torstai 18. huhtikuuta 2013

MARENGIT


Näin nuukuusviikolla ei tohdi jättää käyttämättä leivonnasta ylitse jääneitä valkuaisia. Paristakin valkuaisesta syntyy pellillinen pieniä marenkiruusukkeita.



Marenkeja pitäisi olla aina purkillinen kaapissa. Silläkin uhalla, että sokerihammasta kolottaessa purkki saattaisi tyhjentyä vauhdilla. Marengeista saa nopean jälkiruoan tai loihdittua pikaista tarjottavaa yllätysvieraille. Helppoakin helpompi jälkiruoka syntyy marenkiruusukkeista, vaniljajäätelöstä ja tuoreista, vaikkakin tähän aikaan vuodesta muilta main tuoduista, mansikoista. Pientä luonnetta marenkeihin saa lisäämällä taikinan sekaan esimerkiksi murskattuja Turkinpippuri- tai Marianne-makeisia.

Marengit voi jättää sisältä ihanan sitkeiksi tai niiden voi antaa kuivua kokonaan, jolloin ne säilyvät pidemmänkin ajan kuivassa ja tiiviissä purkissa säilytettynä. Ruusukkeiden sijaan taikinan voi myös pursottaa levyksi, jolloin siitä saa gluteenittoman kakkupohjan.

MARENGIT (pellillinen pienehköjä ruusukkeita)
  • 2 kananmunan valkuaista 
  • 1 ¼ dl sokeria 
  • 1 tl perunajauhoa 
  • 1 tl sitruuna- tai limettimehua 
  • (2 rkl murskattuja Marianne- tai Turkinpippuri-makeisia)

 Laita uuni kuumenemaan 130 asteeseen.

Sekoita, mielellään huoneenlämpöiset, valkuaiset kevyeksi vaahdoksi ja lisää vatkauksen alkuvaiheessa valkuaisten sekaan puolet sokerista. Parhaiten vatkaaminen onnistuu yleiskoneella tai sähkövatkaimella. Teräskulho on muovikulhoa parempi, sillä muovisen kulhon pintaan jää helposti kerros rasvaa, joka heikentää valkuaisten vaahtoutumista.

Sekoita perunajauho lopun sokerin sekaan. Jatka marengin vatkaamista ja lisää sekaan sokeri-perunajauhoseos lusikallinen kerrallaan. Jatka vatkaamista kunnes marenki on paksua ja kiiltävää. Sekoita lopuksi nuolijalla sekoittaen taikinan sekaan sitruuna- tai limettimehu sekä mahdolliset murskatut makeiset.

Lusikoi taikina pursotinpussiin ja pursota uunipellille leivinpaperin päälle pieniä marenkiruusukkeita. Vaihtoehtoisesti voit nostaa lusikalla pellille marenkinokareita. Tai pursota taikinasta iso pyöreä levy, mikäli olet tekemässä kakkupohjaa.

Paista marenkeja uunin alatasolla noin 50 minuuttia, mikäli haluat sisältä hieman sitkeitä marenkeja, ja noin 70 minuuttia jos haluat marengeista täysin kuivia. Voit myös tunnin paistamisen jälkeen sammuttaa uunista virran ja antaa marenkien jäähtyä uunin jälkilämmössä. 



14 kommenttia:

  1. Hyvin nuukailtu! Noita kun katson, muistan taas, että pitäisi ostaa kunnon pursotin, kun vuosien luottopursottimeni on kadonnut kuin maannielemänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäisi ostaa kunnon pursotusvehkeet. Sellaiselle isolle pyöreälle tyllallekin olisi monesti tarvetta.

      Poista
  2. Minäkin haaveilen paremmista, metallityllista, minulla on vain niitä muovisia kertispussipakkausen mukana tulleita. Tiedän jo, ettei pidä tehdä kakkakääkäleeltä näyttäviä marenkeja, etenkin jos käyttää niissä suklaata, mutta sinun marenkisi näyttävät kauniilta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin yleensä pursottelen just niillä muovisilla, jotka tuntuu olevan yleensä ihan turhan pieniä. Nämä tein nyt Alpron viime viikon tilaisuudesta saadulla tyllalla, mutta pitäisi kyllä päästä ihan tyllakaupoille.

      Poista
  3. Sama juttu, mullakin on vaan niitä muovisia tyllia, aika leluja, mutta parempi kuin ei mitään!

    Onpas somia ruusukkeita! :)

    VastaaPoista
  4. Ja voisin kyllä ottaa jonkun pienen purostuskurssinkin. Pieni harjoitus ei olisi pahasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Näen aina ennen pursotustouhuihin ryhtymistä mielessäni täydellisen lopputuloksen, ja todellisuus ei aina i h a n yllä samalle tasolle...

      Poista
  5. ihan muistelen että valkuinen vaahdottuisi paremmin jääkylmänä ja koko muna lämpimänä.. saattaa olla kyllä että en kunnellut kunnolla koulussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitätkö ettet muka ole aina ollut tunnollinen eturivin oppilas?

      Poista
  6. Jotenkuten en ole päässyt marenkien makuun vaikka ne niin houkuttelevilta näyttävätkin.Mutta lapsena sen sijaan hovijälkkäri,jossa marenkeja on,oli suosikkejani.Nätit marengit teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen taas ihan menettänyt sydämeni pavloville ja muille marenkiluomuksille. :) Hovijälkkäriä täytyykin tehdä joskus. :)

      Poista
  7. Eräs leipuri komppailee Aleksia, mutta toisaalta ne vaahdottuu joka tapauksessa yleiskoneella niin helposti, että molempi parempi. Vaan tulinpa myös toteamaan, että todella kätevän kuuloinen ohje, marenkien tekemisestä tehdään monesti hankalan kuuloisia ohjeita, tämä jotenkin pakottaa kokeilemaan, vaikka eihän mulla mitään tarvetta marengeille pitänyt olla, paitsi se sokerihampaan krooninen kolotus.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...