keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

OUT OF OFFICE



Yksi sana: loma. Määränpäässä skoolataan caipirinhalla. #FIFAWC2014



perjantai 13. kesäkuuta 2014

VIIKONLOPUN MENOVINKKI: TASTE OF HELSINKI


Taste of Helsinki on festari meikäläisen makuun. Ruokakarnevaali polkaistiin käyntiin torstaina ja järjestetään Helsingin Kansalaistorin puistossa, Musiikkitalon takana. Hulinat kestävät sunnuntaihin saakka, ja mukana olevat 11 huippuravintolaa pitävät huolen, ettei yksikään Kansalaistorille löytävä massu jää nälkäiseksi. Suuntaa siis Kansalaistorin puistikkoon, mikäli viikonloppu on suunnitelmia vailla ja menojalkaa vipattaa.

Smakbyn kalatartar, rapuja ja siianmätiä. Takana pitkään kypsytettyä
ahvenanmaalaista lammasta.

Mukana olevat ravintolat tarjoilevat annoksia kukkaroystävälliseen 5–6 euron (tai markan, sillä festarivaluuttana toimivat muoviset markat) hintaan. Pääsymaksusta (17 €, portilta 23 €) huolimatta Taste of Helsingissä syö ja juo himpun verran huippuravintolailtaa edullisemmin. 

Vuosi sitten onnistuimme syömään Apupojan kanssa yhden illan aika 27 annosta kahteen pekkaan. Torstain illalliskattauksessa emme kyenneet ihan yhtä hyvään suoritukseen, vaikka jätin lounaankin väliin. 22 annoksen jälkeen elämä kuitenkin hymyili.

Postresin savulohisäilyke tarjoillaan säilykepurkista. Yksi suosikeistani.

Hehkutuksesta huolimatta Kaartin Hodari & Hummerin
hummeririsotto oli pienoinen pettymys.


Vihersimpukat & karkkipossu à la Farang.

Juuren graaviahven – illan kaunein annos.

Gastrobar Emon eskimo.
Tänä vuonna jätskijälkkärit olivat suosittuja. Kuvassa Demon Space cream.

Illan parhaimmistoa: Juuren kuttujugurttijäädyke, lakritsia, vadelmaa ja fenkolia.



sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

RAPARPERI–KOOKOSKAKKU


Keittiössämme eivät jauhot ole hetkeen pöllynneet, ja myös blogissa on ollut koko kevään hävettävän hiljaista. Päätin riuhtoa nipun raparperinvarsia puskasta ja pyöräyttää kakun. Jospa bloggaamiseenkin löytyisi kakkupalan avulla uutta puhtia.

Kesän ensimmäinen raparperikakku sai makuparikseen kookosta. Keralle sopii mascarponevaahto tai pallo vaniljajäätelöä. Miksei myös vaahdotettu kookoskerma.

Mikäli pakastin pursuilee vielä viime kauden satoa, voit huoletta vaihtaa raparperipalat puolukoihin.



RAPARPERI–KOOKOSKAKKU (halkaisijaltaan 18-senttiseen irtopohjavuokaan)

  • 1 muna 
  • 1 dl sokeria 
  • 75 g voita 
  • 2 dl vehnäjauhoa 
  • ½ dl kookoshiutaleita 
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl raastettua sitruunankuorta 
  • ½ tl kardemummaa 
  • ½ dl maitoa

  • ½ litraa raparperipaloja 
  • ½ dl sokeria

muruseos:
  • 25 g voita 
  • 1 dl kookoshiutaleita 
  • 1 rkl vehnäjauhoja 
  • 1 rkl sokeria 
  • 1 tl vaniljasokeria

Pilko raparperi ja laita palat sekä sokeri kattilaan. Anna raparpereiden pehmetä hieman.

Vaahdota muna ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja lisää se vaahdon sekaan.

Sekoita kuivat aineet (vehnäjauho, kookoshiutaleet, leivinjauhe, sitruunankuori ja kardemumma). Lisää kuiva-aineseos sekä maito vuorotelle taikinan sekaan.

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan. Lusikoi taikinan päälle pehmenneet raparperipalat.

Valmista muruseos. Sulata voi ja sekoita muut aineet voisulan sekaan. Lusikoi muruseos kakun päälle.

Paista kakkua 200-asteisen uunin alatasolla 30 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Voit kokeilla kypsyyttä cocktailtikulla.

Tarjoa jäähtyneenä mascarpone- tai kermavaahdon kera. 




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...