Sisällön tarjoaa Blogger.

KEVÄTSEURANTAA – SITRUUNAMARENKITORTTU


Luonto-Liiton kevätseurannassa havainnoidaan kevään edistymistä eläin- ja kasvilajien avulla. Ruokaan keskittynyt city-ihminen voinee laskea sitruunaisten leipomusten ilmestymisen ruokalehtiin ja -blogeihin vähintään peipposten saapumiseen verrattavaksi keväthavainnoksi.

Tein viime viikolla useampaakin sitruunaista leipomusta ja jälkiruokaa pääsiäistä silmällä pitäen. Tekemäni sitruunakuivakakku oli syötävää, muttei kuitenkaan järin herkullista. Sitruunakerroskiisseli sen sijaan oli kamalinta, mitä olen pitkään aikaan maistanut. Näiden epäonnisten kokeilujeni jälkeen ajattelin olevan paikallaan leipoa jotakin entuudestaan tuttua, turvallista ja pomminvarmaa. Sidoin uuden essun ylleni ja pyöräytin sitruunamarenkitortun.  



Tortun makea marenkihuntu piilottaa alleen kerroksen kirpeää sitruunatahnaa. Torttu sopii mainiosti pääsiäisen kahvipöytään, ja sitä jaksaa syödä palasen tuhdimmankin aterian päätteeksi.

SITRUUNAMARENKITORTTU

Pohja:
  • 100 g voita 
  • 3 dl vehnäjauhoja 
  • 2 rkl sokeria 
  • 1 tl leivinjauhetta 
  • 1-2 rkl kylmää vettä

 Sitruunatahna:
  • 1 dl sitruunamehua (mehut 2-3 luomusitruunasta*) 
  • 1 ½ dl vettä 
  • kahden luomusitruunan* kuori raastettuna 
  • 1 ½ dl sokeria 
  • 3 rkl maissitärkkelystä 
  • 4 keltuaista 
  • 50 g voita 
  • 1 rkl vaniljasokeria

 Marenkikuorrute:
  • 4 valkuaista 
  • 1 ½ dl sokeria

Valmista ensin pohjataikina. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi sekaan kylmä, kuutioitu voi. Lisää lopuksi vesi ja vaivaa taikina nopeasti tasaiseksi. Muovaa taikinasta pallo, kiedo se kelmuun ja laita taikina jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Kauli tai painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Taikina riittää halkaisijaltaan 24-senttiseen vuokaan. Painele pohjaan haarukalla muutamia reikiä, peitä pohja leivinpaperilla ja esipaista pohjaa 180-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Valmista sitruunatahna. Mittaa kaikki tahnan ainekset kattilaan vaniljasokeria ja voita lukuun ottamatta. Kuumenna seosta varovasti, samaan aikaan vispilällä kevyesti vispaten, kunnes täyte sakenee ja kiehahtaa. Ota kattila pois liedeltä ja vatkaa sekaan paloiteltu voi sekä vaniljasokeri. 

Vatkaa valkuaiset kovaksi ja kuohkeaksi marengiksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan vatkauksen alkuvaiheessa.

Kaada sitruunatäyte kypsälle piiraspohjalle. Lusikoi tai pursota päälle valkuaisvaahto.

Kypsennä torttua 180-asteisessa uunnissa kymmenen minuuttia, minkä jälkeen alenna uunin lämpötila 150 asteeseen ja jatka kypsentämistä vielä toiset kymmenen minuuttia tai kunnes marenki on saanut hieman väriä.  

* Vaikket tavallisesti käyttäisikään luomutuotteita, kannattaa torttuun valita luomusitruunoita, sillä varsinkin niiden kuoren maku on tavallisia sitruunoita lempeämpi. 


Avainsanat: sitruunamarenkitorttu, sitruunamarenkipiiras, sitruunatorttu, marenki, sitruuna leivonnainen, helppo sitruunakakku, luomu sitruuna, mitä kahvin kanssa, helppo leivonnainen

19 kommenttia

  1. Sitruunareseptien tulva on kieltämättä kevään tulon merkki! Hienon näköinen kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onko siellä kokkailtu tai kokkaillaanko pääsiäiseksi jotakin sitruunaista?

