Sisällön tarjoaa Blogger.

RICOTTAVOHVELIT & SIIRAPPIOMPUT


Vietimme viime viikonlopun remppaprojektimme parissa. Saimme työmaalla seiniä matalaksi sekä lihakset kipeiksi. Lauantaina nappasin uuden kodin pihapuusta pussillisen omenoita, jotka osoittautuivat kiinteiksi ja täydellisen happamiksi erilaisia leivonnaisia silmällä pitäen.


Remonttimaalle ei kannata suunnata tyhjin vatsoin tai eväittä – sen olen jo oppinut. Niinpä sunnuntai aloitettiin tuhdisti vohveliaamiaisella. Ricottajuusto tekee vohveleista ihanan pehmeitä, ja vaahterasiirapissa uitetut happamat omenat sopivat keralle paremmin kuin hyvin. 

RICOTTAVOHVELIT (5–6 kpl)
  • 2 munaa 
  • 150 g ricottajuustoa 
  • ¾ dl maitoa* 
  • ¾ dl vehnäjauhoja 
  • 1 tl leivinjauhetta 
  • ½ rkl sokeria 
  • ripaus suolaa 
  • 2 rkl sulatettua voita 
  • lisäksi voita paistamiseen

Erottele kanamunista valkuaiset ja keltuaiset. Sekoita ricotta, keltuaiset ja maito.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos ”märkien” aineiden sekaan.

Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi ja lusikoi muun taikinan sekaan. Lisää lopuksi sulatettu voi.

Paista vohvelit miedolla lämmöllä voissa. Nosta valmiit vohvelit ritilän päälle. Halutessasi voit pitää vohvelit lämpimänä 100-asteisessa uunissa.

*Belgialaisella vohveliraudalla paistettaessa kannattaa taikinasta tehdä jämäkkä, mikäli paistat vohvelit tavallisella raudalla, lisää maitoa hieman enemmän.

SIIRAPPIOMPUT
  • happamia omenoita 
  • nokare voita 
  • vaahterasiirappia 
  • (mausteita maun mukaan, esim. tähtianis, kaneli- tai vaniljatanko)

Lohko omenat sopiviksi suupaloiksi. Sulata kattilassa voi. Lisää omenat, siirappi sekä halutessasi tähtianis, pätkä kaneli- tai vaniljatankoa. Keitä kunnes omenat ovat pehmenneet hieman. Tarjoile lämpimänä vohvelien kanssa. 

17 kommenttia

  1. Näyttävät ja kuulostavat täydellisiltä! Oman pihan omenoita...nyt kyllä iski kateus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pihan luumut ne vasta hyviä ovatkin! :)

      Poista
  2. Ricottapannarit on ihania!
    Tsemppiä remppaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remppa etenee nyt omalla painollaan – hitaasti hyvää tulee, ja olen luvannut itselleni olla stressaamatta. :)

      Poista
  3. Taidan tietää mitä meillä syödään viikonloppuna aamupalaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedät, minne tulla omenavarkaisiin… ;)

      Poista
  4. Meidän omenapuu teki viime vuonna valtavan sadon, jota en remonttikiireissä ehtinyt hyödyntää. Tänä vuonna ei yhtään omenaa - onkohan se loukkaantunut jostain mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä vai viettääköhän vain välivuotta. Eli jos tarvitset syöntiapua, olen valmiina ;-)

    Mistä löysit belgialaisen vohveliraudan? Muistan, että linkkasit saksalaiseen (ehkä) verkkokauppaan, mutta en kuolemaksenikaan löydä linkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, ehkä se tosiaan viettää välivuotta. Uuden kodin pihapuihin tulee kuulemma satoa joka toinen vuosi. Aika pieniä ja rupisia suurin osa, mutta silti ne ilahduttavat kovin. :)

      Saksan Amazonista ostin, omani on tämä.

      Poista
  5. Mmm.. Näyttääpä hyvältä! Mun belgialainen on tällä hetkellä adoptoituna työkaverilla, mutta kunhan saan sen takaisin, pitää kokeilla näitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä kokeilen seuraavaksi kardemummalla maustettuja vohveleita, kiitos sinun :)

      Poista
  6. Ja minä, leivontatarvikekauppias olen aina himoinnut tuon vohveliraudan perään vaan en ole "uskaltanut" ostaa itselle kun en tiedä toimiiko. Eli siis ilmeisesti toimi hyvin.
    Onko semmonen kaasupolttimen päällä pidettävä?

    Ja siis niin herkun näkösiä että järjetön vohvelituska iski päälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin toimii. Omani on ihan sellainen töpseli seinään -mallinen kapistus, eli toimii ihan samalla tavalla kuin perusvohvelirautakin. :)

      Poista
  7. Onpa jälleen kerran kaunis kuva ja maukkaan kuulloinen resepti.

    VastaaPoista
  8. Nyt näyttää kyllä toooosi hyvältä! Sopii varmasti niin iloon kuin suruunkin syötäväksi ja mieli sen kuin kohenee. :)

    VastaaPoista
  9. The title of this blog post is something I've never heard of from blogs I've read. It's good to read your blog posts about the checklist for blogger containers. This is a real post I share with you which you can read How morse code works and still lives on in the digital age. Please refer to the article morse code.

    VastaaPoista