tiistai 24. joulukuuta 2013

LUUKKU 24: RIISIPUURO


Jouluaatto aloitetaan perinteisesti riisipuurolla. Puuron jälkeen voikin kellahtaa sohvalle odottelemaan joulurauhan julistusta.



Joulukalenterin viimeistä luukkua viedään. Näin aattoaamuna on toivottavasti itse kullakin suurimmat joulukiireet jo hoidettu, ja nyt voikin keskittyä olennaiseen, eli mukavaan yhdessäoloon sekä syömiseen.

Suosittelen aloittamaan aattoaamun isolla lautasellisella höyryävää riisipuuroa. Pitää nimittäin syödä hyvin, jotta jaksaa syödä hyvin. Äläkä unohda jemmata puuroon mantelia, sillä mantelin väitetään tuovan löytäjälleen onnea.

Blogi hiljenee joulukalenterin myötä pienelle joululomalle. Toivottelen omasta puolestani kaikille rauhallista, mukavaa ja ennen kaikkea herkullista joulua! Syökäähän hyvin!

Joulurauhan julistus suorana Suomen Turusta, televisiolähetys kello 11.55 Yle TV1 -kanavalla.



RIISIPUURO
  • 2 ½ dl puuroriisiä 
  • 2 ½ dl vettä 
  • 1 litra täysmaitoa 
  • nokare voita 
  • (suolaa) 
  • manteli  
  • päälle esimerkiksi kanelia ja sokeria

Kiehauta vesi paksupohjaisessa, hyvin lämpöä varaavassa, kattilassa tai vesihaudekattilassa. Lisää riisi ja keitä hiljakseen kunnes vesi on imeytynyt.

Kuumenna toisessa kattilassa maito koko ajan sekoittaen, jottei maito pala pohjaan. Lisää maito riisien joukkoon. (Maito on hyvä lisätä kiehuvana, jotta riisijyvät eivät lopeta kypsymistä.)

Anna puuron kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia, sekoita puuroa välillä, jottei se pala pohjaan. Peitä kattila kannella, sammuta levy ja hauduta puuro kypsäksi välillä sekoittaen.

Halutessasi lisää lopuksi voinokare sekä suolaa.

Jemmaa puuroon manteli ja tarjoa puuro esimerkiksi sokerin ja kanelin kera.


9 kommenttia:

  1. Täydellinen loppu joulukalenterille. Itseasiassa olen menossa seuraavaksi puuroa keittämään :)

    Rauhallista Joulua, Riikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! Toivottavasti joulusi oli tosi herkullinen! :)

      Poista
  2. Hei,
    sattumalta eksyin ensimmäisenä päivänä joulukalenteriisi, ja joulun odotus sujui mukavasti sitä seuratessa. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos ihanasta kommentistasi! Oikein hyvää tätä vuotta ja toivottavasti eksyt blogiini vielä monta uuttakin kertaa. :)

      Poista
  3. Tämä joulukalenteri oli tosi kiva, kiitos vatsasekaisin kilinkolin :)

    terkuin, http://vankokki.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tästä on ollut iloa! :)
      Kiva oli muuuten löytää myös sinun blogiisi.

      Poista
    2. Kiitos! Se on vielä aika uusi :)

      Poista
  4. Hei! Minäkin tykkäsin kovasti joulukalenteristasi...ensin ihastuin blogisi ulkonäköön, sitten juttuihin. KIITOS, jään seuraamaan. Tuosta ulkonäköjutusta olisin kysynyt että miten olet saanut tuon kalaleiman tehtyä? Ja laitettua joka kuvaan? Se on ihan nerokas; kaunis ja kätevä! Ja miten olet saanut laitettua nuo sivulinkit ilman että niihin tulee se bloggerin teksti mukaan. Olen iloinen jos kerkeät/ haluat vastata. Lämpimin terveisin Milli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Milli, kiitos kommentistasi! Lupaan, että blogiin tulee pian uusiakin juttuja. :)

      Kalaleiman olen ensin piirtänyt käsin, sitten tehnyt siitä photoshopissa tuollaisen vesileiman. Kuvat käsittelen pääsääntöisesti Photoshop Lightroomissa, joten olen tallentanut sinne tuon vesileiman. Vesileima "tulostuu" haluamiini kuviin eksportatessani kuvat koneelle.

      En ihan ymmärtänyt, mitä tarkoitit sivulinkeillä – tarkennatko, niin yritän vastata. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...