      Poista
    2. Oih, meillä menee pääsiäinen aikalailla perinnekaavan mukaan, eikä siinä kaavassa sitruuna pääse loistamaan.
      Mutta muutoin tähän aikaan vuodesta sitruuna valtaa keittiömme...usein sivuroolissa, mutta toisinaan myös pääosassa sankarina :)

      Poista
    3. Mä olen pitkään ja uskollisesti ollut lime-fani, mutta viime aikoina olen kyllä alkanut fanittaa myös sitruunaa. :)

      Poista
  2. Sitruunapiirakoiden aika (on kyllä minulla aina)! En vaan osaa päättää, onko marengillinen vai marengiton, jossa on paksu, uunissa kypsennetty täyte, parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy häpeäkseni myöntää, etten ole tainnut edes tehdä sellaista marengitonta versiota. Just eilen kyllä sellaisen kuvaa ihastelin. :) Täytyy kokeilla kunhan tämä on ensin syöty.

      Poista
  3. Sitruunapiirakka kelpaa mihin vuodenaikaan tahansa, mutta kieltämättä se tulee "julkisuuteen" yleensä keväällä :-) Se on se keltainen väri ! Ja se pirteän kirpakka maku, joka herättää talvihorroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitrushedelmien satokausi taitaa muuten sijoittua alkuvuoteen – siinä ehkä perimmäinen syy, vaikka hyviä syitä ovat nuo kaikki luettelemasi. :)

      Poista
  4. Varma kevään merkki! Samanlainen torttu on minulla "postausvarastossa" viime keväältä. Silloin en vielä saanut onnistunutta versiota. Vähän taas tilailtiin tätä pääsiäiseksi miespuolisen pyynnöstä. Pitänee siis ottaa uusi yritys. Omasta sitruunatahnastani tuli uunin jäljiltä jotenkin kuivaa ja lohkeilevaa kuin autiomaa. Mistäköhän sekin mahtaa johtua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallista. Onkohan keltuaiset voineet jotenkin koakuloitua tahnanteon yhteydessä? Mulla oli muutes joskus muinoin tapana tehdä täntyyppistä piirakkaa marjoilla. Olin unohtanut sen ihan kokonaan. Ainakin vadelmilla ja vähän hapokkaiden marjojen yhdistelmällä toimi muistaakseni tosi hyvin.

      Poista
    2. Ja raparperillä! Sehän oli joskus ihan mun bravuuri. :)

      Poista
  5. Ihana torttu! Mulla on kolme sitruunaista jälkkäriä tyrkyllä pääsiäiseksi. En osaa päättää, teen varmaan kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teitkö kaikki kolme ja saammehan lukea niistä blogistasi? :)

      Poista
  6. Ah ja voih, mä rakastan sitruunatorttua marengilla! Hmm, vieläköhän ehtisi muuttaa illan jälkkärisuunnitelmia...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat! Ja tässä tortussa on sekin etu, että sen voi tehdä hyvin jo edellisenä päivänä. Oikeastaan niin se on parhaimmillaankin.

      Poista
  7. Kiitos tästä suussasulavasta herkusta (tai siis sen reseptistä), juuri pari tuntia sitten sitä makusteltiin pääsiäispöydässämme ylitsevuotavien kehujen kera :) Jäänkin seuraamaan muita kokkailujasi vesi kielellä. Munkin keittiössäni sitruuna on viime aikoina tuoksunut ja maistunut, mm. marokkolaishenkisessä sitruunakanassa! http://ruuhkavuosi.blogspot.fi/2013/03/sitruunaista-kanaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kiitos, ihana kuulla, että maistui! Käynkin saman tien kurkkaamassa, millaista sitruunakanaa olet tehnyt.

      Poista
  8. Samaa tosin hiukan eri täytteellä tehtyä herkkua nautittiin meilläkin pääsiäisenä. Mökki olosuhteissa marengista ei kyllä tullut läheskään täydellistä :), aina ei voi voittaa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko kuitenkin sitrustäytteellä vai jollakin ihan muulla? Nooh, mökkiolosuhteissa kaikki yleensä maistuu muuten vain asteen paremmalta, joten pienet puutteet paikkaantuu usein sillä. :)

      Poista