Sisällön tarjoaa Blogger.

KOUKUTTAVAT LEHTIKAALISIPSIT


Olen ymmärtänyt, että meitä ihmisiä on kahdenlaisia. On niin kutsuttuja sipsi-ihmisiä sekä niitä, jotka suhtautuvat sipseihin täysin välinpitämättömästi. Itse kuulun jälkimmäisiin. Kaupassa ei tule mieleenikään kurvata kassalle sipsihyllyn kautta, enkä ole ihan varma, olenko koskaan edes ostanut sipsipussia.


Terveellisempi ja hyvällä omallatunnolla popsittava sipsiherkku syntyy lehtikaalista. Näitä minäkään en voi vastustaa, vaan tunnistan itsessäni niin sanotun sipsikäden syndrooman, eli kerta toisensa jälkeen sipsikulholle hakeutuvan käden. Once you pop, you cant stop! Perunalastuvalmistajan iskulause pätee paremmin kuin hyvin lehtikaalisipseihin.

Lehtikaalisipsit tuovat hetkellisen helpotuksen, mikäli illallinen ottaa tovin valmistuakseen. Ainakin meillä illallisaikataulu pettää systemaattisesti aina vähintään tunnilla. Tällöin pienet makupalat taltuttavat pahimman nälkäkiukun ja auttavat selviytymään alkupalojen valmistumiseen asti.

Myös laadukkaaseen oliiviöljyyn kastettu leipäpala taltuttaa pahimman nälän ja pitää vieraat tyytyväisinä illallisen valmistumiseen asti. Rouhi öljyn sekaan suolaa ja pippuria.

Lehtikaalisipsien valmistaminen on helppoa. Pestyt ja kuivatut lehtikaalipalat pyöräytetään öljyssä, suolataan ja sujautetaan uuniin paistumaan. Sipseistä tulee oivia pelkän oliiviöljyn ja suolan yhdistelmällä, mutta valmiiksi maustetuilla öljyillä saa niihin lisämakua. 

Kuivaa pestyt lehtikaalit hyvin, jotta niistä tulee uunissa rapeita!

Sain testattavakseni Lanfranchin maustettuja öljyjä ja valmistin kolmen makuisia lehtikaalisipsejä. Maustoin ensimmäisen satsin Lanfranchin valkosipulilla maustetulla oliiviöljyllä, toisen basilikaöljyllä ja kolmannen chilillä maustetulla öljyllä. Pidin itse eniten basilikaöljyllä maustetuista sipseistä, vaikkakin myös varsin tujakat chilisipsit ovat koukuttavan hyviä!


Tykkäätkö sinä läträtä maustetuilla öljyillä? Jätä kommentti ja olet mukana Lanfranchin tuotepaketin arvonnassa. Arvonta suoritetaan sunnuntaina 23.11., ja kaikki kommentin jättäneet ovat mukana arvonnassa. Liitä kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, mikäli kommentoit anonyymina.

EDIT: Arvonta suoritettu ja voittajalle ilmoitettu onnenpotkusta! Kiitos kaikille kommentin rustanneille. 


LEHTIKAALISIPSIT (kolme pellillistä)

  • 200 g lehtikaalia 
  • loraus (noin 3 rkl) Lanfranchin basilikalla maustettua oliiviöljyä (tai muuta Lanfranchin maustettua öljyä) 
  • suolaa

Pese lehtikaalit huolella, sillä röpelöreunoihin jää helposti multaa. Kuivaa lehtikaalit huolella, jotta niistä tulee rapeita. Revi isot lehdet pienemmiksi ja poista puumaiset lehtiruodit.

Lorauta lehtikaalien päälle öljyä ja sekoita käsin.

Levitä uunipellille leivinpaperin päälle kerros lehtiä. Rouhi päälle suolaa.

Paista 150-asteisessa uunissa 15 minuuttia tai kunnes lehdet ovat rapeita ja saaneet hieman väriä.





Yhteistyössä Lanfranchi.

30 kommenttia

  1. Tänä syksynä meillä on syöty aivan tolkuttomasti lehtikaalisipsejä, sillä lehtikaalisato on ollut valtava. Eikä sissi ole ollut moksiskaan tulleesta ja menneestä (x4) talvesta. Tällä menolla sukulaiset saavat oman sadon lehtikaalisipsejä joululahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kuulostaa hyvältä! Teetkö ihan simppeleitä sipsejä vai maustatko ne jotenkin?

      Poista
    2. Todella hyviä:) omat lehtikaalini söi kaaliperhonen mutta onneksi saa kaupan hyllyltä ostettua:)

      Poista
    3. Mulla kävi samoin, mutta luin jostain, että vaikka kaaliperhoset hyökkäisivät, ei lehtikaalia kannata repiä maasta, sillä ne kasvavat vielä syksyllä kun ilmat ovat viilenneet ja kaaliperhosetkaan eivät enää vaivaa.

      Poista
    4. Kaaliperhoset ja -koit ovat olleet riesana meilläkin, tyhmiä tovereita. Tehokkain torjuntatapa kotiviljelmällä on nyppiä päivittäin/mahdollisimman usein toukon lehtien alapinnoilta pois. Se tepsii!

      Olen tehnyt vaikka minkämoisia sipsejä: merisuolattuja, yrttisuolattuja, chilisiä, mausteisia. Juustokumina sopii sipseihin mausteeksi hyvin!

