun kuvittelee löytäneensä täydellisen leivän salat, tulee uunista ulos huonosti leikkaantuva tai pellille levähtänyt leipänen. Toisaalta silloin tällöin uunista putkahtaa ulos täydellisen rapeakuorinen ja sisältä kuplille kohonnut leipä. Ja juuri se tekee juurileivän leipomisesta niin palkitsevaa. 

Jouluisen maalaisleivän taikinaan sujahti kuivattuja karpaloita sekä rouhittuja hasselpähkinöitä. Uunituoreen leivän päälle sipaisin kerroksen voita ja taittelin siivun nokipalvia. Täytyy leipoa vastaava leipä vielä uudemmankin kerran, sillä uskon sen sopivan loistavasti yön huikopalaksi joulukinkkusiivun alle. 

JOULUINEN MAALAISLEIPÄ (1 leipä)

  • 220 g juurta*
  • 275 g vettä
  • 45 g riihiruisjauhoja
  • 285 g vehnäjauhoja 
  • 100 g täysjyväspelttijauhoja (voit korvata vehnäjauhoilla)
  • 6 g suolaa
  • 1,5 dl hasselpähkinöitä
  • 1 dl kuivattuja karpaloita

* Kyseisessä leivässä käytetty 120 g ruishapanjuurta ja 100 g vehnähapanjuurta


Mittaa tehosekoittimen kulhoon juuri, vesi ja jauhot. Vaivaa tehosekoittimen pienimmällä teholla 13 minuuttia. 

Lisää suola ja jatka vaivaamista hieman suuremmalla nopeudella 5 minuuttia. 
Öljyä kannellinen leivontakulho ja nosta taikina kulhoon kohoamaan. Voit myös peittää kulhon kelmulla. 

Anna taikinan kohota jääkaapissa esim. yön yli, 8–15 tuntia. 

Rouhi kokonaiset hasselpähkinät pienemmiksi. Leivo pähkinät ja karpalot taikinan sekaan. 

Jauhota nostatuskori huolellisesti. Korin sijaan voit nostattaa leivän myös kulhossa, joka on vuorattu jauhotetulla leivinliinalla. Peitä leipä puhtaalla, kertakäyttöisellä suihkumyssyllä tai kelmulla. 

Nostata leipää jääkaapissa vielä noin 10 tuntia ja tämän jälkeen huoneenlämmössä 2 tuntia. 

Leivän paistaminen höyryuunissa

Lämmitä höyryuuni mahdollisimman kuumaksi. Laita uunipelti kuumenemaan uuniin. Meillä uuni lämpenee yhdistelmähöyrytilassa 230 asteeseen. Käytä paiston aikana mahdollisimman suurta höyryn määrää.

Kumoa leipä leivinpaperin päälle pellille ja viillä leipään terävällä veitsellä muutama viilto.

Paista leipää 230 asteessa 8 minuuttia.

Laske lämpötilaa 200 asteeseen ja jatka paistamista 50 minuuttia tai kunnes leivän sisälämpötila on 98 astetta. 

Jäähdytä leipä ritilän päällä. 

Leivän paistaminen tavallisessa sähköuunissa: 

Lämmitä uuni  250 asteeseen. Laita myös uunipelti uuniin kuumenemaan.

Kumoa leipä uunipellille leivinpaperin päälle ja viillä leipään terävällä veitsellä muutama viilto.

Laita leipä uuniin ja kaada uunin pohjalle noin desilitra vettä. 

Paista leipää 5 minuuttia. Alenna uunin lämpötila 200 asteeseen ja jatka leivän paistamista noin 45–50 minuuttia tai kunnes leivän sisälämpötila on 98 astetta. 


Jäähdytä leipä ritilän päällä.


5 kommenttia

  1. Ruishapanjuurta? Vehnähapanjuurta?

    Oletko jossakin yhteydessä avannut nämä juuren tekemisen salat? Minulle ainakin vielä ihan hebreaa, mutta oppimiseen olisi kova into.

    - Elma -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elma,

      <a href="http://vatsasekaisinkilinkolin.blogspot.fi/2013/12/luukku-15-juurikin-on-sopiva-joululahja.html
      " target="_blank”>Täältä löydät ohjeen ruisjuuren valmistamiseen.</a> Lisätietoa juuresta (juurta jaksain) löytyy esim. jo kuopatusta Jauhot Suussa -blogista.

      Poista
    2. Äh, linkkikoodi ei nyt jostain syystä toimi, löytyy copy-pasteamalla täältä:

      http://vatsasekaisinkilinkolin.blogspot.fi/2013/12/luukku-15-juurikin-on-sopiva-joululahja.html

      Poista
  2. Satunnainen vierailija16 joulukuuta, 2015

    Onpa aivan ihanan näköistä. Ruisjuurta löytyy jääkaapista, mutta vehnäjuurta voisi tehdä ja kokeilla tätä.

    VastaaPoista
  3. Hyvä leipä!

    VastaaPoista