tiistai 21. heinäkuuta 2015

KOTIINPALAAJAN NOPEA PESTOPASTA


Nopea pestopasta pelastaa kurnivan nälän, ja tykötarpeet voi napata mukaansa vaikkapa lentokentältä. 


Palasimme viikko sitten kotiin kesälomareissulta croissantien ja patonkien parista. Tällä kertaa ei haitannut, vaikka reissaajia odotti jääkaapissa vain valo, sillä olin edellisenä päivänä käynyt kaupassa ja ostanut sapuskat valmiiksi – virtuaalisesti nimittäin. Paluulentomme laskeuduttua Helsinki-Vantaalle, poikkesimme saapumisaulan Alepalla nappaamassa tilaamani ostokset mukaan. Ei tarvinnut tuumailla nälkäisenä hyllyjen välissä, mitä ruokaa sitä laittaisi tai odotella kassajonossa –  sen kuin näppäili koodin Alepan Kauppakassi-palvelun noutopisteen pömpeliin ja suuntasi kotia  kohti ruokaa laittamaan. 

Erityisen kätevä lentokentän noutopiste on, mikäli kodin lähellä ei ole kauppaa tai saapuu lennolta myöhään, ja jääkaappi ammottaa kotona tyhjänä. Omaan kauppakassiin voi klikkailla niin pienen iltapalan tai aamiaisen tykötarpeet kuin suuremmankin satsin ruoka- ja päivittäistavaraostoksia. Harvoin sitä nimittäin jaksaa reissusta tullessa suunnata ensimmäisenä ruokaostoksille, ja monesti se ei ole edes mahdollista. 

Alepan Kauppakassi-palvelun käyttäminen on helppoa – vaikkapa Pariisista käsin. Klikkaa tuotteet ostoskoriin ja nouda Helsinki–Vantaalta.




Alepan Kauppakassi-palvelu toimii pääkaupunkiseudulla. Voit tilata ostokset myös kotiin tai voit noutaa ne myymälästä esimerkiksi työpäivän päätteeksi. Palvelu sopii erityisesti niille, jotka eivät pidä kaupassa vaeltelemisesta tai ovat persoja heräteostoksille. 

Itse klikkailin ostoskoriin luottoruoan eli pestopastan reseptin – sen ainesosat osaan listata vaikkapa unissani. Mikäli ostosten rustaaminen virtuaalisesti reissusta (tai muuten vain tietokoneelta) käsin tuntuu vaikealta, löytyy Alepan Kauppakassi-sivustolta myös liuta valmiita reseptejä (myös minun pestopastani), ja reseptin tykötarpeet voi kätevästi lisätä suoraan ostoskoriin. Palvelun käyttäminen ei varmasti jää omalta osaltani ensimmäiseen kertaan. 



PESTOPASTA (neljälle)

  • 400–500 g pastaa 
  • suolaa keitinveteen

  • 1/2 dl auringonkukansiemeniä 
  • 1 valkosipulinkynsi 1
  •  litra basilikanlehtiä 
  • 1/2 dl rypsiöljyä 
  • 1/4 dl oliiviöljyä 
  • 2 rkl sitruunamehua 
  • 30 g parmesaanijuustoa 
  • suolaa ja mustapippuria 
  • 1 rasia (250 g) kirsikkatomaatteja

Keitä pasta suolatussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Mittaa auringonkukansiemenet, silputtu valkosipulinkynsi, basilikanlehdet, öljyt sekä sitruunamehu kapeaan ja korkeaan kulhoon. Surauta sauvasekoittimella pestoksi. Lisää tarvittaessa öljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Raasta parmesaanijuusto ja lisää se peston sekaan. 


Valuta pasta ja sekoita pestokastike pastan sekaan. Viimeistele annos halkaistuilla kirsikkatomaateilla. 

Yhteistyössä Alepa Kauppakassi



3 kommenttia:

  1. Todella kätevä idea tämä reissun viimeisenä päivänä tilaaminen. Iso kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Ihana pesto-ohje! Ja sellanen pehmeämpi lasku arkeen :) Syksymmällä kiire johtaa mulla ainakin jo usein siihen, että lusikoin pestoa jostain valmispurkista... :/

    VastaaPoista
  3. Loistava palvelu, vaikka se ei täällä "vielä yhden etapin päässä" asuvia reissareita helpotakaan.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...