      Poista
  2. Mun lehtikaalisato oli olematon - jostain syystä myös etanat (?) tykkäsi niistä kovin. Mutta lehtikaalisipsit on kyllä hyviä. Itsekään en mistään perunalastuista tykkää, mutta nämä koukuttaa kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös oma satoni popsittiin jo kesällä parempiin suihin, mutta syksyllä kelien kylmettyä ja kaalimatojen kuoltua pääsin minäkin lopulta apajille. :) Todellakin koukuttavia! :)

      Poista
  3. Lehtikaalisipsit ovat ihan parhaita! Lehtikaalit kannattaa pitää aika pitkään harson alla, niin etanat pysyvät varmemmin poissa. Tämän olen oppinut kantapään kautta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ovat! Mulla oli harsotkin, mutta penteleen kaalimadot luikertelivat niistä huolimatta popsimaan kaalit parempiin suihin. Ja vielä väitetään, että lehtikaali on naurettavan helppo viljeltävä... No onneksi saa kaupastakin :)

      Poista
    2. Sama. Vaikka laitoin harson _heti_ istutuksen yhteydessä, ei siitä ollut mitään apua ainakaan kaalikoita vastaan. Niillä oli vaan hyvät pippalot piilossa harson alla :)

      Poista
  4. Iiik, onpa nättejä sipsukoita! Muistan vieläkin miten yllättynyt ja ihastunut olin kun kokeilin näitä ekan kerran. Huippu keksintö! Ja kiva idea kokeilla mausteöljyjen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipsukka! Onpa hauska sana! :) Mausteöljyt sopivat näihin kyllä tosi hyvin, seuraavaksi taidan kokeilla tryffeliöljyä.

      Poista
  5. das sieht lecker aus!!! liebe grüße von angie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke Angie für deinen Kommentar! Viel Spass dass du meinen Blog gefunden hast. :)

      Poista
  6. Minä olen käyttänyt monesti sitruunaöljyä, pitääpä kokeilla myös basilikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin kokeilla sitruunaöljyä, se varmastikin raikastaa mukavasti lehtikaalin omaa makua. :)

      Poista
  7. En ole sipsi-ihmisiä ja lehtikaalisipsitkään eivät "sytyttäneet".
    Syön lehtikaalit muuten, mutta nyt on rusakko löytänyt kaalini. Onneksi on monta pussia kuivattua lehtikaalia rusakon saavuttamattomissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusakolla on siis herkkuapajat! Mihin käytät kuivattua lehtikaalia? :)

      Poista
  8. Mulla oli jäänyt jostain sellainen mielikuva, että näitä sipsiksi aikovia lehtikaalejakin pitäisi kuivattaa tyyliin yön yli, niin kuin niin monia muita kuivattavia asioita. Mutta 15 min! Pitää varmaan vihdoin kokeilla tätä ruokahittiä, kun se on kerran noin helppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vartti riittää hyvin! Ainakaan minulla ei taitaisi riittää kärsivällisyys yli yön valmistuviin sipseihin. :)

      Poista
  9. Sitruunaöljy on kovasti ollut mulla käytössä, täytyykin testailla noita muitakin makuja. Tosi kätevää kun ei välttämättä muita mausteita tarvitse lisäillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja ilmeisesti ainakin näissä Lanfranchin öljyissä maku tulee luonnollisista mauista. Ja voihan näitä makuöljyjä tehdä itsekin halutessaan. :)

      Poista
  10. Harvoin tulee öljyjä käytettyä. Mutta uunijuureksiin tulee esim aina laitettua. Itsekin olen maustanut ihan perus oliiviöjyä (muuta en yleensä käytäkään kuin oliiviöljyä, myös pellavansiemenöljy on suosikki) Mutta olisi tosi kiva testailla noita, vaikuttavat hyviltä! lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä Lanfranchin öljyissä on aika voimakkaat maut, esimerkiksi chiliöljyllä maustetut sipsit olivat varsin tujakoita, vaikken laittanut kuin pienen lorauksen öljyä. Eli tarvittaessa nämä toimivat tosiaan mausteiden tavoin, kuten Anna tuossa yllä kommentoi. :)

      Poista
  11. Aivan mahtava idea käyttää lehtikaalien valmistukseen erilaisia maustettuja öljyjä! Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla! Käytän maustettuja öljyjä, kuten sitruunaöljyä, simppelinä salaattivinaigrettena tai dippaan siihen leivänkannikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän tarkoitukseen maustetut öljyt kyllä sopivat tosi hyvin. Leivänkannikka + hyvä öljy on kyllä niin <3 <3.

      Poista
  12. Lanfranchin chiliöljy on käytössä - yllättävän tujua tavaraa! :) Lehtikaalisipseihin sitä ei ollakaan vielä kokeiltu, tulisuutta sipseihin on saatu srirachasta.

    VastaaPoista
  13. Ei ole tullut maustettuja öljyjä testattua, mutta mikä ettei. Käytän monesti rypsiöljyä salaatinkastikkeena, joten maustetut öljyt toimisivat siinä tarkoituksessa hyvin. Myös leivonnassa ja muussa ruuanlaitossa niitä voisi käyttää. Tuskin niitä kuitenkaan tulee noin vain ostettua, jos ei valmiiksi tiedä, mikä on hyvää. :) Olen vähän sellainen, että lisäilen mielelläni mausteet erikseen. Maustesekoituksiakaan en käytä.

    VastaaPoista
  14. Mausteöljyistä chilinen on jo käytössä, mutta muita olisi kiva kokeilla. ninavuolio@windowslive.com

    VastaaPoista
  15. Vau, täytyy ehdottomasti kokeilla. Taisin myöhästyä arvonnasta, mutta onneksi sipsejä voin kokeilla.

    VastaaPoista