Sisällön tarjoaa Blogger.

KESÄN TYTTÖ MÄ OON


Pienenä koululaisena en päässyt jakamaan luokkatovereilleni synttärikarkkeja, eivätkä samaiset toverit veisanneet minulle onnittelulaulua, sillä olen syntynyt keskellä kesälomaa. Kunnon kesäjuhlat sentään sain.



Kymmenenteen ikävuoteeni asti syntymäpäiviäni vietettiin varsin suureellisesti. Äitini teki eräänäkin vuonna neljänkymmenen munan synttärikakun, ja kerran juhlapäivääni vietettiin lisäksi viiden litran muurinpohjalettutaikinan voimin. Omissa mielikuvissani syntymäpäivänäni paistaa aina aurinko, ja minä kirmaan paljasjaloin kesäleningissä pihaa ympäri. Juhlapäivinä sain myös kunnian toimia pallotyttönä ja noutaa hutipalloja pellosta, sillä synttäreihini liittyi aina tärkeänä osana myös tennisturnaus. Näin jälkikäteen ymmärrän hyvin, että täyttäessäni yksitoista, juhlittiin syntymäpäiviäni ihan vain perhepiirissä.

Kolmenkymmenen ikävuoden uhkaavasti lähestyessä, itse kukaan ei kokene tarvetta tehdä syntymäpäivistään suurta numeroa. Sen sijaan muurinpohjalettukestit ovat, ainakin itselleni, edelleen yksi kesän kohokohdista. Parhaimmat muurinpohjaletut ovat paperinohuita, pitsireunaisia, voissa paistettuja ja maistuvat taivaallisilta tuoreiden metsämarjojen kanssa.



MUURINPOHJALETUT (noin 20 suurta lettua)


  • 1 litra (vanhanajan) täysmaitoa 
  • 4 munaa 
  • ½ tl suolaa 
  • 2 dl (täysjyvä)ohrajauhoja 
  • 4 dl vehnäjauhoja 
  • 50 g voita sulatettuna

  • lisäksi voita paistamiseen

Sekoita kaikki taikinan ainekset tasaiseksi. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Paista muurinpohjapannulla mahdollisimman ohuita lettuja.

Tarjoa tuoreiden marjojen tai marjahillon sekä kermavaahdon kera.

Avainsanat: Muurinpohjaletut resepti, lettutaikina resepti, lettutaikina ohje, muurikka lettutaikina

8 kommenttia

  1. Ää... Mulla oli suunnitelmissa pakottaa jälkeläinen veisaamaan sulle videolla, mutta autuaasti unohdin koko jutun. Eli onnea nyt jälkikäteen!

    VastaaPoista
  2. Näin äitinä arvostan sitä, että edes yksi lapsista on syntynyt kesällä. Kesäsynttärit kun ovat niin kovasti helpommat järjestää... :-) Onnea sinullekin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, omat synttärit olivat tosin jo pari viikkoa sitten. Toivottavasti teillä oli (/on) kivat kesäsynttärit. :)

      Poista
  3. Onnea synttäreiden johdosta,vähän jälkijunassa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael. Synttärini tosiaan olivat ja menivät jo jokin aika sitten. :)

      Poista
  4. Tämmöisen kesäsynttäriryhmän emo-olento tykkää kesäsynttäreistä - kakku on niin helppoa täyttää kun luonto pursuaa sitä, mitä laittaa sisälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Tekis mieli tehdä kunnon marjakakku ihan muutenkin vain. :)

      Poista